Tätä kirjoittaessani, olen käsittääkseni ollut hereillä puoli viidestä, ellen sitten ole nukahtanut jossakin välissä, mikä on täysin mahdollista. Kello on noin puoli kahdeksan ja soitan läppäriltä Mozartia vauvaulle, joka on viimeisen tunnin pitänyt ihmeellistä vauvarohinaansa. Kuvittele ihminen joka yrittää kiinnittää huomiosi voimakkaalla köhöm tai öhöm tai kröhömöhöm äänellä. Kuvittele ääni hiukan tuhisevaksi ja jatkuvaksi. Ikuisesti jatkuvaksi. Tietyn ajan jälkeen tuolla äänellä alkaa olla sama vaikutus kuin päätään aukovalla teinillä. Se raastaa hermoja! No nyt se nukahti. Iiiiihana pikku pallero. Voi ei, nyt se heräsi. Nyt se nukahti taas. Nyt se itkee. Nyt se rohisee. Nyt se taas nukkuu...
Kotiutumisen jälkeen jouduimme tekemään vielä kierroksen lastenpolilla. Vauvau oli muuttumassa uudestaan väriltään orientaalisen sävyiseksi. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin yksinkertainen: Lisää safkaa. Poika on laiskuudessaan niin isäänsä tullut, ettei viitsi juuri vaivautua tissiä imemään. Toisaalta kiinnostus naisen rintoihin vaikuttaa olevan eron tekevä luonteenpiirre välillämme. Käärö ei syönyt tarpeeksi pelkällä rintaruokinnalla, joten aloitimme vastikerumban. Se tehosi välittömästi. Ahmatti nosti painoaan parisataa grammaa vajaassa kolmessa vuorokaudessa.
Tuore ihminen ei myöskään suostunut sontimaan viikkoon. Toki meille oli informoitu, että vastasyntyneet ovat hyvin yksilöllisä tämän touhun kanssa, mutta pakostakin alkoi huolestuttaa pikkuisen puolesta. Olin jo henkisesti valmis houkuttelemaan sörsselin ulos kuumemittarilla, kuten hospitaalissa kuulemma tehtiin, kun vauveli vihdoin suostui tekemään tarpeensa itse. Siinä vaiheessa huomasin, että en ikinä ollut kuvitellut huolehtivani päiväkausia jonkun toisen ihmisen suolentoiminnoista. Elämä opettaa.
Tissimaidon hyötyjä korostetaan nykypäivänä todella paljon, joten yritimme toki saada laiskiaista sitä syömään. Otettiin sukkaa pois, sitten housua pois, kutitettiin poskesta ja leuan alta ja jalkapohjasta ja korvan takaa, heiluteltiin käsiä ja jalkoja, tansittiin jumalauta sadetansseja ja suoritettiin vuosituhansia vanhoja pakanarituaaleja tissistä imemisen jumalten kunniaksi. Siinä päällä seisoessani ja taputellessani jalkapohjiani yhteen, en voinut olla pohtimatta kuinka on mahdollista, että ihmisrotu on selvinnyt hengissä näinkin pitkälle. Onhan se satavarmaa, että luolamiehillä ja -naisilla ei ollut Aventin tuttipulloja elämiseen liian laiskoja jälkikasvujaan varten. Onneksi tuo viitsii sentään hengittää itse, vaikka piti sitäkin varmuuden vuoksi tarkistella aina välillä parin ensimmäisen viikon aikana.
Kuvassa jälkikasvun ilme sen jälkeen kun isukki yritti hänelle selventää tissin imemisen konseptia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti