Hui hai hiisi, paljon on taas vettä kerennyt olla jäätyneenä Suomen joissa, ja sulaakkin, sen jälkeen kun viimeksi sain itseni kirjoittelemaan Logiin. Vierailijoiden määrä ylitti 15 000 niin pitäähän se tasatonnien kunniaksi taas hiukan kirjailla. Viime loggauksesta on jo sen verran aikaa, että olen varmasti unhoittanut monet hyvät kirjoittelun aiheet. Yritän kuitenkin tiristää muistini syövereistä, mitä kaikkea onkaan tapahtunut ja lapsen olemassaolon tiimoilta tullut pohdiskeltua.
Joskus muinoin kirjoittelin kuinka vauva oli itsetuhoinen otus, joka pyrki kumoamaan olemassaolonsa monin mielikuvituksellisin keinoin. Tilanne on kääntynyt sillä tavalla päälaelleen, että nykyään poika on lähinnä toistuhoinen. Hän ilmoittaa tomerasti, että "Naa lyö" ja ryhtyy pahoinpitelemään ihmistä, johon on sillä hetkellä tyytymätön. Viimeisin vivahde on, että väkivaltaisuuteen taipuvainen tuholaiseni on ymmärtänyt hyvien käytöstapojen merkityksen. Hän ilmaisee tuohtumuksensa kysymällä esimerkiksi äidiltään "haako Naa lyyä" kun halajaa tulla motaisemaan minua milloin mistäkin syystä. En ymmärrä, miksi nappula toistamiseen vaivautuu kysymään lupaa. Joka kerta kun hänelle pyritään verbaalisesti selventämään, että EI, hän kumoaa sen sanomalla saa. Tai siis haa. Koska on s kirjaimellisesti rajoittunut.
Teimme hiihtoloma-aikaan vierailun poikasen isoäidin luo Tampereen metropoliin. Edellisen kerran kun kävimme siellä, poika oppi kävelemään, joten odotin että takaisin tulee vähintään luku- ja kirjoitustaitoinen kaksi ja puolivuotias. Pettymyksekseni näin ei kuitenkaan käynyt. Matkustimme jälleen junalla. Hiihtolomaviikko, perjantai ja istumapaikat junavaunussa, jossa oli lasten leikkipaikka. Kuvaisin kokemusta siten, että jos Danten Jumalaisessa näytelmässä infernon viheliäin loukko oli yhdeksännen piirin neljäs kehä, joka oli varattu hyväntekijänsä pettäneille (Judas Iskariot), kyseinen lastenvaunu oli varmaan se Danten unohtama viides piiri. Se on varattu idiooteille, jotka matkustavat junalla... hiihtolomaviikolla... perjantaina... lastenvaunussa.
On ollut yhä hauska seurata poikasen kognitiivista kehitystä, kuinka se aina välillä ottaa selviä harppauksia ja lapsi oppii käyttämään mielikuvitustaan uusilla tavoilla. Jo todella pitkään Naa ei ole ollut välttämättä Naa, kuten olen tainnut kertoakin, vaan milloin mikin lastenohjelman tai -kirjan hahmo. Todellisiin uusiin ulottuvuuksiin päästiin, kun nassikka ilmoitti olevansa tietty hahmo, joka on vielä jokin toinen hahmo. Esimerkiksi ennen toimittiin vain tasolla "Naa on halama" (ts. Salama autot elokuvasta). Hämmästyneenä pääsin kuitenkin todistamaan, kuinka Naa on Lizzienä, joka on Marttina (molemmat myös autot elokuvasta). Tilanne oli itsekin kuin elokuvasta: Lapsiception! We need to go deeper.
Lisäksi perillinen on havainnut, että eri leluille voi antaa eri roolit, ja ne voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Yleensä nämä leikit ovat sitä, että kaksi autoa käyvät vihamielistä diskurssia siitä, voiko toinen autoista parkkeerata juuri siihen mihin on parkkeeraamassa. Hyvin syvällistä.
