Kapteenin Logi 0069

Yksi merkittävä asia, kehitysaskel itse asiassa, pienen ihmisen maailman hahmottamisen tavassa minulla on jäänyt mainitsematta. Nimittäin se, että poika tunnistaa itsensä omaksi henkilökseen. Hän tietää nimensä ja tunnistaa itsensä peilistä, kuvista ja ihan vain tiedusteltaessa, että kuka sinä olet. Hän on Naa. Tulin nyt paljastaneeksi pojan tarkoin varjellun identiteetin, tuntuu aivan siltä kuin olisi pukannut ulos kaapista Clark Kentin tai Bruce Waynen.

Pääsiäisen ajan, ja jälkeenkin, on nautittu mahtavista keleistä. Kevät on jo pitkällä ja kuten tarkkasilmäisimmät tai -ihoisimmat ovat huomanneet, lämpöä alkaa piisata. Ulkoilusäät ovat mitä hienoimmat ja tänäänkin vietimme Naan kanssa ennen puolta päivää pari tuntia leikkikentillä ja kävelyllä. Sisälle joutuminen aiheutti jälkikasvussa kuitenkin lievähköä närkästystä, mutta ovelaakin ovelampana kehäkettuna sain suoran huudon loppumaan, kun löin naperolle imurin kouraan ja opetin hänet imuroimaan muassaan sisälle tuomansa hiekan ja pikkukivet. Lapsen hyötykäyttöä ja kummallekin hyvä mieli.

Kapteenin Logi 0068

Hei kuka puhuu? Ei meidän nassikka ainakaan vielä, mutta koko ajan poika tarttuu uusiin ja taas uusiin sanoihin, että kyllä se siitä omalla ajallaan. Kuulin juniorin suusta parhaan kohteliaisuuden miesmuistiin, kun suihkussa käydessämme hän melko tuttavallisesti osoitti minua jalkoväliin ja lausui: händi (=häntä, suom. huom.). Toisaalta ylpistelyni tasoittui nopeasti masennukseksi kun huomasin, että napero tunnistaa muovisen lelupuudelin surkean töpönysän myös hännäksi. Hugo peikkoa lainatakseni: "Aina ei voi voittaa."

Kevään ulkoilukausi on alkanut, ja lätäkköjä on koluttu ahkerasti. Suoraan ulko-ovemme edessä odotta lapsen taivas ja vanhemman painajainen, pihapiirimme leikkikenttä. Leikkikentällä on hiekkalaatikko. Tämä on vähintäänkin ironista, sillä koko leikkikenttää, hiekkalaatikon ympärystää sekä keinujen ja liukumäen aluetta, peittää hiekka. Idea on vähän sama, kuin laitettaisiin neljä lautaa vastakkain muodostamaan neliön muotoinen alue keskelle Saharaa. Sanomattakin selvää, imuria ei tarvinne kohta laittaa takaisin siivouskaappiin ollenkaan. Happy days! Poitsu on ulkoilusta kuitenkin niin onnellinen, että sisälle tuloon liittyvän operaatio aavikkomyrskyn sietää yllättävän hyvin.

Kapteenin Logi 0067

Taas on tullut hyvän aikaa laiskoteltua Login päivittämisestä. Tällä välin ylittyi hurja 10 000 erillisen kävijän määrä blogisivulla. Veikkaan, että 86 prosenttia näistä koostui yläaste- tai lukioikäisistä henkilöistä, jotka ovat väsänneet esitelmää Melvillen romaanista.

Mukulan elämä mullistui dramaattisesti eräänä tavanomaisena arkipäivänä, kun päätimme että tutin lutkuttaminen saa noin isolla kollilla jo riittää. Käytimme hienovaraista metodia, joka ameriikan kielellä tunnetaan termillä "going cold turkey". Parempi puoliskoni oli informoinut minua muun muassa sellaisista tavoista, joissa tutti lähetetään Korvatunturille, oliko se nyt tontuille vai porovauvoille, tai jotain muuta hellämielistä ja neuvottelevaa hömppää. Oma näkemykseni noudattelee kuitenkin karua loogisrealistista linjaa: Ei anneta reiteen asti ulottuvalle lapselle tuttia, joten reiteen asti ulottuva lapsi ei käytä tuttia. Lapsella itsellään on hyvin vähän vaihtoehtoja asiaan sopeutumisen suhteen, ellei se todella kiivasta tahtia opiskele itselleen ammattia, hanki töitä ja osta tuttia omilla tuloillaan.

Seuraava projekti lienee syömään opettelu ruokailuvälineen avulla. Kohtuu lyhytpinnaisena henkilönä koen tämän vaativaksi, sillä ruokailu sujuu melko kivuttomasti ja siten, ettei ruoka ehdi jäähtyä, kun sen lappaa lapsen leipäläpeen itse. Poitsu osaa kyllä kuljettaa lusikallisen ruokaa suuhunsa, mutta ruoan saaminen lusikkaan vaatisi pojalta uudenlaisen strategian opettelun. Nykyinen tapa, johon kuuluu ruoan hakkaaminen lusikalla ja toivominen, että ruoka kiipeää lusikkaan hakkaamisen seurauksena, ei toimi.

Napero on nyt noin vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen, ja käyttääksseni lievintä mahdollista adjektiivia häntä kuvaamaan: "Touhukas". Virtaa riittää kuin amfetamiinihuuruissa pyörivällä ADHD oravalla. Eilen koettiin taas mielenkiintoisia hetkiä, kun jälikasvu löi naamansa kovan laatikon reunaan, onnistuen rei´ittämään huulensa etuhampaillaan. Onneksi haava ei vaikuttanut vaativan tikkejä, ja itkuakin kesti vain siihen asti kun pääsi läträämään käsienpesualtaan luo, missä pojasta yritettiin pestä vähemmän huolimattoman teurastajan näköinen yksilö.