Vuodatin lapsiin liittyvää ihanuutta välillä feistuubiin ja ajattelin julkaista saman tässäkin formaatissa. Taustatietona kerrottakoon, että muutimme ja jäin koti-isäilemään.
Koti-isänä korvessa, 2. päivä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat
katkenneet. Olen tarkistavinani jääkaapin käyttöohjeita netistä ja
puikahdin tänne. Minut huomattaneen pian, joten poistun takaisin
jynssäämään kalkkijäämiä etikalla tiskialtaista.
Koti-isänä korvessa, 3. päivä. Pesukone liitettiin tänään seinään ja se
pääsi pesemään pyykkiä vuoden tauon jälkeen. Hyvin vaikutti toimivan
eikä tulvakaan tullut, joten rakentamani arkki meni täysin hukkaan.
Vapautin kaikki eläimet takaisin luontoon ja vahingossa myös kuopuksen,
jonka hukkasin takapihan nurmikkoon. Nurmikko on ajettu tänä vuonna
ainakin kerran. Kolme päivää on satanut vettä. Nurmikko on ajettu yhä
vain sen kerran. Löysin lapsen ennen kuin hirvet tai mitkä ikinä lie
täällä liikkuvat villieläimet veivät sen. Olo on voitokas. En ole
vieläkään tilannut jätehuoltoa. Vaippavuori vaikuttaa uhkaavalta.
Koti-isänä korvessa, 4. päivä. Arvatenkin tänään satoi vettä. Sisällä
olo nassikoiden kanssa alkoi hiukan korpeamaan, joten olin kärttyinen.
Vanhemman kanssa riideltiin. Sitten sovittiin. Selitin olevani hiukan
turhautunut. Poika selitti ettei tiedä, mitä turhautunut tarkoittaa.
Onneksi on enää ~ 250 päivää jäljellä. Koska satoi vettä, ruoho on yhä
leikkaamatta. Tänään hukkasin sinne lompakon, kännykän, kotiavaimet,
identiteettini ja auton. Vaimo tulee töistä, avaa oluen ja nostaa jalat
sohvalle. Minä teen päivällistä ja jupisen. Positiivisena
loppukaneettina huomautettakoon, että arkista oli hyötyä postilaatikolla
käytäessä
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon. Päivitykseni katkesivat netin
puutteen vuoksi. Netin puutetta ei juuri huomannut, sillä tietokoneen
käyttöön on aikaa vain nimellisesti. Vanhempi lapsi on aloittanut
kerhossa käynnin ja ensi viikolla mahdollisesti jalkapallon Hurray for
vaihtelu. Nuorempi on aloittanut juttelemisen ja jaloissa roikkumisen.
Tänään hän kertoi päivästään seuraavaa: jglbllblgblgblgblglbl öööö.
Vanhempi versio tiedusteli minulta tänään, että onko tämä kaikki vain
unta vai totta. Vastasin, että ainakin René Descartes:n mielestä
jokseenkin totta. Cogito ergo sum.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+2. Olen flunssassa. Toissapäivänä
pelastavan enkelin muodossa anoppi saapui helpottamassa arjen sujumista
ja sain nukkua jopa kahdeksaan aamulla. Otin päikkäritkin jumaleissön
sentään. Paljon kaipaamani lepo vesittyi Murphyn lain mukaisesti täysin,
sillä viime yönä seniorilapsi pääti yhden jälkeen yöllä, että hänä ei
nukuta. Vietin sitten pari onnentäyteistä tuntia istuen nojatuolissa
odottaen, että yllättävästä univaikeudesta kärsivä jälkikasvuni alkaa
jälleen väsyä. Loppujen lopuksi pääsin sänkyyn neljän aikoihin. Onneksi
juniorilapsi herää aamuisin vasta noin kello 6.30, joten tehokasta
uniaikaa oli jäljellä lähes loputtomasti. Tänään olen väsynyt.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+6. Nuorempi nassikoista on
ryhtynyt sontimaan miehekkäästi, mikä tarkoittaa sitä, että scheisse
tursuaa vaipasta sotkemaan pojan vaatteet. Tänään luvassa oli
varsinainen Tshernobylin turahdus ja radiokakkiivista jätettä päätyi
joka paikkaan. Fuck this shit ajattelin mielessäni ja ryhdyin sivelemään
vanishin nestemäistä tahranpoistajaa juniorin vaatteisiin. Tulin sitten
sivelleeksi vanishin nestemäistä tahranpoistajaa vähän joka paikkaan,
koska en ole lainkaan kömpelö. Vietin riemukkaan kymmenminuuttisen
poistaessani tahranpoistajaa erinäisiltä pinnoilta. Havahduin siihen
mieltä ylentävään näkyyn, joka seuraa, kun lapsi on potkaissut
perunajauhoa sisältävän lasipurkin lattialle. Onneksi oli pyykkikasa
pehmentämässä laskua alla, niin ei tarvinut siivota kuin itse jauhoja.
