lauantai 19. helmikuuta 2011

Yötyö 2

Läksimme (t)yövuorosta (t)yökaverini kanssa hänen autollaan jota ajoin. Muutamia kilometrejä koteja kohti hurruuteltuamme tajusin yllättäen, että olin jättänyt avaimeni työpaikalle, vessaan, lavuaariin. Älkää miettikö miksi.

Keksin soittaa työpaikalle, jos joku hyväntahtoinen aamuvuoroon tullut henkilö voisi käydä poimimassa avaimeni talteen. Keksin, että minulla ei ollut tietyn puhelimen numeroa, johon soitto olisi pitänyt tehdä. Kaverilla oli, joten hän ryhtyi soittopuuhiin. Hetken kuluttua kaverin taskussa alkoi soida puhelin. Soittaja oli hän itse.

Käänsin täten auton ympäri palauttaaksemme työpuhelimen ja noutaaksemme avaimeni. Perillä jäin autoon odottamaan kun kollegani lähti viemään puhelinta ja hakemaan avaimeni. Kohta hän soitti minulle kertoakseen, että avaimet eivät olleet siellä, mihin kerroin ne jättäneeni. Lievä paniikki. Taskujen tarkasetelua. Puhelimessa ihmettelyä ja muiden paikkojen tutkimisneuvoja. Kunnes huomasin, että avaimet roikkuivat kaulassani.

Gotta love night shifts!

Kapteenin Logi 0065

Hoijakkaa. Menossa on perus 12 tunnin yövuoro, kaikki muistitikulle kopioidut TV-sarjat on katsottu American Idolia myöten, ja Internet on tyhjä. Hetki ei ehkä ole tekstintuotollisesti otollisin, mutta yritän silti.

Siirsimme muutama viikko sitten pojan nukkumaan pinnasängystä ihan tavalliseen sänkyyn. Aluksi nukuskelu uudessa ympäristössä sujui ilman sen suurempia ongelmia, mutta jossakin välissä naperon suhtautuminen nukkumaanlaittoon muuttui hiukan kriittiseksi. Negatiivisen suhtautumien kerrannaisvaikutukset kasvoivat huomattavasti pojan hoksattua, että hän voi halutessaan protestoida nukkumista vastaan poistumalla sängystä. Se sinnikkyys, jota lapseni osoittaa ilmestymällä peittonsa kanssa oven rakoon viisitoista kertaa illan aikana, on sekä ihastuttavaa että hiukan turhauttavaa. Tähän rumbaan kuuluu tietysti itku ja hammasten kiristys joka kerta, kun nassikka palautetaan takaisin sänkyynsä. Huudon lakkaaminen tarkoittaa yleensä vain sitä, että poika keskittyy par´aikaa kiipeämään sängyn reunan yli.

Aina emme ole ihan heti edes hoksanneet poikasen poistuneen pedistään, hän on muun muassa löytynyt istumasta hiljakseen keskeltä pimeän huoneensa lattiaa muovisella astiastolla puuhastellen. Omituinen otus.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kapteenin Logi 0064

Paljon ehtii tapahtua lyhyessä ajassa. Kuun vaihteessa selvisimme isäni ja naperon kanssa naarmuitta uhkaavasta kolarista rekan kanssa, mikä sai tietysti aikaan paljon reflektointia elämästä ja kuolemasta. Kaikesta sellaisesta raskaasta ja vakavasta, minkä kirjoittamisesta en pidä piirun vertaa, koska moisten vesien luotaaminen vaatii kovaa ajatustyötä ja kyseisen työn pusertaminen kirjalliseen muotoon ei usein tee sille oikeutta. Sen verran vaivaan lukijoita dramaattisella efektillä, että kun vihdoin sain pojan "turvaan" anopin luokse ja šokki hellitti, tuli tippa linssiin ensimmäistä kertaa sitten sen kun lapsi syntyi. Toisaalta American Idolin siirryttyä Hollywood viikolle, saa silmäkulmia olla taputtelemassa hellästi nyyhkypaperilla ihan jatkuvalla syötöllä.

Nyt kun olen pirullisesti saattanut tekstini tiirailijat tarpeettoman apealla mielelle, voinkin jatkaa entiseen malliin. Eilen pellavapäällä oli pitkästä aikaa neuvolakäynti, johon hän suhtautui kuulemani perusteella rokotteen vuoksi yhtä suotuisasti kuin kiinanpommi postilaatikkoon uudenvuodenaattona. Poitsu on lähemmäs kaksitoista kiloa painava ja hiukan yli 80 senttimetriä pitkä. Tarpeeksi korkea tiputtamaan esineitä miltä hyvänsä tasolta, muttei ilmeisesti riittävän lyhyt poimiakseen niitä pois lattialta. Omasta mielestään tarpeeksi kevyt olemaan jatkuvasti kannettavana, mutta liian raskas, että jaksaisi siirtää itsensä mitä hyvänsä etäisyyttä jonka voi olla kannettavana.

Helmikuun paukkupakkaset ovat olleet varmasti kaikkien pienten lasten vanhempien mielenterveydelle yhtä uimataidottomien kylpylälomaa pohjattomassa ja reunattomassa altaassa. Koska olen ollut niin onnekas viime aikoina, automme moottorista katkesi kampiakseli, ja koska poikaa ei kehtaa yli 20 pakkasasteen vuoksi juuri ulkona käyttää, on 28 seinän sisällä pyöriskelyn lisäksi tullut käytyä lähinnä lähikaupassa ja roskakatoksella. Positiivinen puoli on siinä, että saa viettää paljon laatuaikaa jälkikasvun kanssa. Negatiivinen puoli... On suurin piirtein sama. Kun ainoa aikuisihmiskontakti viikkoon on oma puoliso, tapahtuu välttämättä jonkinlainen degeneraatio sosiaalisissa taidoissa. Mitä keskusteltavaa minulla on kenenkään kanssa, joka ei ole lähipäivinä katsonut juu tuupista Pingu pingviini -pätkiä 1473:a kertaa.