Ensimmäisen kerran jäi kokonainen kuukausi välistä. Meinaa olla taas motivaatiovaikeuksia kirjailun suhteen, mutta ainakin vaimo ja sisko jaksavat patistaa kirjoittelemaan.
Kuun alussa matkasimme junalla äitini luo eteläisempään Suomeen. Niin upeaa, kuin noin puolitoistavuotiaan kanssa onkin viettää kuusi tuntia junassa, en voi olla valittamatta pienistä junamatkailun ihanuuksiin liittyvistä yksityiskohdista.
Perhehyttiä pyydettäessä, ja sellaisen puuttuessa, oli Valtion Rautateiden virkailija myynyt meille menomatkalle kaksipaikkaisen allergiahytin. Paluumatkalla pääsimme nelipaikkaiseen perhehyttiin, missä majaili lisäksemme toinen yksilapsinen perhe. VR:llä siis oletetaan, että alle kouluikäiset lapset tai jompi kumpi heidän vanhemmistaan ilo mielin seisoo kuusi tuntia junassa. No mikäpä sen mukavampaa. Toki perhehytissä oli kaksi kappaletta pieniä pyöreitä punaisia puisia palleja lapsille istuskeltaviksi. Voin kuitenkin sanoa noin tunnin siinä luisevaa takapuoltani puudutettuani, pojan nukkessa päiväuniaan varsinaisella istumapaikallani, että ei ollut niitä miellyttävimpiä kokemuksia.
Menomatkan huippukohta oli kuitenkin se, kun erehdyimme juottamaan perilliselle liikaa pillimehua, plus unohtamaan vaipanvaihdon kohtuullisen pitkällä aikavälillä. Havahdutuamme vihdoin siihen tosi asiaan, että taaperolle on hyvä laittaa vähintään toinen kuiva vaippa päivän aikana, oli hiukan liian myöhäistä. Nassikan body ja housut olivat läpimärät pissasta. Täten vaipan vaihdon lisäksi piti suorittaa täydellinen vaatekerran uusiminen. Toimenpide suoritettiin allergiahytissä, jossa istuimme vastakkain, joka oli leveydeltään noin junan istuimen levyinen, välissämme matkalaukku ja mukana pirtsakka lapsi. Tietysti ureassa uitettu untuvikko vaihdettiin kuiviin minun sylissäni, joten loppumatkan olivat omat housuni, eivät niin sanotusti vaan kirjaimellisesti, kusessa. Matkassa minulla oli onneksi niinkin monta housuvaatekertaa kuin kaksi. (jatkuu...)