Sirpleina olen vain minä.
torstai 30. lokakuuta 2014
maanantai 19. toukokuuta 2014
Kapteenin Logi 0090
Hyvää kesää jokaiselle tähän Internetin kolkkaan eksyneelle. Tällä kertaa pitkään jatkuneeseen radiohiljaisuuteeni on jopa pätevä syy, jos laiskuus ei muka ole sellainen. Olen käyttänyt kaiken kirjoituksellisen energiani ja luovuuteni gradun tekemiseen. Hyvä minä.
Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.
Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:
A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)
A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)
B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)
C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)
Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.
Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.
Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:
A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)
A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)
B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)
C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)
Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Uhkasin syödä nuoremman varpaat iltapalaksi, mihin vanhempi huusi:
Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!
Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0089
Toinen pojista on surkea etsimään tavaroita. Okei, todennäköisesti molemmat pojat ovat surkeita etsimään tavaroita, sillä toinen ei edes osaa liikkua lukuun ottamatta yksittäisiä kyljelleen kierähdyksiä. Mutta sekin, joka liikkuu, on etsimisessä aivan toivoton ja löytämisessä vielä toivottomampi. Jos laitan täysin tyhjän huoneen lattialle tuolin, pallon ja elefantin, varustan lapsen valokuvalla elefantista, kartalla elefantin luo, annan hänelle kompassin ja suulliset ohjeet, osoitan elefanttia sormella ja sanon "tuossa se muuten sitten on", takuuvarmasti poika huutaa noin seitsemän sekunnin epäonnisen etsinnän jälkeen, ettei löydä sitä.
Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.
Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.
Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.
Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0088
Huomautettakoon heti alkuun, että omassa Landian tarinassani ei ollut koiraa.
Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.
Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.
Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.
Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.
Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!
Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.
Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.
Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.
Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.
Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!
perjantai 17. tammikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Sattuipa kerran loppusyksystä niin, että olimme pojan kanssa matkalla leikkikentälle. Koska lastani on harhautettava, jotta hän ei tajua kävelevänsä omin voimin yli kahdensadan metrin pituista matkaa, joudun joskus kävelymatkoilla kertomaan tarinoita. Tämän erään kerran kerroin poitsulle Landian tarinan, jossa oli - yllätys yllätys - lohikäärme. Ja ritarikin. Tiedän, että kumpikin lukijani tärisee jännityksestä ja mielessään vaatii saada tietää lisää Landian tarinastani. Mutta en kerro sitä, vaan leikkaanliimaan tähän ylöskirjoittamani version samasta tarinasta, jonka napero halusi itse jälkeenpäin kertoa minulle takaisin.
Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.
Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.
LANDIAN TARINA
Landiassa asui maanviljelijä ja Landiassa myös oli linna,
joka oli kuninkaan ja kuningattaren linna. Linnan vieressä oli synkkä metsä,
jossa asui ilkeä velho nimeltään Werner-velho. Werner-velho halusi valtakunnan
itselleen hallintaan.
Kuninkaalla oli koira.
Werner velho oli taikonut lohikäärmeen
semmoisella juonella. Lohikäärme oli niin suuri, että se ei mahtunut linnaan ja
se melkein söi kaikki linnan eläimet ja asukkaat.
