Lapsi puhuu!

Sattuipa kerran loppusyksystä niin, että olimme pojan kanssa matkalla leikkikentälle. Koska lastani on harhautettava, jotta hän ei tajua kävelevänsä omin voimin yli kahdensadan metrin pituista matkaa, joudun joskus kävelymatkoilla kertomaan tarinoita. Tämän erään kerran kerroin poitsulle Landian tarinan, jossa oli - yllätys yllätys - lohikäärme. Ja ritarikin. Tiedän, että kumpikin lukijani tärisee jännityksestä ja mielessään vaatii saada tietää lisää Landian tarinastani. Mutta en kerro sitä, vaan leikkaanliimaan tähän ylöskirjoittamani version samasta tarinasta, jonka napero halusi itse jälkeenpäin kertoa minulle takaisin.

Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.

                      LANDIAN TARINA

Landiassa asui maanviljelijä ja Landiassa myös oli linna, joka oli kuninkaan ja kuningattaren linna. Linnan vieressä oli synkkä metsä, jossa asui ilkeä velho nimeltään Werner-velho. Werner-velho halusi valtakunnan itselleen hallintaan.

Kuninkaalla oli koira. 

Werner velho oli taikonut lohikäärmeen semmoisella juonella. Lohikäärme oli niin suuri, että se ei mahtunut linnaan ja se melkein söi kaikki linnan eläimet ja asukkaat. 

Kuninkaan koira lähetti ritareita, jotka olivat tosi urheita ja voimakkaita. Ensin ritarit menivät lohikäärmeen vatsaan ja ottivat kaikki eläimet pois ja antoivat ihmisille.

Sitten tapahtui niin, että kuninkaan koira lähetti yhden urhean ritarin, joka keksi sellaisen juonen, että heinästä rakennettu ritari oli oikea ritari. Se huuteli lohikäärmeelle julmennuksia. Lohikäärme tuli ja näki ritarin heinistä rakentaman itsensä. Oikea ritari piileskeli luolan katolla.

Ritari löi miekallansa lohikäärmettä korvan taakse, jossa oli lohikäärmeen heikoin paikka.

Sen pituinen se.