keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kapteenin Logi 0045

Vauvauiskentelu on jäänyt valitettavan vähiin kuluneiden viikkojen aikana. Ne harvat työvuorot joita köyhälle opiskelijalle on tarjolla, tuntuvat sijoittuvan harmittavan usein siten, ettemme ehdi uimaan. Viime lauantai jäi puolestaan väliin kun Kapteeni sai perjantaina töissä määrittelemättömäksi jääneen merisairauskohtauksen ja rahdattiin ambulanssilla poliklinikalle. Kuten sanottua syy jäi määrittelemättömäksi, ja koska omituista huumorintajua ei laskettu sairaudeksi, sain terveen paperit. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että ei vain ensimmäinen vaan myös toinen minua hakemaan lähetetty ambulanssi ajoi harhaan ja juuttui kiinni johonkin liukkaaseen mäkeen.

Koska uimahallireissuja jäi väliin, päätimme käyttää poikasta ensimmäistä kertaa kotisaunassa. Uimahallissa olemme poitsun kanssa saunoneet jo useampaan otteeseen, ja aina on ollut kivaa. No kotona ei ollut. Lapsi oli etukäteen sen verran väsynyt, että pelkkä suihkun ääni aiheutti lievää pakokauhua. Suihkuttelu oli täten todella hauskaa huutavan, liukkaan ja kiemurtelevan vastahankaisen kanssa. Pyrin suihkusta nopeasti saunaan, missä mukula tuntuikin hiukan rauhoittuvan. Löylynheiton aiheuttama suhahdus oli hermokimpulle ipanalle kuitenkin liikaa. Suhahdusta seurasi paniikinomainen huuto, itkua ja niiden kahden hampaan kiristystä, jotan pojan alaleuasta löytyvät. Toisen heiton jälkeen lapsonen päätti, että nyt saa riittää, ja kusaisi reidelleni.
Niinpä niin... Luovutin lapsen äidilleen ja vietin hetken heitellen vettä lauteille ja saunan lattialle. Toisin kuin poikani, tein sen kirjaimellisesti.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kapteenin Logi 0044

Viikko sitten aloitimme pojalle unikoulun. Yöheräilyn olimme saaneet vähennettyä jo melko minimiin pelkästään harventamalla yösyöttöjä ja pienentämällä öisten ateroiden määrää. Jäljelle jäi kuitenkin pari turhanpäiväistä heräämistä per yö, sekä yksi pakollinen syöttö; siispä unikoulu. Maanantain ja tiistain välisenä yönä ryhdyimme soveltamaan metodeja käytäntöön. Karkeasti jaoteltuna selaamamme vauvankäyttöoppaat antoivat kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen, tassuhoidoksi kutsuttu, ehdotti, että huutava vauva käydään hiljentämässä läsnäolon rauhoittavalla vaikutuksella pitelemällä kättä lapsen takapuolen tai selän päällä. Heti osoittautui, että kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen oli mahdotonta, sillä napero viihtyy mahallaan yhtä hyvin kuin allekirjoittanut Stockmanin Hulluilla päivillä. Toinen hankaluus oli se, että rauhoittava läsnäolo ja kädellä lääppiminen kolmin- jopa nelinkertaisti jo huutavan vauvan raivon.

Toinen vaihtoehto oli seuraavanlainen. Ensimmäisenä yönä kun vauva alkaa huutaa, odota viisi minuuttia ja käy rauhoittamassa se. Seuraavan huudon kohdalla kymmenen minuuttia, ja sitä seuraavan 15 ja niin edelleen. Seuraavana yönä aloitetaan kymmenestä minuutista, ja sitä seuraavana 15:sta. You get the point. Tämän hoitotavan implisiittinen virhearvio oli, että vauvan saa ylipäätään rauhoitettua. Kuten tassuhuitelun kohdalla, poika vain raivostui kahta kauheammin kun häntä yritti rauhoittaa. Lasta ei saa kuitenkaan nostella pedistään pois, ettei koko homman tarkoitus vesity, joten meillä oli pingasängyssä täyttä kurkkua ulvova koululainen, jolle ei vaikuttanut tulevan uni.

Päädyimme soveltamaan tätä kakkosvaihtoehtoa sekaisin kolmannen kanssa, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Illalla vauva pistetään nukkumaan. Aamulla se haetaan pois. Kävimme kakkosvaihtoehdon mukaisin väliajoin kääntämässä jälkikasvua kyljelleen ja lyömässä tuttia suuhun, mutta rauhoittelemaan ei jääty. Kevyen parin kolmen tunnin huudon jälkeen poitsu vihdoin rauhoittui, ja nukkui samoin tein seuraavat kolme yötä juurikaan heräilemättä. En pysty ymmärtämään miten on mahdollista, että homman tarkoitus meni lapselle perille yhden yön yrittämisellä. Odottelemmekin vaimon kanssa pelokkaina, että liian helppo alku kostautuu jollain parin viikon demonisella valvomisella johon ei auta mikään.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kapteenin Logi 0043

Vauvaelämä on täynnä mieluisia yllätyksiä. Löysin juuri TV-tason alta pissavaipan, joka oli muhinut siellä pari vuorokautta. Onneksi nuo ovat niin epäekologisia, ettei niistä pääse edes haju läpi. En ole päivitellyt blogia muutamaan viikkoon, mutta eipä ole tältä ajalta juuri mitään mullistavaa kerrottavaakaan. Elämä on urautunut uomiinsa ja arkea pyöritellään. Poitsu on hiukan jämähtänyt motorisen kehityksen kanssa, sillä toisin kuin monet ikätoverinsa hän ei istuskelua kummempia temppuja suostu tekemään. Kuten tavataan toistella, ihmisen alut ovat yksilöllisiä, joten siinäpä nököttää – laiskianen.

Poika ja vaimo ovat anoppilassa hoidossa, eikä yksinolo maistu kovin raposelta siitäkään huolimatta, että saa nukkua yön heräilemättä. Yritän motivoida itseäni siivoamaan kämpän viikonlopun aikana, sillä olen huomannut siisteysstandardien laskeneen muutamalla pykälällä tenavan teon myötä. Valtavan lelumäärän lisäksi tilaa ovat viemässä vaunukoppa, hoitotaso, matkarattaat, pinnasänky, toinen turvaistuin, matkarattaiden istuinosa, syöttötuoli, sekä lukematon määrä vaippapaketteja. Imureeraus tuntuu paljon vastenmielisemmältä, kun puoli taloa pitää siirtää pois tieltä päästäkseen lattiatasoon käsiksi. Mañana.

On naperossa jotakin edistyksenkaltaistakin tapahtunut. Se kakkaa paljon useammin... Joku viikko takaperin poju löysi äänijänteensä. Ääntä lapsesta on toki lähtenyt aina, paljonkin, mutta sittemmin tapahtui äänihuulten varsinainen käyttöönotto, kun sellaisen käheähkön jokeltelun lomasta alkoi kuulua oopperamaista äänenavausta. Valitettavasti lauleskelu oli niin hauskaa, että sitä täytyi herätä harjoittamaan keskellä yötä tunniksi tai puoleksi. Nyt laulaminen on vaihtunut puheen esiasteiden harjoittamiseen ja meille kerrotaan pitkiä tarinoita TÄTTÄTTÄÄ:stä ja ÄITTÄ TÄTTÄ TYTTÄ ITTÄ:stä. Poika tietää jo suurimman osan ympäröivän maailmansa asioiden nimistä.
Seinä on ättä, äiti on ättä, isi on ättä, katto on ättä, ruoka on ättä, tavarat ovat ättiä, lelu on ättä, peili on ättä ja kaikki on ättä. Joskus kaikki on tä tai tä tä. Kyllä se tietää mistä puhuu.