Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vauva on erittäin huolimattomasti suunniteltu eliö. Yksi pienokaisen pääasiallisia kommunikointikeinoja on itku. Se on sinänsä tehokas tapa hälyttää vanhemmat tekemään haluttuja asioita kuten ruokkimaan, vaihtamaan vaippa ja siirtymään yöpuulle. Mielestäni itkun tarkoitus viestittää vaikkapa nälästä vesittyy siinä vaiheessa, kun ruokintayritys pojan mielestä lähinnä häiritsee hyvää nälkäitkua. Sama epäkohta toistuu usein nukkumaan laitettaessa. Väsymys itkettää niin maan pirusti, mutta eihän sitä nukkumaan voi laittaa kesken korkeadesibelisen palosireeniharjoituksen.
Ihme otus, vetaisi juuri pyyhkeen naamansa päälle ja kun se käytiin ottamassa pois sain osakseni täyslaidallisen kiihkeää pärinän täyteistä valitusta. Joka tapauksessa poika alkaa olla jo paljon mielenkiintoisempi tapaus. Ero entisen passiivisen vauvailun ja nykyvauvailun välillä on huomattava. Nassikka jutustelee, tietysti päristelee, naureskelee ja kärttyilee. Mielestäni paras ominaisuus on kutiaminen. Harrastamme kutituspainia joka toimii siten, että minun kutittaessa poikaa leuallani kyljistä ja vatsasta, hän repii minua vahvalla otteella korvista, huulista, silmistä ja leuan alta. Eikä leukani alla edes pitäisi olla mitään ylimääräistä. Pojalla on kaiken lisäksi uskomattoman vahva ote. Pari kertaa minua on revitty korvasta sellaisella voimalla että vedet valuvat silmistä. Tai sitten itkeskelen muistellessani omaa lapsuuttani ja niitä iki-ihania korvapuusteja.
torstai 31. joulukuuta 2009
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Kapteenin Logi 0028
Parisen viikkoa sitten ainoa kommunikointikeino jota pojankoltiainen käytti oli huulien pärisyttäminen. Tämä sattui sopivasti juuri siihen saumaan kun aloimme syöttää jatkuvasti perämoottoria imitoivalle jälkikasvullemme sosemuotoista ruokaa korvikkeen lisäksi. Seurasi sotkua.
Onneksi poitsu mitä ilmeisimmin ihastui lusikkaan, joten hän avaa nätisti suunsa aina ruoka-annoksen lähestyessä. Porkkanasoseen maku saa nenän nyrpistymään, mutta lusikka on siitä huolimatta saatava suuhun heti kun mahdollista. Pärinää on nyt harjoitettu niin paljon, että Suomen Talentissa motoriikka-Miikan sijaan olisi varma voittaja ollut meidän perämoottori-Jori, jos vain olisi tullut osallistuneeksi.
Onneksi poitsu mitä ilmeisimmin ihastui lusikkaan, joten hän avaa nätisti suunsa aina ruoka-annoksen lähestyessä. Porkkanasoseen maku saa nenän nyrpistymään, mutta lusikka on siitä huolimatta saatava suuhun heti kun mahdollista. Pärinää on nyt harjoitettu niin paljon, että Suomen Talentissa motoriikka-Miikan sijaan olisi varma voittaja ollut meidän perämoottori-Jori, jos vain olisi tullut osallistuneeksi.
lauantai 12. joulukuuta 2009
Kapteenin Logi 0027
Olen toki jo kaukaisissa mietelmissäni tulevaisuudesta sivunnut sitä tapahtumaa, kun poika ensi kerran rakastuu. En vain arvannut rakastumisen tapahtuvan näin varhain. Enkä varsinkaan arvannut, että tämän palavan ensirakkauden kohde olisi pesukoneen vedenottoletku. Vauvaun hoitoalusta sijaitsee pesukoneen päällä, täten nykyajan Romeo ja Julia, vauva ja letku, kohtaavat päivittäin aina vaipan tai vaatteidenvaihdon yhteydessä.
Oli hauska huomata miten suhde alkoi sellaisella viattomalla flirttailulla. Ensin poitsu saattoi vienosti hymyillä letkulle, kääntäen katseensa nopeasti pois pelätessään letkun huomaavan hänet. Sitten poika uskalsi esittää jo leveämpää ja vapautuneempaa hymyään. Pikku hiljaa päästiin kokeileviin hipaisuihin. Nyt letkusta pidetään tiukasti kiinni, ja yleensä ollaan vihaisia kun sitä ei yllä pussaamaan.
Jos käy niin katastrofaalisesti, että letku jää käden ulottumattomiin, jälkikasvu aloittaa ihmeellisen samban tai rumban päästäkseen matomaisella sivuttaisliikkeellä rakkaansa luokse. Kai siinä jonkinlainen motoriikka sitten kehittyy, että ehkä se on ihan hyödyllistä. Mikä minua koko touhussa häiritsee on se, että poju on valinnut rakastetukseen tuollaisen vuotavan ja pölyisen pesukoneen taa menevän kapistuksen, joka on suunnilleen yhtä puhdas kuin tijuanalainen prostituoitu.
Oli hauska huomata miten suhde alkoi sellaisella viattomalla flirttailulla. Ensin poitsu saattoi vienosti hymyillä letkulle, kääntäen katseensa nopeasti pois pelätessään letkun huomaavan hänet. Sitten poika uskalsi esittää jo leveämpää ja vapautuneempaa hymyään. Pikku hiljaa päästiin kokeileviin hipaisuihin. Nyt letkusta pidetään tiukasti kiinni, ja yleensä ollaan vihaisia kun sitä ei yllä pussaamaan.
Jos käy niin katastrofaalisesti, että letku jää käden ulottumattomiin, jälkikasvu aloittaa ihmeellisen samban tai rumban päästäkseen matomaisella sivuttaisliikkeellä rakkaansa luokse. Kai siinä jonkinlainen motoriikka sitten kehittyy, että ehkä se on ihan hyödyllistä. Mikä minua koko touhussa häiritsee on se, että poju on valinnut rakastetukseen tuollaisen vuotavan ja pölyisen pesukoneen taa menevän kapistuksen, joka on suunnilleen yhtä puhdas kuin tijuanalainen prostituoitu.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Kapteenin Logi 0026
Paneudutaan taas välillä huippumuodin maailmaan neljännen HattuVauvau -osion merkeissä. Päätimme pojan kanssa järjestää muotikuvaukset edellisen Logimerkinnän aihepiiriä mukaillen, ja suurina luonnonystävinä valitsimme päivän hatut eläinmaailman esimerkkejä hyväksi käyttäen.
