Kapteenin Logi 0071

Naa on nero. No ei nyt ihan, mutta vihdoinkin poika on alkanut jutustella hiukan enemmän. Jälkikasvulta luonnistuu parin kolmen sanan lauseiden muodostaminen ja tänään sain aihetta tuulettaa, kun yksi kunnollinen yhdyssanakin lauottiin ilmoille "junaradan" muodossa. Jos minä vaikutan valittamisieni johdosta negatiiviselta ja kyyniseltä henkilöltä, niin pojasta polvi paranee. Nassikan ylivoimaisesti eniten käyttämä sana on EN.
- Tule tänne.
- En.
- Laitetaan vaippa.
- En.
- Otatko ruokaa.
- En.
Toissa päivänä lapsi jakoi iloista elämäasennettaan hokemalla en leikkii, en leikkii, en leikkii, en leikkii, vaikka kukaan ei ollut edes pyytämässä saati pakottmassa leikkimään. Kauan odotetussa puhekyvyssä on kääntöpuolensakin, Naa tahtoo jatkuvasti jotakin, eikä kieltäytyminen ole suotavaa. Eniten tahdotut asiat ovat Teletappien katsominen, ja jostakin kumman syystä perunoiden ostaminen kaupasta. "Kauppa, ostaa, pottu!"

Eilen meillä kävi kylässä rajaterrieri Kaapo, ja se vaikutti olevan onnellisin parituntinen perillisen elämässä. Kaapon nimi tuli vähättelemättä mainituksi lähelle sataa kertaa, hiukan yli tai alle. Niin uskomatonta kuin se itsestäni onkin, Kaapo sanottiin varmaan useammin kuin en.

Muita kognitiivisia saavutuksia ovat värien tunteminen, punainen, vihreä, sininen, oranssi, musta, valkoinen ja lila luonnistuvat. Lisäksi poika osaa aakkoset. Kaikki kirjaimet ovat U.

Kapteenin Logi 0070

(jatkuu...) Pissaisesta menomatkasta vietimme myös ison osan junan "leikkivaunussa", jossa oli piskuinen liukumäki ja sellainen leikkijuna. Lapsoset tuntuivat viihtyvän hyvin kyseisessä paikassa. Matkan ehdoton piristys oli, kun eräs pikkuneiti kommentoi, kuinka juna tussuttaa menemään.
Jos nyt ajattelet jotain vulgaaria, niin se on oman mielesi tekosia ja vetäydyn täysin vastuusta. Tyttösen äiti väitti, että sana on lapsen itsensä keksimä, ja ettei heillä kotona käytetä aikuisten toimesta tuollaista kieltä. En lähtenyt haastamaan tätä väitettä, eihän se minulle kuulu mitä kukin makuukammarinsa turvissa suustaan päästää.



Matkamme suuntautui siis Tampereelle, ja meitä onnisti kelien puolesta, sillä etelän lämmössä oli äitienpäivän viikonloppuna todellakin lämmin. Äiti ja vaimo painuivat samoin tein johonkin jalkakylpyyn tai -hoitoon tai pediin tai kyyriin. Minulla ei junttina ole mitään hajua mistä oli kyse. Niinpä vietimme pari tuntia juniorin kanssa kärrytellen ja kadehtien lähialueiden prameita omakotitaloja, kuten kunnon suomalaisen kuuluu tehdä. Reissu oli öitä lukuunottamatta mukavan rentouttava, kävimme muun muassa tutustamassa kirjaston Muuminäyttelyyn, ja koska Naa on asiallinen nuorimies, hän tervehti muumipeikkoa kädestä pitäen.



Mainitsin öiden olleen hiukan vähemmän rentouttavia. Tämä johtui siitä, että poika nukkui välissämme patjoilla. Koska lapsen tapa nukkua on liikuksia koko yö, ja potkia minua kohtuu kovaa kasvoihin, jäin kaipaamaan oman kodin väkivallatonta nukkumisilmapiiriä.

Nassikka pääsi käymään myös delfinaariossa ja viikinkiteemaisessa ravintolassa. Kiinnostavampi näistä kokemuksista lapsen näkökulmasta oli viikinkiravintola, ja ollakseni spesifi, viikinkiravintolan likainen lattia.

Pissaepisodin ihanuuskin tuli yllätyksekseni ylitettyä, kun lapseni ei ajoissa ilmoittanut että hänellä on kakkahätä. Ajan ja tarvikemateriaalin puuttuessa kiiruhdimme vessaan ja jouduin pitelemään poitsua aikuisten ihmisten pöntöllä suorituksen ajan. Tiedustellessani, että vieläkö sitä tavaraa tulee, rehellinen nuorukainen päästi kieltävän äännähdyksen, joten nostin hänet seisomaan lattialle takapuolen siistimistä varten. Tässä vaiheessa rakas lapseni väänsi kohtuu kokoisen pökäleen housujeni lahkeen päälle. Täten kummatkin matkassani olleet housut pääsivät osalliseksi elämän ihanuudesta.

Eritepitoisuudesta ja junamatkailusta huolimatta vietimme kuitenkin viihtyisän muutaman päivän Tampesterissa ja selvisimme hengissä kotiin. Äitienpäivänä onnistuimme joukkovoimaa hyväksi käyttäen loihtimaan mitä parhaimman päivällisen, josta kiitos kuuluu äidin ja vaimon lisäksi myös velipojalle tyttöystävineen. Tunnustukset on täten annettu ja jaettu.

Paluu nykyhetkeen: Olen yksin kotona, poika ja parempi puolisko ovat anoppilassa, on helluntai, kaupat ovat kiinni, helteet päättyivät, kaikki mitä minulla on jääkaapissa on yksi olut, ja kohta alkaa työvuoro.

