Naa on nero. No ei nyt ihan, mutta vihdoinkin poika on alkanut jutustella hiukan enemmän. Jälkikasvulta luonnistuu parin kolmen sanan lauseiden muodostaminen ja tänään sain aihetta tuulettaa, kun yksi kunnollinen yhdyssanakin lauottiin ilmoille "junaradan" muodossa. Jos minä vaikutan valittamisieni johdosta negatiiviselta ja kyyniseltä henkilöltä, niin pojasta polvi paranee. Nassikan ylivoimaisesti eniten käyttämä sana on EN.
- Tule tänne.
- En.
- Laitetaan vaippa.
- En.
- Otatko ruokaa.
- En.
Toissa päivänä lapsi jakoi iloista elämäasennettaan hokemalla en leikkii, en leikkii, en leikkii, en leikkii, vaikka kukaan ei ollut edes pyytämässä saati pakottmassa leikkimään. Kauan odotetussa puhekyvyssä on kääntöpuolensakin, Naa tahtoo jatkuvasti jotakin, eikä kieltäytyminen ole suotavaa. Eniten tahdotut asiat ovat Teletappien katsominen, ja jostakin kumman syystä perunoiden ostaminen kaupasta. "Kauppa, ostaa, pottu!"
Eilen meillä kävi kylässä rajaterrieri Kaapo, ja se vaikutti olevan onnellisin parituntinen perillisen elämässä. Kaapon nimi tuli vähättelemättä mainituksi lähelle sataa kertaa, hiukan yli tai alle. Niin uskomatonta kuin se itsestäni onkin, Kaapo sanottiin varmaan useammin kuin en.
Muita kognitiivisia saavutuksia ovat värien tunteminen, punainen, vihreä, sininen, oranssi, musta, valkoinen ja lila luonnistuvat. Lisäksi poika osaa aakkoset. Kaikki kirjaimet ovat U.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kapteenin Logi 0070
(jatkuu...) Pissaisesta menomatkasta vietimme myös ison osan junan "leikkivaunussa", jossa oli piskuinen liukumäki ja sellainen leikkijuna. Lapsoset tuntuivat viihtyvän hyvin kyseisessä paikassa. Matkan ehdoton piristys oli, kun eräs pikkuneiti kommentoi, kuinka juna tussuttaa menemään.
Jos nyt ajattelet jotain vulgaaria, niin se on oman mielesi tekosia ja vetäydyn täysin vastuusta. Tyttösen äiti väitti, että sana on lapsen itsensä keksimä, ja ettei heillä kotona käytetä aikuisten toimesta tuollaista kieltä. En lähtenyt haastamaan tätä väitettä, eihän se minulle kuulu mitä kukin makuukammarinsa turvissa suustaan päästää.
Matkamme suuntautui siis Tampereelle, ja meitä onnisti kelien puolesta, sillä etelän lämmössä oli äitienpäivän viikonloppuna todellakin lämmin. Äiti ja vaimo painuivat samoin tein johonkin jalkakylpyyn tai -hoitoon tai pediin tai kyyriin. Minulla ei junttina ole mitään hajua mistä oli kyse. Niinpä vietimme pari tuntia juniorin kanssa kärrytellen ja kadehtien lähialueiden prameita omakotitaloja, kuten kunnon suomalaisen kuuluu tehdä. Reissu oli öitä lukuunottamatta mukavan rentouttava, kävimme muun muassa tutustamassa kirjaston Muuminäyttelyyn, ja koska Naa on asiallinen nuorimies, hän tervehti muumipeikkoa kädestä pitäen.
Mainitsin öiden olleen hiukan vähemmän rentouttavia. Tämä johtui siitä, että poika nukkui välissämme patjoilla. Koska lapsen tapa nukkua on liikuksia koko yö, ja potkia minua kohtuu kovaa kasvoihin, jäin kaipaamaan oman kodin väkivallatonta nukkumisilmapiiriä.
Nassikka pääsi käymään myös delfinaariossa ja viikinkiteemaisessa ravintolassa. Kiinnostavampi näistä kokemuksista lapsen näkökulmasta oli viikinkiravintola, ja ollakseni spesifi, viikinkiravintolan likainen lattia.
Pissaepisodin ihanuuskin tuli yllätyksekseni ylitettyä, kun lapseni ei ajoissa ilmoittanut että hänellä on kakkahätä. Ajan ja tarvikemateriaalin puuttuessa kiiruhdimme vessaan ja jouduin pitelemään poitsua aikuisten ihmisten pöntöllä suorituksen ajan. Tiedustellessani, että vieläkö sitä tavaraa tulee, rehellinen nuorukainen päästi kieltävän äännähdyksen, joten nostin hänet seisomaan lattialle takapuolen siistimistä varten. Tässä vaiheessa rakas lapseni väänsi kohtuu kokoisen pökäleen housujeni lahkeen päälle. Täten kummatkin matkassani olleet housut pääsivät osalliseksi elämän ihanuudesta.
Eritepitoisuudesta ja junamatkailusta huolimatta vietimme kuitenkin viihtyisän muutaman päivän Tampesterissa ja selvisimme hengissä kotiin. Äitienpäivänä onnistuimme joukkovoimaa hyväksi käyttäen loihtimaan mitä parhaimman päivällisen, josta kiitos kuuluu äidin ja vaimon lisäksi myös velipojalle tyttöystävineen. Tunnustukset on täten annettu ja jaettu.
Paluu nykyhetkeen: Olen yksin kotona, poika ja parempi puolisko ovat anoppilassa, on helluntai, kaupat ovat kiinni, helteet päättyivät, kaikki mitä minulla on jääkaapissa on yksi olut, ja kohta alkaa työvuoro.
Jos nyt ajattelet jotain vulgaaria, niin se on oman mielesi tekosia ja vetäydyn täysin vastuusta. Tyttösen äiti väitti, että sana on lapsen itsensä keksimä, ja ettei heillä kotona käytetä aikuisten toimesta tuollaista kieltä. En lähtenyt haastamaan tätä väitettä, eihän se minulle kuulu mitä kukin makuukammarinsa turvissa suustaan päästää.
Matkamme suuntautui siis Tampereelle, ja meitä onnisti kelien puolesta, sillä etelän lämmössä oli äitienpäivän viikonloppuna todellakin lämmin. Äiti ja vaimo painuivat samoin tein johonkin jalkakylpyyn tai -hoitoon tai pediin tai kyyriin. Minulla ei junttina ole mitään hajua mistä oli kyse. Niinpä vietimme pari tuntia juniorin kanssa kärrytellen ja kadehtien lähialueiden prameita omakotitaloja, kuten kunnon suomalaisen kuuluu tehdä. Reissu oli öitä lukuunottamatta mukavan rentouttava, kävimme muun muassa tutustamassa kirjaston Muuminäyttelyyn, ja koska Naa on asiallinen nuorimies, hän tervehti muumipeikkoa kädestä pitäen.
Mainitsin öiden olleen hiukan vähemmän rentouttavia. Tämä johtui siitä, että poika nukkui välissämme patjoilla. Koska lapsen tapa nukkua on liikuksia koko yö, ja potkia minua kohtuu kovaa kasvoihin, jäin kaipaamaan oman kodin väkivallatonta nukkumisilmapiiriä.
Nassikka pääsi käymään myös delfinaariossa ja viikinkiteemaisessa ravintolassa. Kiinnostavampi näistä kokemuksista lapsen näkökulmasta oli viikinkiravintola, ja ollakseni spesifi, viikinkiravintolan likainen lattia.
Pissaepisodin ihanuuskin tuli yllätyksekseni ylitettyä, kun lapseni ei ajoissa ilmoittanut että hänellä on kakkahätä. Ajan ja tarvikemateriaalin puuttuessa kiiruhdimme vessaan ja jouduin pitelemään poitsua aikuisten ihmisten pöntöllä suorituksen ajan. Tiedustellessani, että vieläkö sitä tavaraa tulee, rehellinen nuorukainen päästi kieltävän äännähdyksen, joten nostin hänet seisomaan lattialle takapuolen siistimistä varten. Tässä vaiheessa rakas lapseni väänsi kohtuu kokoisen pökäleen housujeni lahkeen päälle. Täten kummatkin matkassani olleet housut pääsivät osalliseksi elämän ihanuudesta.
Eritepitoisuudesta ja junamatkailusta huolimatta vietimme kuitenkin viihtyisän muutaman päivän Tampesterissa ja selvisimme hengissä kotiin. Äitienpäivänä onnistuimme joukkovoimaa hyväksi käyttäen loihtimaan mitä parhaimman päivällisen, josta kiitos kuuluu äidin ja vaimon lisäksi myös velipojalle tyttöystävineen. Tunnustukset on täten annettu ja jaettu.
Paluu nykyhetkeen: Olen yksin kotona, poika ja parempi puolisko ovat anoppilassa, on helluntai, kaupat ovat kiinni, helteet päättyivät, kaikki mitä minulla on jääkaapissa on yksi olut, ja kohta alkaa työvuoro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)