Kapteenin Logi 0062

No niin, palataanpa sorvin ääreen. Mukula on pysynyt jo niin kauan oman itsensä laisena, että minulla ei ole suuria muutoksia raportoitavana. Tämä on yksi syy kirjoittelutiheyden harvuuteen. Pääsyy on se, että olen laiska. Arki rullaa omaa tahtiaan melkoisella vauhdilla, olemme teoriassa vaimon kanssa kumpikin päätoimisia opiskelijoita, joskin itse käyn täysipäiväisesti töissä, ja parempi puoliskokin tekee osa-aika sijaistamista. Kun yhtälöön lisätään kotona oleva vuoden ja viisi kuukautta vanha hurrikaani, ei ajankäytöllisiä ongelmia juuri ole tarjolla.

Näinä päivinä pojan suurimmat kiinnostuksen kohteet ovat muumien alkutunnari ja tanssiminen. Nämä kaksi voi toki yhdistää, mutta tanssimiseen kelpaa mikä hyvänsä musiikki radiosta tai televisiosta. Pojan tanssityyli vain on hiukan yksipuolinen ja osin vaarallinenkin. Se koostuu kahdesta liikkeestä, joista ensimmäinen muistuttaa hyvin paljon omaa metodiani olla tanssilattioiden John Travolta hiukan liikaa ilolientä nautittuani. Liike on kaikessa kauneudessaan ja sulavuudessaan yllättävän yksinkertainen; koukista polvet - suorista polvet ja toista kunnes tarvit lisää olutta. Tämä tanssityyli on aikuiselle paljon vaarallisempi, sillä se tuntuu vaativan jatkuvaa nestetankkausta baaritiskin pit stopilla. Lapselle en ole ainakaan vielä tätä jaksamista edesauttavaa osiota opettanut.

Sen sijaan tuuperon toinen "muuvi" on lähes yhtä humalluttava, kuin ensimmäinen itselleni. Siinä poika pyörii toisen jalkansa ympäri pieniä niiauksia tehden ja jatkaa pyörimistä ihan niin kauan, että se joko estetään, tai pää menee niin pyörälle, ettei alle metrin korkuinen ihmishyrrä enää pysy pystyssä. Harkitsin jälkikasvun ilmoittamista tanssirealityyn, mutta todennäköisesti sillä on liian järkevät jutut ollakseen viihdyttävä tosi-tv tähti.

Kapteenin Logi 0061

Yritetäänpä nyt pitää edes kahden bloggauksen, blogittamisen tai blogailun kuukausitahtia yllä. Tässähän on vielä puoli tuntia aikaa kuun vaihteeseen. Stigaongelma ratkesi itsestään, kun isäpappani kaivoi varastonsa kätköistä esiin vanhan rattikelkan. Juuri tämän hampaankatkojan, josta edellisessä kirjoituksessani mainitsin. Minun tarvii vain vaihtaa siihen uusi etusuksi ja eikun mäkeen. Valitettavasti en ole saanut aloitettua rankkaa suksenvaihtoprojektia tässä kuluneen reilun viikon aikana. Viehän tämä vaativa toimenpide aikaa ainakin viidestä kymmeneen minuuttia.

Poikasen elämä jatkuu samaa vanhaa rataa. Nassikka alkaa jo matkia meidän vanhempien päästämiä äänteitä. Suuri helpotuksen aihe on, että nämä ensimmäiset sanojen tapailut ovat kauko, siis kaukosäädin, ja pappa sekä mamma, joilla viitataan mihin hyvänsä muumihahmoon. Pidän edellämainittuja vaihtoehtoja huojentavampina, kuin kummipoikani aikoinaan hokema *ittu!

Poika osoittaa myös suuren rakastajan elkeitä, sillä hän on ryhtynyt nylkyttämään erinäisiä objekteja, kuten sohvatyynyjä ja minun kättäni. Siinä vaiheessa kun taapero alkoi väkisinmaata pehmolammasta, minun oli pakko tarkistaa löytyykö sukupuustamme uusiseelantilaista verta.

Kapteenin Logi 0060

Eilen tuli talvi. Hieno homma, voin ostaa kohta "pojalle" Stigan rattikelkan. En nimittäin ole vuosikausiin päässyt sellaisella laskemaan. Lämmöllä muistelen niitä lapsuuden mieltä ylentäviä aikoja, kun kahden velipoikani kanssa ahtauduimme kolmeen pekkaan yhden Stigan kyytiin laskemaan laskettelurinnettä alas. Vain yhdeltä meistä katkesi hammas, mikä oli jo voitto sinänsä.

Hampaista ja loukkaantumisista puheen ollen, muksu on vienyt muksahtelun uudelle tasolle laskeutuessaan silloin tällöin lattialle ylähuuli edellä, jolloin etuhampaat tietenkin tekevät siihen reiän tai pari. Tästä seuraa iso poru ja verenvuotoa. Iso poru seuraa toki siitäkin kun laitetaan vaatteet päälle, vaihdetaan vaippa, mennään nukkumaan, ei päästä syliin, ei saada auki kiinni olevia ovia, ei saada sörkkiä pesukonetta, uunia, veitsiä, television näyttöä, tai joskus kun vain hengitetään. Toki kiukuttelu tapahtuu enimmäkseen silloin kun poikaa väsyttää tai nälättää, joten ihan normaalia tuo on. Vaimo on aivan samanlainen, kun ei ole saanut ruokaa nassuunsa ajallaan.

