Havahduin siihen, että tämä on jumantsuikka kuudes erillinen vuosi, kun kirjoittelen Logiin. Huh! Jos olet lukenut houreitani jo siitä vuodesta nolla, niin mieti kuinka vanha olet nyt. Parempi alkaa rustata sitä testamenttia...
Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.
Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.
Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti