maanantai 30. toukokuuta 2011

Kapteenin Logi 0070

Ensimmäisen kerran jäi kokonainen kuukausi välistä. Meinaa olla taas motivaatiovaikeuksia kirjailun suhteen, mutta ainakin vaimo ja sisko jaksavat patistaa kirjoittelemaan.

Kuun alussa matkasimme junalla äitini luo eteläisempään Suomeen. Niin upeaa, kuin noin puolitoistavuotiaan kanssa onkin viettää kuusi tuntia junassa, en voi olla valittamatta pienistä junamatkailun ihanuuksiin liittyvistä yksityiskohdista.

Perhehyttiä pyydettäessä, ja sellaisen puuttuessa, oli Valtion Rautateiden virkailija myynyt meille menomatkalle kaksipaikkaisen allergiahytin. Paluumatkalla pääsimme nelipaikkaiseen perhehyttiin, missä majaili lisäksemme toinen yksilapsinen perhe. VR:llä siis oletetaan, että alle kouluikäiset lapset tai jompi kumpi heidän vanhemmistaan ilo mielin seisoo kuusi tuntia junassa. No mikäpä sen mukavampaa. Toki perhehytissä oli kaksi kappaletta pieniä pyöreitä punaisia puisia palleja lapsille istuskeltaviksi. Voin kuitenkin sanoa noin tunnin siinä luisevaa takapuoltani puudutettuani, pojan nukkessa päiväuniaan varsinaisella istumapaikallani, että ei ollut niitä miellyttävimpiä kokemuksia.

Menomatkan huippukohta oli kuitenkin se, kun erehdyimme juottamaan perilliselle liikaa pillimehua, plus unohtamaan vaipanvaihdon kohtuullisen pitkällä aikavälillä. Havahdutuamme vihdoin siihen tosi asiaan, että taaperolle on hyvä laittaa vähintään toinen kuiva vaippa päivän aikana, oli hiukan liian myöhäistä. Nassikan body ja housut olivat läpimärät pissasta. Täten vaipan vaihdon lisäksi piti suorittaa täydellinen vaatekerran uusiminen. Toimenpide suoritettiin allergiahytissä, jossa istuimme vastakkain, joka oli leveydeltään noin junan istuimen levyinen, välissämme matkalaukku ja mukana pirtsakka lapsi. Tietysti ureassa uitettu untuvikko vaihdettiin kuiviin minun sylissäni, joten loppumatkan olivat omat housuni, eivät niin sanotusti vaan kirjaimellisesti, kusessa. Matkassa minulla oli onneksi niinkin monta housuvaatekertaa kuin kaksi. (jatkuu...)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On tätä odotettukin; uutta jännittävää seikkailua Kapteenin ja valkoisen vauvan valtakunnassa! Jatka ihmeessä kirjoittamiseta, blogisi on viihdyttävä!

Mukavaa kesää toivottaa,
"Aureus"

Memma kirjoitti...

Hahhaa mikä junamatka..uskon ettei paljo hymyilyttäny se perhehytti eikä varsinkaan vaipan ja vaatteiden vaihto ahtaassa. Siitä on meikämannella kokemusta. Haluutko kuulla? Ai et? No kerron silti:) Mun 3kk poika ystävällisesti pamautti sinappisen niskalaukauksen reissussa just ku oltiin lähetty tauon jälkeen jatkaa matkaa. Imetin kahen turvaistuimen välissä (ah niin tilavassa takapenkillä:D) ni kuulu mukava turahdus ja niin oli äiti ja poika ihan siinä itsessään. Annan kuitenki itelleni pokaalin, koska selvisin tilanteesta kunnialla j hermostumatta ilman, että autoa pysäytettiin . Huomaatko ku omakehj haisee?:D

PS Älä hyvä mies lopeta kirjottamista! Saisit varmasti pestin esim kotivinkin kolumnistiks jos ne pomot lukis sun blogia hiukan. Sun juttui on hauska lukea.

Kapeeni Ahab kirjoitti...

Kohtuullisen hieno suoritus Memmalta :)
Ja kiva että sukulaisten lisäksi löytyy jokunen muukin blogia vahtaava ;)