Ensimmäisen otoksen nimi on "Utelias nalle". Kuvan tunnelma on hiukan hämyinen tai tummahko. Katse kiinnittyy mallin tiedonhaluiseen ja ehkä hiukan epäuskoiseen ilmeeseen. Kuvaa katsellessa voi haistaa katajanmarjojen tuoksun ja samaistua siihen tunteeseen, jonka karhunpoikanen ensimmäisenä keväänään talvipesästä ulos ryömittyään kokee.
Toinen taideteoksemme on "Yllättynyt albiinosaukko". Siinä hämmästynyt luontokappale tuijottaa suoraan kameraan. Kasvojen alaosan ilme kuvastaa kuitenkin harmonista rauhallisuutta ja tietoisuutta luonnollisen habitaatin turvallisuudesta, mikä luo jännittävän kontrastin silmien kuvastaman yllättyneisyyden kanssa.
"Lentoon lähtö" on taiteellisesti abstraktein kuvamme. Eläinlaji jää kuvassa tahallisesti monitulkintaiseksi, pyöreät korvat kuitenkin viittaavat selkeästi maaeläimeen. Siitä huolimatta otuksen kädet käyvät kuin siivet ikään, ja kuvan kohde selkästi pinnistää ja ponnistaa päästäkseen liikkeelle: Lentoon. Kuva herättää katselijassaan toivoa, ja pyrkii motivoimaan tietynlaiseen rajanylitykseen.
"Jäätä karhuamassa" on poliittinen kannannotto ilmastonmuutosta vastaan. Kuvassa tuuheaturkkinen jääkarhu on joutunut elinolosuhteidensa radikaalisti muututta jättämään pohjoisen napa-alueen sulavat jääkentät. Kuva herättää ajattelemaan kriittisesti länsimaista kerskakulutusta ja on muistutus päästöjen aiheuttamista katastrofeista maapallolla.
Ensimmäisen otoksen nimi on "Utelias nalle". Kuvan tunnelma on hiukan hämyinen tai tummahko. Katse kiinnittyy mallin tiedonhaluiseen ja ehkä hiukan epäuskoiseen ilmeeseen. Kuvaa katsellessa voi haistaa katajanmarjojen tuoksun ja samaistua siihen tunteeseen, jonka karhunpoikanen ensimmäisenä keväänään talvipesästä ulos ryömittyään kokee.
Toinen taideteoksemme on "Yllättynyt albiinosaukko". Siinä hämmästynyt luontokappale tuijottaa suoraan kameraan. Kasvojen alaosan ilme kuvastaa kuitenkin harmonista rauhallisuutta ja tietoisuutta luonnollisen habitaatin turvallisuudesta, mikä luo jännittävän kontrastin silmien kuvastaman yllättyneisyyden kanssa.
"Lentoon lähtö" on taiteellisesti abstraktein kuvamme. Eläinlaji jää kuvassa tahallisesti monitulkintaiseksi, pyöreät korvat kuitenkin viittaavat selkeästi maaeläimeen. Siitä huolimatta otuksen kädet käyvät kuin siivet ikään, ja kuvan kohde selkästi pinnistää ja ponnistaa päästäkseen liikkeelle: Lentoon. Kuva herättää katselijassaan toivoa, ja pyrkii motivoimaan tietynlaiseen rajanylitykseen.
"Jäätä karhuamassa" on poliittinen kannannotto ilmastonmuutosta vastaan. Kuvassa tuuheaturkkinen jääkarhu on joutunut elinolosuhteidensa radikaalisti muututta jättämään pohjoisen napa-alueen sulavat jääkentät. Kuva herättää ajattelemaan kriittisesti länsimaista kerskakulutusta ja on muistutus päästöjen aiheuttamista katastrofeista maapallolla.
torstai 3. joulukuuta 2009
Kapteenin Logi 0025
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/royhtailevat_lampaat_kiinnostavat_tutkijoita_1209673.html
Koskahan sitä ryhdytään jalostamaan vähäpäästöistä ihmistä. Meillä ainakin poika röyhtäisee miehekkäästi ruoan päälle silloin kun ei puklaa. Ja toisesta päästää tulee myös valtava määrä metaanipäästöjä.
Ovatko kaikki vauvat pierurajoitteisia? Aihe ei ole tullut puheeksi niiden harvojen tuoreiden vanhempien kanssa joita tunnen. Pierurajoitteisuudella tarkoitan, että vauvalta ei onnistu kevyt nojaaminen vasemmalle pakaralle ja pakoputken oikeanlaiseen toimintaan johtava rentoutuminen. Sen sijaan, kuten viimeyönä sain jälleen todistaa, ilmavaivainen vauva ryhtyy nostelemaan jalkojaan niin ylös kuin vain mahdollista ja tömäyttää ne sitten takaisin alas. Liike suoritetaan äärimmäisen voimakkaasti, nopeasti ja toistuvasti. Tämä luo vaikutelman lentoon lähdössä olevasta mutta selkeästi lentokyvyttömästä ja näin ollen hyvin hämmentyneestä komodon varaanista.
Ne jotka katsovat luontodokkareita, tietävät että komodon varaanit erittävät aivan järkyttäviä määriä sylkeä, ja itse asiassa tappavat saaliinsa erittämällä siihen pureman yhteydessä niin voimakkaita bakteereita sisältävää kuolaa, että saalis paettuaan kuolee verenmyrkytykseen. Päätellen siitä kuolamäärästä jonka ipana tuottaa samalla kun se tarmokkaasti puree uhriaan pelottavan terävillä ikenillään, poitsu luulee olevansa edellämainittu eläin.
Nyt kun kerran eläinmaailmaan upposin, en voi olla huomaamatta että kyseisenlainen pieruhytkyntä muistuttaa samanlaista toimintaa, jota hylkeenmetsästyksen yhteydessä liian matalalle uineet miekkavalaat joutuvat suorittamaan päästäkseen takaisin syvempään veteen. Ehkä kyse ei olekkaan ilmavaivoista, vaan jonkinlaisesta uimiseen tähtäävästä yöjoogasta.
Koskahan sitä ryhdytään jalostamaan vähäpäästöistä ihmistä. Meillä ainakin poika röyhtäisee miehekkäästi ruoan päälle silloin kun ei puklaa. Ja toisesta päästää tulee myös valtava määrä metaanipäästöjä.
Ovatko kaikki vauvat pierurajoitteisia? Aihe ei ole tullut puheeksi niiden harvojen tuoreiden vanhempien kanssa joita tunnen. Pierurajoitteisuudella tarkoitan, että vauvalta ei onnistu kevyt nojaaminen vasemmalle pakaralle ja pakoputken oikeanlaiseen toimintaan johtava rentoutuminen. Sen sijaan, kuten viimeyönä sain jälleen todistaa, ilmavaivainen vauva ryhtyy nostelemaan jalkojaan niin ylös kuin vain mahdollista ja tömäyttää ne sitten takaisin alas. Liike suoritetaan äärimmäisen voimakkaasti, nopeasti ja toistuvasti. Tämä luo vaikutelman lentoon lähdössä olevasta mutta selkeästi lentokyvyttömästä ja näin ollen hyvin hämmentyneestä komodon varaanista.