Kapteenin Logi 0070

Ensimmäisen kerran jäi kokonainen kuukausi välistä. Meinaa olla taas motivaatiovaikeuksia kirjailun suhteen, mutta ainakin vaimo ja sisko jaksavat patistaa kirjoittelemaan.

Kuun alussa matkasimme junalla äitini luo eteläisempään Suomeen. Niin upeaa, kuin noin puolitoistavuotiaan kanssa onkin viettää kuusi tuntia junassa, en voi olla valittamatta pienistä junamatkailun ihanuuksiin liittyvistä yksityiskohdista.

Perhehyttiä pyydettäessä, ja sellaisen puuttuessa, oli Valtion Rautateiden virkailija myynyt meille menomatkalle kaksipaikkaisen allergiahytin. Paluumatkalla pääsimme nelipaikkaiseen perhehyttiin, missä majaili lisäksemme toinen yksilapsinen perhe. VR:llä siis oletetaan, että alle kouluikäiset lapset tai jompi kumpi heidän vanhemmistaan ilo mielin seisoo kuusi tuntia junassa. No mikäpä sen mukavampaa. Toki perhehytissä oli kaksi kappaletta pieniä pyöreitä punaisia puisia palleja lapsille istuskeltaviksi. Voin kuitenkin sanoa noin tunnin siinä luisevaa takapuoltani puudutettuani, pojan nukkessa päiväuniaan varsinaisella istumapaikallani, että ei ollut niitä miellyttävimpiä kokemuksia.

Menomatkan huippukohta oli kuitenkin se, kun erehdyimme juottamaan perilliselle liikaa pillimehua, plus unohtamaan vaipanvaihdon kohtuullisen pitkällä aikavälillä. Havahdutuamme vihdoin siihen tosi asiaan, että taaperolle on hyvä laittaa vähintään toinen kuiva vaippa päivän aikana, oli hiukan liian myöhäistä. Nassikan body ja housut olivat läpimärät pissasta. Täten vaipan vaihdon lisäksi piti suorittaa täydellinen vaatekerran uusiminen. Toimenpide suoritettiin allergiahytissä, jossa istuimme vastakkain, joka oli leveydeltään noin junan istuimen levyinen, välissämme matkalaukku ja mukana pirtsakka lapsi. Tietysti ureassa uitettu untuvikko vaihdettiin kuiviin minun sylissäni, joten loppumatkan olivat omat housuni, eivät niin sanotusti vaan kirjaimellisesti, kusessa. Matkassa minulla oli onneksi niinkin monta housuvaatekertaa kuin kaksi. (jatkuu...)

Kapteenin Logi 0069

Yksi merkittävä asia, kehitysaskel itse asiassa, pienen ihmisen maailman hahmottamisen tavassa minulla on jäänyt mainitsematta. Nimittäin se, että poika tunnistaa itsensä omaksi henkilökseen. Hän tietää nimensä ja tunnistaa itsensä peilistä, kuvista ja ihan vain tiedusteltaessa, että kuka sinä olet. Hän on Naa. Tulin nyt paljastaneeksi pojan tarkoin varjellun identiteetin, tuntuu aivan siltä kuin olisi pukannut ulos kaapista Clark Kentin tai Bruce Waynen.

Pääsiäisen ajan, ja jälkeenkin, on nautittu mahtavista keleistä. Kevät on jo pitkällä ja kuten tarkkasilmäisimmät tai -ihoisimmat ovat huomanneet, lämpöä alkaa piisata. Ulkoilusäät ovat mitä hienoimmat ja tänäänkin vietimme Naan kanssa ennen puolta päivää pari tuntia leikkikentillä ja kävelyllä. Sisälle joutuminen aiheutti jälkikasvussa kuitenkin lievähköä närkästystä, mutta ovelaakin ovelampana kehäkettuna sain suoran huudon loppumaan, kun löin naperolle imurin kouraan ja opetin hänet imuroimaan muassaan sisälle tuomansa hiekan ja pikkukivet. Lapsen hyötykäyttöä ja kummallekin hyvä mieli.

Kapteenin Logi 0068

Hei kuka puhuu? Ei meidän nassikka ainakaan vielä, mutta koko ajan poika tarttuu uusiin ja taas uusiin sanoihin, että kyllä se siitä omalla ajallaan. Kuulin juniorin suusta parhaan kohteliaisuuden miesmuistiin, kun suihkussa käydessämme hän melko tuttavallisesti osoitti minua jalkoväliin ja lausui: händi (=häntä, suom. huom.). Toisaalta ylpistelyni tasoittui nopeasti masennukseksi kun huomasin, että napero tunnistaa muovisen lelupuudelin surkean töpönysän myös hännäksi. Hugo peikkoa lainatakseni: "Aina ei voi voittaa."

Kevään ulkoilukausi on alkanut, ja lätäkköjä on koluttu ahkerasti. Suoraan ulko-ovemme edessä odotta lapsen taivas ja vanhemman painajainen, pihapiirimme leikkikenttä. Leikkikentällä on hiekkalaatikko. Tämä on vähintäänkin ironista, sillä koko leikkikenttää, hiekkalaatikon ympärystää sekä keinujen ja liukumäen aluetta, peittää hiekka. Idea on vähän sama, kuin laitettaisiin neljä lautaa vastakkain muodostamaan neliön muotoinen alue keskelle Saharaa. Sanomattakin selvää, imuria ei tarvinne kohta laittaa takaisin siivouskaappiin ollenkaan. Happy days! Poitsu on ulkoilusta kuitenkin niin onnellinen, että sisälle tuloon liittyvän operaatio aavikkomyrskyn sietää yllättävän hyvin.