Yksi aamu nassikka yritti suorittaa jonkin Oidipaalisen kohtauksen seurauksena isänmurhan. Äitinsä oli aamulla nostanut naperon sänkyymme telmimään, telmimisen sijaan poitsu poimi käteensä Pentik poron ja yritti iskeä sillä minua päähän. Pelastuin parin senttimetrin turvin virkistävältä tikkausreissulta sairaalaan.
Toisaalta tapahtumaa seurasi alitajuinen kosto onnistuessani melkein hukuttamaan sekä itseni että pojan taaperouinnissa. Altaassa pyörittiin jotain ihme vesileikkiä melkoista vauhtia, kun liukastuin ja upposin poju käsissäni pinnan alle. Tasapainon saavuttaminen uppeluksissa yli puolitoistametriä syvässä altaassa ja lapsi käsissä on yllättävän hankalaa. Loppujen lopuksi vaikutti kuitenkin siltä, että minä säikähdin huomattavasti jälkikasvua enemmän, joka ei ollut tapahtuneesta milläänsäkään. Koska poika selviytyi edellisestä niin hyvin, yritin hukuttaa hänet uudestaan, sukelluttamalla juniorin pää edellä jumiin sellaisen kelluvan lautan pohjaan. Pikkasen on isukilla parantamisen varaa seuraavaa kertaa silmällä pitäen.

Kapteenin Logi 0059

Poikasesta on kuoriutumassa varsinainen mammanpoika. Jos jokin sattuu huudatuttamaan, niin isukin syli ei kelpaakkaan lohdutukseksi, vaan on päästävä äidin hoteisiin, jotta asiat olisivat taas mallillaan. Onneksi kelpaan painikaveriksi tai kuolan esimaistajaksi. Nassikka keksi ensin tunkea sormet suuhunsa ja enempiä kyselemättä tarjota niitä minullekin sormensa suuhuni tökkäämällä. Ilmeisesti mausssa oli jotain ainutlaatuisen pikanttia, jonka hän halusi kanssani jakaa.

Pesulla käynnin yhteydessä minulle meinasi käydä köpelösti. Olin riisumassa lapselta vaippaa ennen suihkuun hyppäämistä, kun tämä havaitsi kiinnostavan "letkun" jalkojeni välissä. Viime hetken hypähdyksellä vältin kiskaisun kulkusteni alueelta. Mieleeni tuli heti vanhojen länkkäreiden veturikohaukset, kun veturinkuljettaja huudattaa pilliä sellaisesta narusta vetämällä. Luultavasti minusta olisi lähtenyt hyvin samankaltainen ääni.

Kapteenin Logi 0058

Jaahas, se lähentelee lokaakuukin jo puoliväliään. Tajusin hetki sitten syyn siihen miksi kirjoittelutiheyteni on nykyään niin harva. Minulla ei ole valitettavaa! Mikään ei motivoi kyynistä pirulaista tuottamaan tekstiä kuin epäkohdat elämässä, kuten unenpuute ynnä muu vastaava, mikä on muuttumassa pikku hiljaa historian siipien havinaksi. Minkään tajuaminen neljältä aamuyöstä on muuten kohtalainen saavutus, joten hyvä minä.

Nassikan elo sujuu jo melkoisella rutiinilla, johon muutosta tuo nykyään lähes ainoastaan uusien hampaiden puhkeaminen tai aamuyöstä vaippaan turautettu kakkendaali. Siinä ne dramaattisimmat. Pojasta on kehkeytynyt hauska ja hyväntuulinen vesseli. Liikuntakyvyn saavutettuaan napero pitää koko ajan kiihtyvää vauhtia päällä, kuten käsittääkseni ihmislasten kohdalla useimmiten tapahtuu. Nykyisin lapsen hengissäpidon varmistamisen pääasialliset toimet ovat kaappien, ovien ja laatikkojen kiinni pitäminen. Olen havainnut olevani tässä toimessa hiukan hajamielinen, mikä voi olla kohtalokasta. Pikkunuuskija ei tee eroa veitsien, ötökkämyrkkyjen, kivien, lehtien ja ruoan suhteen. Kaikki menee maistettavaksi. Ja vaikka mikä hyvänsä esine näyttää aluksi päällisin puolin turvalliselta, muuttuu näkökulma sekunneissa, kun luotia nopeampi lapsi tunkee sen suuhunsa ja kirmaa iloiseen juoksuun kohti maton reunaa tai kynnystä, johon 87 prosenttisella varmuudella kompastutaan.

Liikkumisen tuoma vapaudenhurma on sekä ihastuttavaa, että kauhistuttavaa. Voin vain kateellisena mulkoilla sitä energisyyttä ja hyvää kuntoa, jota lapsoseni osoittaa juoksemalla lähes koko päivän. Ainoat kelvolliset syyt pysähtyä ovat syönti, paikallaan tanssahtelu tai jonkin tuhoamisen yrittäminen. Olemme ilmeisesti pitäneet poitsua melko kiitettävästi silmällä, sillä materiaalista vahinkoa ei (vielä) ole tapahtunut. Ottaen huomioon tarmon, jolla vikkelä pikkumies hakkaa television näyttöä, materiaalisen vahingon synty on vain ajan kysymys. Ylistetty olkoon kotivakuutus.