Ne jotka katsovat luontodokkareita, tietävät että komodon varaanit erittävät aivan järkyttäviä määriä sylkeä, ja itse asiassa tappavat saaliinsa erittämällä siihen pureman yhteydessä niin voimakkaita bakteereita sisältävää kuolaa, että saalis paettuaan kuolee verenmyrkytykseen. Päätellen siitä kuolamäärästä jonka ipana tuottaa samalla kun se tarmokkaasti puree uhriaan pelottavan terävillä ikenillään, poitsu luulee olevansa edellämainittu eläin.
Nyt kun kerran eläinmaailmaan upposin, en voi olla huomaamatta että kyseisenlainen pieruhytkyntä muistuttaa samanlaista toimintaa, jota hylkeenmetsästyksen yhteydessä liian matalalle uineet miekkavalaat joutuvat suorittamaan päästäkseen takaisin syvempään veteen. Ehkä kyse ei olekkaan ilmavaivoista, vaan jonkinlaisesta uimiseen tähtäävästä yöjoogasta.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Kapteenin Logi 0024
Kyyylläpä jäi marraskuussa turinointi ja tarinointi vähiin. Täytyy yrittää olla aktiivisempi.
Vaimo otti ja lähti Stadiin kuuntelemaan progressiivista älykkörokkia Back Street Boys:n esittämänä. Ovelana naisena hän solutti anopin vahtimaan, että pidän jälkikasvun hengissä. Toistaiseksi olen onnistunut varmistamaan elintoimintojen ylläpidon.
Vauvaun omien kätösten rakastaminen on jatkunut entisenlaisella intensiteetillä. Handujen jatkuvaa lipsuttelua, imemistä ja kuolaamista voi luonnehtia jopa agressiiviseksi, ainakin sen perusteella että toissapäivänä huomasimme nappulan rakastaneen reiän yhteen hanskaansa. Suoritukseen yllettiin siis ilman hampaita, mikä on mielestäni vähintäänkin kunnioitettavaa.
Nassikka on alkanut katsella televisiota. Sitterin kääntäminen poispäin telkkarista johtaa muuten hyvin mielenkiintoisiin pään asentoihin. Jos olen oikein käsittänyt, pienten lapsosten ei ole soveliasta antaa töllötintä vahdata. En tiedä miksi ja millä perusteella olen tällaisen käsityksen saanut. Elämä vaikuttaisi kuitenkin olevan helpompaa jos kyseisen käsityksen hylkää ja antaa pojun vahdata eduskunnan täysistuntoa niin paljon kuin sielu sietää. Tällöin ei itse tarvi olla lasta viihdyttämässä epämääräisiä leluja heilutellen, joille kaikille napero on jostakin syystä vihainen.
Vaimo otti ja lähti Stadiin kuuntelemaan progressiivista älykkörokkia Back Street Boys:n esittämänä. Ovelana naisena hän solutti anopin vahtimaan, että pidän jälkikasvun hengissä. Toistaiseksi olen onnistunut varmistamaan elintoimintojen ylläpidon.
Vauvaun omien kätösten rakastaminen on jatkunut entisenlaisella intensiteetillä. Handujen jatkuvaa lipsuttelua, imemistä ja kuolaamista voi luonnehtia jopa agressiiviseksi, ainakin sen perusteella että toissapäivänä huomasimme nappulan rakastaneen reiän yhteen hanskaansa. Suoritukseen yllettiin siis ilman hampaita, mikä on mielestäni vähintäänkin kunnioitettavaa.
Nassikka on alkanut katsella televisiota. Sitterin kääntäminen poispäin telkkarista johtaa muuten hyvin mielenkiintoisiin pään asentoihin. Jos olen oikein käsittänyt, pienten lapsosten ei ole soveliasta antaa töllötintä vahdata. En tiedä miksi ja millä perusteella olen tällaisen käsityksen saanut. Elämä vaikuttaisi kuitenkin olevan helpompaa jos kyseisen käsityksen hylkää ja antaa pojun vahdata eduskunnan täysistuntoa niin paljon kuin sielu sietää. Tällöin ei itse tarvi olla lasta viihdyttämässä epämääräisiä leluja heilutellen, joille kaikille napero on jostakin syystä vihainen.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Kapteenin Logi 0023
Vauvau noudattaa taas politiikkaa, jossa vanhemmille ei suoda kunnon yöunia. Yösyötöillä ja tutin tiputtamisilla tuhotaan ensin äidin mielenterveys, kun äiti ei enää yksinkertaisesti jaksa, vaaditaan pitkin yötä heräillyt isä seurustelemaan leikkimaton luokse. Kun kumpikin vanhemmista on lopulta saatu väsyneinä ylös, poika pistää itse nukkumaan ja ottaa sellaiset kevyet kolmen tai neljän tunnin päikkärit. Erityisen mukavalta aamu kuuden ja seitsemän välillä herääminen tuntuu siksi, että tiedän olevani menossa huomenna tekemään yövuoroa. Mikään ei piristä niinkuin kunnon kahdenkymmenenseitsemän tunnin valvomisputki, jonka jälkeen saa ruhtinaalliset kaksi tuntia "yöunta" ennen kuin on oltava luennolla. Tulen luultavasti olemaan hyvin tarkkaavainen ja keskittynynt.
Kävin pojan kanssa kehityskeskustelua ja kysyin miksei hän ole jatkanut pyörähtelyä, vaan pitäytyy selinmakuu asennossa. Vastaus oli: Huuuu! Viimeisin edistysaskel on nauru, joka kuulostaa ihan oikealta hekotukselta, eikä vain iloisesti venytetyltä yksittäiseltä vokaalilta.
Nappisilmä on alkanut säikähdellä. Ihan ensimmäisiä säikähtämisen arvoisia asioita oli mikron luukun läimäyttely. Sitten isin aivastukset ja varsinkin isin niisto. Joudunkin nykyisin kohteliaasti siirtymään vauvasta katsoen toiseen huoneeseen norsulaumaa kutsuessani. Myös imurointi sai aikaan kohtauksen jokin aika sitten, valitettavasti tämä ei toistunut viime viikonloppuna ja jouduin kiltisti imuroimaan koko kämpän. Raaimpia yllätyksiä pojalle lienee ollut se, kun äitinsä pyydettyä kylvetysapua, ilmestyin ammeen viereen kasvot ja pää täysin partavaahdon peitossa. Ilmeen vaihtuminen iloisesta kylpyilmeestä ensin jähmettyneeseen hämmästykseen ja sitten lohduttomaan kauhunsekaiseen itkuun näytti siltä, miltä kuvittelisin itseni näyttävän jos törmäisin alastomaan Jutta Urpilaiseen.