Kuninkaan koira lähetti
ritareita, jotka olivat tosi urheita ja voimakkaita. Ensin ritarit menivät
lohikäärmeen vatsaan ja ottivat kaikki eläimet pois ja antoivat ihmisille.
Sitten tapahtui niin, että kuninkaan koira lähetti yhden
urhean ritarin, joka keksi sellaisen juonen, että heinästä rakennettu ritari
oli oikea ritari. Se huuteli lohikäärmeelle julmennuksia. Lohikäärme tuli ja
näki ritarin heinistä rakentaman itsensä. Oikea ritari piileskeli luolan
katolla.
Ritari löi miekallansa lohikäärmettä korvan taakse, jossa oli
lohikäärmeen heikoin paikka.
Sen pituinen se.
torstai 16. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0087
Havahduin siihen, että tämä on jumantsuikka kuudes erillinen vuosi, kun kirjoittelen Logiin. Huh! Jos olet lukenut houreitani jo siitä vuodesta nolla, niin mieti kuinka vanha olet nyt. Parempi alkaa rustata sitä testamenttia...
Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.
Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.
Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.
Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.
Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.
Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Käväsin avaruusfanin kanssa iltasella ulkona. Tähtikirkkaan illan helmi oli hieno täysikuu, jonka yli pilvet lipuivat vauhdikkaasti usvan kaltaisena verhona. Näkymän havaitessaan lapseni huokaisi:
"Mie en ole ikinä nähny mittään nuin upeaa!"
"Mie en ole ikinä nähny mittään nuin upeaa!"
tiistai 14. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0086
Esikoinen on obsessiivisen kiinnostunut avaruudesta. Damn! Humanistihippinä avaruusfysiikka ei välttämättä ole kaikkein vahvinta osaamistaluettani. Tulin iltapäivällä "opiskelemasta" ja aukaistuani oven minua tervehdittiin kysymällä:
- Räjähtävätkö kaikki tähdet?
- Voiko syntyä uusia tähtiä?
Muita lähes päivittäin toistuvia kysymyksiä ovat:
- Voinko mie nähdä tähdenlennon?
- Iskeytyykö maahan meteoriitti?
- Voiko maahan lentää asteroidi?
- Onko mustia-aukkoja meiän lähellä?
- Saanko mie kattoa internetistä kraaterin kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä planeettojen kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä kuun kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä satelliittien kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä avaruussukkulan kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä asteroidien kuvia?
Itse en vaan jaksa tarkistaa wikipediasta kaikkia faktoja, jotta voisin joka kerta antaa oikean vastauksen, joten joudun usein myöntämään tietämättömyyteni. Minä. Joka tiedän kaikesta kaiken. Nöyryyttävää on lapsellisen elämä.
Nuorempi puolestaan kiljuu. Kiljuu, syö ja nukkuu huonosti. Naureskelee toki jo, pötkäle on nelikuinen ja eilisen neuvolakäynnin mukaan painaa yli kahdeksan seläntappavaa kiloa. Taas odotellaan innolla sitä istumisen alkamista, kävelyn oppimista ja kotoa pois muuttoa.
Mieleenpainuvin kokemus nuoremman hoitamisessa on jo aikoja sitten sattunut hyökkäys, jonka kohteeksi jouduin. Hyökkääjänä oli vauva, aseena torpedokakka. Ovela vauva oli asetettu pesukoneen päällä sijaitsevalle hoitotasolleen vaipanvaihtoa varten, kun se kokeneen sukellusvenease-ekspertin tarkkuudella ampui minua torpedokakalla sotkien hoitoalustan, pesukoneen, lattian ja housuni. Sillä hetkellä tunsin itseni hiukan häväistyksi, mutta en voinut hetkeen lopettaa nauramista.
- Räjähtävätkö kaikki tähdet?
- Voiko syntyä uusia tähtiä?
Muita lähes päivittäin toistuvia kysymyksiä ovat:
- Voinko mie nähdä tähdenlennon?
- Iskeytyykö maahan meteoriitti?
- Voiko maahan lentää asteroidi?
- Onko mustia-aukkoja meiän lähellä?
- Saanko mie kattoa internetistä kraaterin kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä planeettojen kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä kuun kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä satelliittien kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä avaruussukkulan kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä asteroidien kuvia?
Itse en vaan jaksa tarkistaa wikipediasta kaikkia faktoja, jotta voisin joka kerta antaa oikean vastauksen, joten joudun usein myöntämään tietämättömyyteni. Minä. Joka tiedän kaikesta kaiken. Nöyryyttävää on lapsellisen elämä.
Nuorempi puolestaan kiljuu. Kiljuu, syö ja nukkuu huonosti. Naureskelee toki jo, pötkäle on nelikuinen ja eilisen neuvolakäynnin mukaan painaa yli kahdeksan seläntappavaa kiloa. Taas odotellaan innolla sitä istumisen alkamista, kävelyn oppimista ja kotoa pois muuttoa.
Mieleenpainuvin kokemus nuoremman hoitamisessa on jo aikoja sitten sattunut hyökkäys, jonka kohteeksi jouduin. Hyökkääjänä oli vauva, aseena torpedokakka. Ovela vauva oli asetettu pesukoneen päällä sijaitsevalle hoitotasolleen vaipanvaihtoa varten, kun se kokeneen sukellusvenease-ekspertin tarkkuudella ampui minua torpedokakalla sotkien hoitoalustan, pesukoneen, lattian ja housuni. Sillä hetkellä tunsin itseni hiukan häväistyksi, mutta en voinut hetkeen lopettaa nauramista.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0085
Uskaltaakohan tässä nokkaansa tänne pistää, kun heti comebackin jälkeen on viettänyt kuukausikaupalla hiljaiseloa. Täytyy myöntää, toisen lapsukaisen seuraaminen ei ole niin ainutlaatuista, että tuntisin tarvetta jakaa kaikki kohellukset uudestaan. Ja jokseenkin vähemmän se v(al)ituttaa, kun tietää joka tapauksessa, mitä on luvassa. Tuo neljävuotias puolestaan v(al)ituttaa välillä ihan hemmetisti, sillä se on neljävuotias. Ja poissa kotoa vain 9 tuntia viikossa pikkukoulussa.
Tunnustan heti käyttelyssä, että minun ei pitäisi puhua halaistua sanaa väsymyksestä. Kakkosversio on sen luontoinen tissi-iilimato, että vaimoraukka ei yleensä nuku kello yhden jälkeen yli tunnin pätkiä öisin. Joten häntä väsyttää. Toki itsekin silloin tällöin heräilen, mutta jos meidät laitetaan väsymyksen suhteen samalle vertailuasteikolle, taidan olla korkeintaan vain eisataprosenttisenpirteä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen väsynyt. Noh... Nelivuotiaan kanssa väsyneenä oleminen sujuu näin. Hallitus ja kakkosversio makailevat makkarissa. Ummistan silmäni sohvalla ja olen nukahtamaisillani.
- Iti... Iti... Iti... Miktet tie vattaa?
- Mmmmmh.
- Iti, onko Det Ttaritta (Death Star) semmotia pikku aluktia (aluksia)?
- On. Anna iskä leppää nyt vähän.
Minuutti
- Iti... Iti... Iti... Tämä ilmpallo voit olla Det Ttar ja tämä Hilppuri (Silppuri) voit olla Daart Veider (Darth Vader).
- Mmmmmmh.
- Miktet tie tano mittään.
- Isiä väsyttää.
- Kato tätä Det Ttaaria.
- Anna iskä nyt vähän aikaa leppää tässä.
- Mitket tie kato tätä Det Ttaaria?
- Iskää väsyttää.
- Kato!
- Mmmmhh...
- Kato!
- Mmmhhhjooo, hieno on.
- EI KU KATO!
- Joo isi näki, hieno on.
Puoli minuuttia
- Iti... Iti... Iti... Iti lue mulle tätä kirjaa.