Kävin pojan kanssa kehityskeskustelua ja kysyin miksei hän ole jatkanut pyörähtelyä, vaan pitäytyy selinmakuu asennossa. Vastaus oli: Huuuu! Viimeisin edistysaskel on nauru, joka kuulostaa ihan oikealta hekotukselta, eikä vain iloisesti venytetyltä yksittäiseltä vokaalilta.
Nappisilmä on alkanut säikähdellä. Ihan ensimmäisiä säikähtämisen arvoisia asioita oli mikron luukun läimäyttely. Sitten isin aivastukset ja varsinkin isin niisto. Joudunkin nykyisin kohteliaasti siirtymään vauvasta katsoen toiseen huoneeseen norsulaumaa kutsuessani. Myös imurointi sai aikaan kohtauksen jokin aika sitten, valitettavasti tämä ei toistunut viime viikonloppuna ja jouduin kiltisti imuroimaan koko kämpän. Raaimpia yllätyksiä pojalle lienee ollut se, kun äitinsä pyydettyä kylvetysapua, ilmestyin ammeen viereen kasvot ja pää täysin partavaahdon peitossa. Ilmeen vaihtuminen iloisesta kylpyilmeestä ensin jähmettyneeseen hämmästykseen ja sitten lohduttomaan kauhunsekaiseen itkuun näytti siltä, miltä kuvittelisin itseni näyttävän jos törmäisin alastomaan Jutta Urpilaiseen.
torstai 12. marraskuuta 2009
Kapteenin Logi 0022
HattuVauvau osa 3
Kulttuurien yhteisymmärryksen nimissä poika päätti sonnustautua päähineisiin, joihin oli haettu vaikutteita Lähi-idän ja Afrikan maista.
Ensimmäiseen päähineeseen innoite saatiin kamelikaravaanikuskeista. Arabityylisesti poitsulla on pään ympäri kiedottu huivi, jonka voi tarvittaessa nostaa kasvoille suojaamaan hiekkamyrskyiltä.
Sukupuolten tasa-arvon kannattjana vauvau kokeili burkhamaisempaa asetelmaa.
Kolmas hattuasetelma muistuttaa pohjoisafrikkalaista - hiukan turbaanimaisempa - tyyliä. Huonokäytöksinen lapsi näyttää kieltä luontokuvaajalle, joka nappasi tämän harvinaisen kuvan vauvausta sen luontaisella hoitoalustalla.
Kulttuurien yhteisymmärryksen nimissä poika päätti sonnustautua päähineisiin, joihin oli haettu vaikutteita Lähi-idän ja Afrikan maista.
Ensimmäiseen päähineeseen innoite saatiin kamelikaravaanikuskeista. Arabityylisesti poitsulla on pään ympäri kiedottu huivi, jonka voi tarvittaessa nostaa kasvoille suojaamaan hiekkamyrskyiltä.
Sukupuolten tasa-arvon kannattjana vauvau kokeili burkhamaisempaa asetelmaa.
Kolmas hattuasetelma muistuttaa pohjoisafrikkalaista - hiukan turbaanimaisempa - tyyliä. Huonokäytöksinen lapsi näyttää kieltä luontokuvaajalle, joka nappasi tämän harvinaisen kuvan vauvausta sen luontaisella hoitoalustalla.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Kapteenin Logi 0021
Haudi hou!
Logipäivitykset vähän venähtivät, meidän täytyi käydä kotipuolessa tekemässä lapsosesta Jeesuksen kaveri loiskuttelemalla hänelle vettä päähän. Loiskuttelemalla vettä pojan päähän, ei Jeesuksen. Poitsu nukkui kiltisti koko toimituksen läpi. Samalla juhlistettiin vaimon ja Kapteenin aiemmin tapahtunutta avioitumista aukomalla rommitynnyreitä. Kiitos kaikille ystävyksille ja sukulaisille (jotka tämän sattuvat lukemaan), hyvät bileet. Valitettavasti purjehdimme seuraavana päivänä korkeassa aallokossa ja tulin merisairaaksi.
Vauvaun ystävyyssuhteissa on tapahtunut dramaattinen käänne. Entinen paras kaveri - kiraffi - on hylätty ja vaihdettu äidin serkulta lahjaksi saatuun pehmoiseen Barbatypyyn. Barbatypy voittaa jopa tutin kärttyisyyden lievittäjänä. Ilmassa on muutenkin suuren muutoksen tuntua pojjaan kasvaessa ja kehittyessä. Jo jokin aika takaperin kuulin ystävältäni, että heidän kuukauden vanhempi vauvakollega oli oppinut pyörähtämään ympäri omin avuin. Siitä asti kannustin herkeämättä meidän versiotamme vastaavaan suoritukseen. Kun tuo sitten vihdoin hoitoalustalla teki onnistuneen kolmoisflipin tasajalka-alastulolla, olin niin ylpeä jälkikasvustani, että seuraava vastaavaa arvostusta saava suoritus vaatii pojalle myönnettävän jonkin Nobelin palkinnoista. ”Se pyörii sittenkin!”
Muutakin päätähuimaavaa kehitystä on tapahtunut. Poika on löytänyt omat kätensä. Olin piilottanut ne keittiön kaappiin, mutta niin vain napero kaivoi ne esiin. Vakavasti puhuen, sen täytyy olla lapselle jonkin asteinen järkytys, kun hän huomaa että ne pään ympärillä vallattomasti heiluvat kapistukset kuuluvat hänelle itselleen. Käsien löytymistäkin hämmästyttävämpää on varmasti sen tajuaminen, että niitä voi telepaattisesti ohjailla.
Vauvau on paljastunut myös hyvin itserakkaaksi. Vastikään löydettyjen ajatuksenvoimaraajojen suutelu on vähintään sata kertaa kiihkeämpää kuin hormonihuumassa toisiaan nuolevien teinin vastaava toiminta.
Logipäivitykset vähän venähtivät, meidän täytyi käydä kotipuolessa tekemässä lapsosesta Jeesuksen kaveri loiskuttelemalla hänelle vettä päähän. Loiskuttelemalla vettä pojan päähän, ei Jeesuksen. Poitsu nukkui kiltisti koko toimituksen läpi. Samalla juhlistettiin vaimon ja Kapteenin aiemmin tapahtunutta avioitumista aukomalla rommitynnyreitä. Kiitos kaikille ystävyksille ja sukulaisille (jotka tämän sattuvat lukemaan), hyvät bileet. Valitettavasti purjehdimme seuraavana päivänä korkeassa aallokossa ja tulin merisairaaksi.
Vauvaun ystävyyssuhteissa on tapahtunut dramaattinen käänne. Entinen paras kaveri - kiraffi - on hylätty ja vaihdettu äidin serkulta lahjaksi saatuun pehmoiseen Barbatypyyn. Barbatypy voittaa jopa tutin kärttyisyyden lievittäjänä. Ilmassa on muutenkin suuren muutoksen tuntua pojjaan kasvaessa ja kehittyessä. Jo jokin aika takaperin kuulin ystävältäni, että heidän kuukauden vanhempi vauvakollega oli oppinut pyörähtämään ympäri omin avuin. Siitä asti kannustin herkeämättä meidän versiotamme vastaavaan suoritukseen. Kun tuo sitten vihdoin hoitoalustalla teki onnistuneen kolmoisflipin tasajalka-alastulolla, olin niin ylpeä jälkikasvustani, että seuraava vastaavaa arvostusta saava suoritus vaatii pojalle myönnettävän jonkin Nobelin palkinnoista. ”Se pyörii sittenkin!”
Muutakin päätähuimaavaa kehitystä on tapahtunut. Poika on löytänyt omat kätensä. Olin piilottanut ne keittiön kaappiin, mutta niin vain napero kaivoi ne esiin. Vakavasti puhuen, sen täytyy olla lapselle jonkin asteinen järkytys, kun hän huomaa että ne pään ympärillä vallattomasti heiluvat kapistukset kuuluvat hänelle itselleen. Käsien löytymistäkin hämmästyttävämpää on varmasti sen tajuaminen, että niitä voi telepaattisesti ohjailla.
Vauvau on paljastunut myös hyvin itserakkaaksi. Vastikään löydettyjen ajatuksenvoimaraajojen suutelu on vähintään sata kertaa kiihkeämpää kuin hormonihuumassa toisiaan nuolevien teinin vastaava toiminta.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Kapteenin Logi 0020
Poika on ollut tänä aamuna suorastaan hyperaktiivinen. Äskettäistä ruokailutapahtumaa ei suurin surminkaan voi kutsua rauhalliseksi, juniori kävi pullon kimppuun agressiivisemmin kuin nälkäinen hyeenalauma.
Parhaillaan syöminen on helppoa, rauhallista ja tasaista pullon lutkutusta. Nyt kuvioon kuului ärhentelyä, murinaa, tuhinaa, kähinää, rähinää ja pöhinää. Kädet kävivät kuin italialaisella jalkapallonpelaajalla vastapuolen saatua vapaapotkun. Pää heilui siihen malliin, että minun piti suorittaa nopeita algoritmeja mielessäni pystyäkseni ennustaamaan pään lentoradan ja täten ennakoimaan mihin suuntaan pulloa kannatti liikutta kyetäkseni pitämään sen nassikan suussa. Jalat puolestaan suorittivat sellaista riverdancea, että Michael Flatley näyttää vauvan suorittaman irkkutanssin rinnalla steppitunnilla olevalta ekaluokkalaiselta. Ilmeisesti poika ei ollut saanut koreografiaansa loppuun asti suoritetuksi, sillä tanssi jatkui leikkimatolla. Nyt vajaata tuntia myöhemmin tuo vihdoin kuukahti. Helpottaa, hetken jo luulin että sillä on vesikauhu tai jokin vastaava.
Parhaillaan syöminen on helppoa, rauhallista ja tasaista pullon lutkutusta. Nyt kuvioon kuului ärhentelyä, murinaa, tuhinaa, kähinää, rähinää ja pöhinää. Kädet kävivät kuin italialaisella jalkapallonpelaajalla vastapuolen saatua vapaapotkun. Pää heilui siihen malliin, että minun piti suorittaa nopeita algoritmeja mielessäni pystyäkseni ennustaamaan pään lentoradan ja täten ennakoimaan mihin suuntaan pulloa kannatti liikutta kyetäkseni pitämään sen nassikan suussa. Jalat puolestaan suorittivat sellaista riverdancea, että Michael Flatley näyttää vauvan suorittaman irkkutanssin rinnalla steppitunnilla olevalta ekaluokkalaiselta. Ilmeisesti poika ei ollut saanut koreografiaansa loppuun asti suoritetuksi, sillä tanssi jatkui leikkimatolla. Nyt vajaata tuntia myöhemmin tuo vihdoin kuukahti. Helpottaa, hetken jo luulin että sillä on vesikauhu tai jokin vastaava.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0019
Alkuaikojen järkyttävien valvomisten jälkeen seurasi seesteisempi kausi, jolloin vauvau suostui nukkumaan passelisti parissa erässä lähes koko yön läpeensä. Nyt nukkumapuuhista on tullut jonkinnäköistä extreme urheilua. En muista olenko jossakin välissä maininnut, mutta ketale ei suostu nukkumaan juuri missään muualla kuin vaunukopassaan. Isoisänsä varta vasten uudelleenmaalaamaa suvussa yli puolivuosisataa kulkenut pinnasänky ei pojan mielestä ole niinkään rauhaisa unisatama, vaan vankila kaltereineen päivineen. Ja mitäs muuta vankilassa tekisi, kuin aloittaisi vankilakapinan. Se on melkoinen näky, kun reilun parin kuukauden ikäinen poika hakkaa kaltereita peltikipolla ja heittelee vanhempiaan palavilla vessapaperirullilla. Vartijana toiminut pehmojäniskin sai stiletistä.
Takaisin vaunukoppaan. Vaunukopassa pojalla on pienoinen makuupussi, jonka sisällä aiemmin kelpasi nukkua vallan mainiosti. Nykyään lapsonen koppaan laskettaessa alkaa joko suoran huudon tai ollessaan hyvällä tuulella sellaisen jumpan, jossa sadistisinkin bodypumpkokemus jää auttamatta kakkoseksi. (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun.) Ilmeisesti lapsiraukka ei ole vielä niin tietoinen raajoistaan, että tajuaisi itse niitä liikuttavansa. Untahan ei voi saada jos jalat vispaavat sataakuuttakymppiä ja kädet käyvät kuin kokaainipöllyissä pyörivällä ninjalla. Näin ollen joudun joka ilta suorittamaan toimenpiteen, jossa luon puklaharsosta eräänlaisen makuupussinulkoisen pakkopaidan. Harso kiedotaan makuupussin ympäri niin tiukasti, ettei minimonitoimihyrrä pääse raajojaan heiluttelemaan. (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun.)