- Mene vaikka rakentamaan legoista sille Death Starille aluksia, jooko. Antaisit nyt (PLIIIS PLIIIS PLIIIS PLIIIS EDES VÄHÄN AIKAA ELÄMÄN TÄHDEN!!!) iskän ihan pikkusen aikaa levätä tässä.
- Joo mie menen rakentaan leegoitta niitä aluktia. Ne on kaikki hamanlaitia, plä, plä, plä, plä...
3,8 sekuntia
- Iti... Iti... Iti.. Iti tämä on tämmönen alut ja tuo on tuommonen alut ja tämä ja tuo alut on erilaitia.
Ja. Niin. Edelleen. En sitten levännyt. Hetkeäkään. Kuten tavallista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia harhakuvitelmia, että näin isolla ikäerolla tehdyt mukulat hoituisivat samalla painolla. Mutta eipä sitä kovin tarkkaan tiedostanut, että kun jälkimmäinen aiheuttaa väsymystä, ensimmäinen pitää tiukasti huolen siitä, että väsymys pysyy yllä ja jatkuu. Vaimo sanoisi tähän, että lopeta se vineeminen (kts. suomi-teini sanakirja), mulla ne todelliset ongelmat on.
Tunnustan heti käyttelyssä, että minun ei pitäisi puhua halaistua sanaa väsymyksestä. Kakkosversio on sen luontoinen tissi-iilimato, että vaimoraukka ei yleensä nuku kello yhden jälkeen yli tunnin pätkiä öisin. Joten häntä väsyttää. Toki itsekin silloin tällöin heräilen, mutta jos meidät laitetaan väsymyksen suhteen samalle vertailuasteikolle, taidan olla korkeintaan vain eisataprosenttisenpirteä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen väsynyt. Noh... Nelivuotiaan kanssa väsyneenä oleminen sujuu näin. Hallitus ja kakkosversio makailevat makkarissa. Ummistan silmäni sohvalla ja olen nukahtamaisillani.
- Iti... Iti... Iti... Miktet tie vattaa?
- Mmmmmh.
- Iti, onko Det Ttaritta (Death Star) semmotia pikku aluktia (aluksia)?
- On. Anna iskä leppää nyt vähän.
Minuutti
- Iti... Iti... Iti... Tämä ilmpallo voit olla Det Ttar ja tämä Hilppuri (Silppuri) voit olla Daart Veider (Darth Vader).
- Mmmmmmh.
- Miktet tie tano mittään.
- Isiä väsyttää.
- Kato tätä Det Ttaaria.
- Anna iskä nyt vähän aikaa leppää tässä.
- Mitket tie kato tätä Det Ttaaria?
- Iskää väsyttää.
- Kato!
- Mmmmhh...
- Kato!
- Mmmhhhjooo, hieno on.
- EI KU KATO!
- Joo isi näki, hieno on.
Puoli minuuttia
- Iti... Iti... Iti... Iti lue mulle tätä kirjaa.
- Mene vaikka rakentamaan legoista sille Death Starille aluksia, jooko. Antaisit nyt (PLIIIS PLIIIS PLIIIS PLIIIS EDES VÄHÄN AIKAA ELÄMÄN TÄHDEN!!!) iskän ihan pikkusen aikaa levätä tässä.
- Joo mie menen rakentaan leegoitta niitä aluktia. Ne on kaikki hamanlaitia, plä, plä, plä, plä...
3,8 sekuntia
- Iti... Iti... Iti.. Iti tämä on tämmönen alut ja tuo on tuommonen alut ja tämä ja tuo alut on erilaitia.
Ja. Niin. Edelleen. En sitten levännyt. Hetkeäkään. Kuten tavallista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia harhakuvitelmia, että näin isolla ikäerolla tehdyt mukulat hoituisivat samalla painolla. Mutta eipä sitä kovin tarkkaan tiedostanut, että kun jälkimmäinen aiheuttaa väsymystä, ensimmäinen pitää tiukasti huolen siitä, että väsymys pysyy yllä ja jatkuu. Vaimo sanoisi tähän, että lopeta se vineeminen (kts. suomi-teini sanakirja), mulla ne todelliset ongelmat on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)