Kuten varmasti muistakin addiktioista, vauvaun tuddiktismista on kehkeytynyt varsinainen maanvaiva. Suluissa olevat tietoiskut eivät siis ole tahallista huumoria, vaan totisinta totta. Olen juuri ennen tämän kirjoittamista muumioinut vauvakhamenin sarkofagiinsa. Muumiointi siis saa vain liikkeen loppumaan. Silmien kiinnilaitto vaatii tutin. Tällä hetkellä sekään ei näytä riittävän, mutta yleensä se toimii. Tutin huono puoli on se, (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun, ja aivan oikeasti.) että SE EI HELVETINKERPELE PYSY SIELLÄ SUUSSA! Niinpä yöt kuluvat yleensä siihen, että vaimoraukka laukkaa nostelemassa tuttivammaisuudesta kärsivälle (Kävin taas nostamassa pojalle tutin suuhun.) lapsoselle tuttia suuhun. Poikasen täytyy käydä läpi hyvin ristiriitaisia tuntemuksia tutinhimonsa ja välineen suussapitokyvyttömyyden vuoksi.
Huudosta päätellen poju ei halua nukkua, joten hyvästi.
Takaisin vaunukoppaan. Vaunukopassa pojalla on pienoinen makuupussi, jonka sisällä aiemmin kelpasi nukkua vallan mainiosti. Nykyään lapsonen koppaan laskettaessa alkaa joko suoran huudon tai ollessaan hyvällä tuulella sellaisen jumpan, jossa sadistisinkin bodypumpkokemus jää auttamatta kakkoseksi. (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun.) Ilmeisesti lapsiraukka ei ole vielä niin tietoinen raajoistaan, että tajuaisi itse niitä liikuttavansa. Untahan ei voi saada jos jalat vispaavat sataakuuttakymppiä ja kädet käyvät kuin kokaainipöllyissä pyörivällä ninjalla. Näin ollen joudun joka ilta suorittamaan toimenpiteen, jossa luon puklaharsosta eräänlaisen makuupussinulkoisen pakkopaidan. Harso kiedotaan makuupussin ympäri niin tiukasti, ettei minimonitoimihyrrä pääse raajojaan heiluttelemaan. (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun.)
Kuten varmasti muistakin addiktioista, vauvaun tuddiktismista on kehkeytynyt varsinainen maanvaiva. Suluissa olevat tietoiskut eivät siis ole tahallista huumoria, vaan totisinta totta. Olen juuri ennen tämän kirjoittamista muumioinut vauvakhamenin sarkofagiinsa. Muumiointi siis saa vain liikkeen loppumaan. Silmien kiinnilaitto vaatii tutin. Tällä hetkellä sekään ei näytä riittävän, mutta yleensä se toimii. Tutin huono puoli on se, (Kävin juuri nostamassa pojalle tutin suuhun, ja aivan oikeasti.) että SE EI HELVETINKERPELE PYSY SIELLÄ SUUSSA! Niinpä yöt kuluvat yleensä siihen, että vaimoraukka laukkaa nostelemassa tuttivammaisuudesta kärsivälle (Kävin taas nostamassa pojalle tutin suuhun.) lapsoselle tuttia suuhun. Poikasen täytyy käydä läpi hyvin ristiriitaisia tuntemuksia tutinhimonsa ja välineen suussapitokyvyttömyyden vuoksi.
Huudosta päätellen poju ei halua nukkua, joten hyvästi.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0018
Jatketaan HattuVauvau -osiota...
Tässä kuvassa vauvau on sonnustautunut puhtaanvalkoiseen smurffilakkiin. Smurffilakin tuoma itsevarmuus näkyy pojan ylenkatseisesta ilmeestä, joka sanoo: "Älä tuu smurffaan mun smurffimaille tai smurffautan sun smurffatuksen niin smurffille, ettei smurffikaan sua enää tunnista!"
Ensimmäisen kuulennon 40. vuosipäivän kunniaksi vauvau sai idean hyödyntää avaruusmuotia. Sosialisitivauva pukeutui kuitenkin amerikanvastaisesti kosmonauttien kypäränaluslakkiin.
Login merihenkisen tausta-aiheen motivoimana vauvau halusi pukeutua puklaharsosta muotoiltuun merirosvohuiviin. Hattuhenkilöstö sai negatiivissävytteistä palautetta oltuaan kykenemätön löytämään silmälappua ja puhuvaa papukaijaa.
Tässä kuvassa vauvau on sonnustautunut puhtaanvalkoiseen smurffilakkiin. Smurffilakin tuoma itsevarmuus näkyy pojan ylenkatseisesta ilmeestä, joka sanoo: "Älä tuu smurffaan mun smurffimaille tai smurffautan sun smurffatuksen niin smurffille, ettei smurffikaan sua enää tunnista!"
Ensimmäisen kuulennon 40. vuosipäivän kunniaksi vauvau sai idean hyödyntää avaruusmuotia. Sosialisitivauva pukeutui kuitenkin amerikanvastaisesti kosmonauttien kypäränaluslakkiin.
Login merihenkisen tausta-aiheen motivoimana vauvau halusi pukeutua puklaharsosta muotoiltuun merirosvohuiviin. Hattuhenkilöstö sai negatiivissävytteistä palautetta oltuaan kykenemätön löytämään silmälappua ja puhuvaa papukaijaa.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0017
Kapteenin ominaisuudessa avasin eilen päällystön kanssa rommitynnyrin, minkä seurauksena pienen pienet taikakääpiöt louhivat tietään ulos kallostani kovalla paukkeella.
Perehdyttyäni luetuimpien blogien ominaisuuksiin olen tullut huomanneeksi, että ne kaikki käsittelevät muotia. Naisten muotia. Niinpä sukupuolten tasa-arvon nimissä päätin julkaista miehisempää muotia tarkastelevan osion: HattuVauvau
Päivän hatut tulevat ajalta jolloin poika oli kohtuu tuore ihminen.
Sairaalan tarjoamalla vihreällä villamyssyllä pyritään luomaan mongolivalloittaja tyyppistä imagoa. Hattu kertoo kantajansa sotaisasta agressiivisuudesta, ja kiinni painuneet silmät ovat vain vihollisen hämäystä.
Toinen hattu on sairaalan lakanasta tai sen semmoisesta muotoiltu päähine, jonka innoitus tulee Michelangelon Pietá veistoksesta.
Hattu kuvastaa kantajansa neitsytmarjamaista viattomuutta, ja luo jännittävän kontrastin suhteessa sotaisaan mongolihattuun.
Perehdyttyäni luetuimpien blogien ominaisuuksiin olen tullut huomanneeksi, että ne kaikki käsittelevät muotia. Naisten muotia. Niinpä sukupuolten tasa-arvon nimissä päätin julkaista miehisempää muotia tarkastelevan osion: HattuVauvau
Päivän hatut tulevat ajalta jolloin poika oli kohtuu tuore ihminen.
Sairaalan tarjoamalla vihreällä villamyssyllä pyritään luomaan mongolivalloittaja tyyppistä imagoa. Hattu kertoo kantajansa sotaisasta agressiivisuudesta, ja kiinni painuneet silmät ovat vain vihollisen hämäystä.
Toinen hattu on sairaalan lakanasta tai sen semmoisesta muotoiltu päähine, jonka innoitus tulee Michelangelon Pietá veistoksesta.
Hattu kuvastaa kantajansa neitsytmarjamaista viattomuutta, ja luo jännittävän kontrastin suhteessa sotaisaan mongolihattuun.
tiistai 20. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0016
Ilmeisesti vauvau on riidoissa kiraffin kanssa. Ainakin äännähdykset leikkialustalta kuulostavat tällä hetkellä hyvin kärttyisiltä. Luultavimmin parivaljakolla on erimielisyyksiä Heideggerin fenomenologian ja Sartén eksistentialismin välisen jatkumon suhteesta.
Oletko kuullut sanonnan ”Tästä ei tule lasta eikä paskaa”. No, jälkimmäinen seuraa ensimmäistä. Yksi vauvan ylläpidon luovimpia tapahtumia on kakkabaletti. Koska meidän versiollamme on joko vatsavaivoja tai vain laiskanpuoleinen suoli, kakkabaletti tansittaan taloudessamme suhteellisen harvoin. Joka toinen tai kolmas päivä päästään kuitenkin nauttimaan showsta.
Esityksen esivalmisteluihin kuuluu vatsanväänteitä ja haisevia pierahduksia. Uskomattomalla osumatarkkuudella poika osaa ajoittaa suolenliikkeensä siihen väliin, kun makaa hoitoalustalla ilman vaippaa. Tämän vuoksi meidän täytyy taktisesti sijoittaa talouspaperinpalasia hoitoalustan ja pojan takapuolen väliin. Harva on se kerta kun olen tapahtumasta selvinnyt ilman alla olevan pyyhkeen sotkeentumista kakkendaaliin, mikä on pelkästään positiivista, sillä ennen nykytilannetta saatoin vain unelmoida paskaisten pyyhkeiden liottamisesta ämpärissä. Kuka kehtaakaan väittää, että haavet eivät käy toteen.
Koska vauvau on sukua kilpikonnalle, se ei tajua, että jalkoja terhakkaasti heiluttelemalla ei pääse eteenpäin kun makaa selällään. Kakkabaletti on siis hyvin abstrakti esitys, sillä liikesarjat on kyettävä kuvittelemaan vertikaalisessa asennossa tapahtuvaksi, huolimatta performanssin horisontaalisesta luonteesta. Energisestä tanssista johtuen vauvan kantapäät hakeutuvat aina kohti takapuolta. Uskon kaikkien tajuavan mitä siitä seuraa. Huomautettakoon, että liike ei pysähdy vaikka kantapäät kakkautuvat. Olen joutunut ottamaan käyttöön julman keinon ja tukahdutan jälkikasvuni luovuuden pitämällä kiinni hänen jaloistaan tomituksen aikana. Perustelin ratkaisuni pojalle sillä, että luodaan joko taidetta tai sontaa, muttei molempia yhtäaikaa. Mielestäni moinen huuhaa on parempi jättää Kiasman harteille.
Oletko kuullut sanonnan ”Tästä ei tule lasta eikä paskaa”. No, jälkimmäinen seuraa ensimmäistä. Yksi vauvan ylläpidon luovimpia tapahtumia on kakkabaletti. Koska meidän versiollamme on joko vatsavaivoja tai vain laiskanpuoleinen suoli, kakkabaletti tansittaan taloudessamme suhteellisen harvoin. Joka toinen tai kolmas päivä päästään kuitenkin nauttimaan showsta.
Esityksen esivalmisteluihin kuuluu vatsanväänteitä ja haisevia pierahduksia. Uskomattomalla osumatarkkuudella poika osaa ajoittaa suolenliikkeensä siihen väliin, kun makaa hoitoalustalla ilman vaippaa. Tämän vuoksi meidän täytyy taktisesti sijoittaa talouspaperinpalasia hoitoalustan ja pojan takapuolen väliin. Harva on se kerta kun olen tapahtumasta selvinnyt ilman alla olevan pyyhkeen sotkeentumista kakkendaaliin, mikä on pelkästään positiivista, sillä ennen nykytilannetta saatoin vain unelmoida paskaisten pyyhkeiden liottamisesta ämpärissä. Kuka kehtaakaan väittää, että haavet eivät käy toteen.
Koska vauvau on sukua kilpikonnalle, se ei tajua, että jalkoja terhakkaasti heiluttelemalla ei pääse eteenpäin kun makaa selällään. Kakkabaletti on siis hyvin abstrakti esitys, sillä liikesarjat on kyettävä kuvittelemaan vertikaalisessa asennossa tapahtuvaksi, huolimatta performanssin horisontaalisesta luonteesta. Energisestä tanssista johtuen vauvan kantapäät hakeutuvat aina kohti takapuolta. Uskon kaikkien tajuavan mitä siitä seuraa. Huomautettakoon, että liike ei pysähdy vaikka kantapäät kakkautuvat. Olen joutunut ottamaan käyttöön julman keinon ja tukahdutan jälkikasvuni luovuuden pitämällä kiinni hänen jaloistaan tomituksen aikana. Perustelin ratkaisuni pojalle sillä, että luodaan joko taidetta tai sontaa, muttei molempia yhtäaikaa. Mielestäni moinen huuhaa on parempi jättää Kiasman harteille.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0015
Niinhän siinä käy, että yllättäen muutos muuttuukin arkipäiväksi ja rutiiniksi. Vauvan hengissäpito on lähinnä syöttämistä, huvittamista, tyynnyttämistä, puhtaanapitoa, sekä vaipan ja vaatteiden vaihtoa.
Joskus vauva aiheuttaa kokemattomassa isässä sellaista kalvavaa syyllisyydentunnetta. Tämä tapahtuu omalla kohdallani lähinnä kahdella tavalla, joista kumpikin saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ja taidan olla väärässä sanoessani ”vauva aiheuttaa”. Ensimmäinen syyllisyydentunteen aiheuttaja on sellainen hetkellinen ja kaiken kattava raivo, kun keskellä yötä täyttä kurkkua ulvovaa jälkikasvua ei saa tyyntymään ei niin millään. Se on se sama tunne, joka valtaa koko olemuksen kun huomaa joutuneensa pysähtymään seitsemänsiin liikennevaloihin peräkkäin. Se on se sama tunne, joka nousee pintaan, kun korjattuasi hajonnutta (tässä määrittelemätöntä) vipstaakkeelia kaksi tuntia ja saatuasi sen lopulta kokoon, vipstaakkeli hajoaa uudelleen. Se on se sama tunne, joka saa pokerinpelaajan vastustamattomasti haluamaan läppärin seinään heittämistä kun joku menee riverillä ohi. Voit ajaa punaisia päin, voit nakata vipstaakkelin hevonkuusen helvettiin ja voit olla pelaamatta rasittavia pelejä, mutta se raastava epätoivo, jota pikkuvauvan kiukutellessa voi kokea, on vain siedettävä. Ja sekös saa omantunnon kolkuttamaan, kun oma pieni pallero jonka puolesta antaisi vaikka vasemman testikkelinsä, aiheuttaa yhtä suurta vihan tunnetta kuin ne seitsemännet punaiset valot. Varsinkin kun aina sekuntia myöhemmin tajuaa, että pojan looginen tomintakyky ei välttämättä ole vielä pyörähtänyt käymään täysillä kierroksilla. Joskus sitä vain on niin vajavainen.
Toinen syyllisyydentunnon aiheuttaja on yhden parhaan luonteenpiirteeni manifestoituminen, nimittäin laiskuuden. Olen huomannut öisin pojan alkaessa huutaa käyttäväni julmasti hyväksi vaimon äidinvaistoa, ja korkeintaan nostan pään tyynystä kuin esittääkseni, että voin minäkin toki mennä, minkä jälkeen käännän kylkeä ja annan luonnon tehdä tehtävänsä. Luonto on järjestänyt asiat niin, että äiteihin erittyy vauvan itkusta jotain kummallista feromonia, joka saa äidin vauvanhengissäpitohormonit toimimaan. Itsessäni olen huomannut kyseisen feromonin laukaisevan korvatulppien yöpöydältähamuamisrefleksin.
Joskus vauva aiheuttaa kokemattomassa isässä sellaista kalvavaa syyllisyydentunnetta. Tämä tapahtuu omalla kohdallani lähinnä kahdella tavalla, joista kumpikin saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ja taidan olla väärässä sanoessani ”vauva aiheuttaa”. Ensimmäinen syyllisyydentunteen aiheuttaja on sellainen hetkellinen ja kaiken kattava raivo, kun keskellä yötä täyttä kurkkua ulvovaa jälkikasvua ei saa tyyntymään ei niin millään. Se on se sama tunne, joka valtaa koko olemuksen kun huomaa joutuneensa pysähtymään seitsemänsiin liikennevaloihin peräkkäin. Se on se sama tunne, joka nousee pintaan, kun korjattuasi hajonnutta (tässä määrittelemätöntä) vipstaakkeelia kaksi tuntia ja saatuasi sen lopulta kokoon, vipstaakkeli hajoaa uudelleen. Se on se sama tunne, joka saa pokerinpelaajan vastustamattomasti haluamaan läppärin seinään heittämistä kun joku menee riverillä ohi. Voit ajaa punaisia päin, voit nakata vipstaakkelin hevonkuusen helvettiin ja voit olla pelaamatta rasittavia pelejä, mutta se raastava epätoivo, jota pikkuvauvan kiukutellessa voi kokea, on vain siedettävä. Ja sekös saa omantunnon kolkuttamaan, kun oma pieni pallero jonka puolesta antaisi vaikka vasemman testikkelinsä, aiheuttaa yhtä suurta vihan tunnetta kuin ne seitsemännet punaiset valot. Varsinkin kun aina sekuntia myöhemmin tajuaa, että pojan looginen tomintakyky ei välttämättä ole vielä pyörähtänyt käymään täysillä kierroksilla. Joskus sitä vain on niin vajavainen.
Toinen syyllisyydentunnon aiheuttaja on yhden parhaan luonteenpiirteeni manifestoituminen, nimittäin laiskuuden. Olen huomannut öisin pojan alkaessa huutaa käyttäväni julmasti hyväksi vaimon äidinvaistoa, ja korkeintaan nostan pään tyynystä kuin esittääkseni, että voin minäkin toki mennä, minkä jälkeen käännän kylkeä ja annan luonnon tehdä tehtävänsä. Luonto on järjestänyt asiat niin, että äiteihin erittyy vauvan itkusta jotain kummallista feromonia, joka saa äidin vauvanhengissäpitohormonit toimimaan. Itsessäni olen huomannut kyseisen feromonin laukaisevan korvatulppien yöpöydältähamuamisrefleksin.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0014
Vauvau on pyykkikone. Kone suunnitteltu varta vasten tekemään pyykkiä. Kun vauva on syötetty se hetken kuluttua erittää tyytyväisenä valtavan puklavyöryn kaulan alueelle. Puklavyöry muistuttaa depressiivisen tulivuoren purkausta. Laava, eli pukla, ei syöksy ulos geysirmaisena suihkuna, vaan valuu vastustamattoman luonnovoiman lailla ulos suusta. Tässä vaiheessa hallitsematonta vyöryä yritetään estää leviämästä vaatteisiin harsolla, jonka kuivaava vaikutus on sama kuin pyyhkeellä valtameressä. Saatuamme bodyn ja harson pyykkikuntoon, on vauva valmis puklaamaan uuden bodyn.
Harsojen ja bodyjen lisäksi vauva pyykkäyttää tietenkin myös vanhempiensa vaatteita. Ainoa asia mihin realistisesti voin vaikuttaa on se, haluanko lämpimän puklakerroksen paidan etupuolella ja housuilleni vai paidan selkämykseen. Puklan sijaintiin voi vaikuttaa röyhtätystavan valinnalla. Etupuolen puklamaalaus tilataan röyhtättämällä poika polvien päällä istuma-asennossa. Selkäpuolen värittäminen hoidetaan röyhtäyttämällä olkaa vasten. Toissapäivänä en sisäistänyt virheistä oppimisen varsinaista sisältöä ja vaihdoin t-paitani joka kerta kun edellinen tuli puklatuksi. Neljännen kohdalla valaistuin ja päätin jättää paidanvaihtamisen sikseen.
Vauvau osallistuu myös sisustussuunnitteluun värittämällä arkisia ja harmaita sohvakalusteita iloisenvalkoisilla puklaläikillä. Ehkä pojasta tulee design artisti.
Harsojen ja bodyjen lisäksi vauva pyykkäyttää tietenkin myös vanhempiensa vaatteita. Ainoa asia mihin realistisesti voin vaikuttaa on se, haluanko lämpimän puklakerroksen paidan etupuolella ja housuilleni vai paidan selkämykseen. Puklan sijaintiin voi vaikuttaa röyhtätystavan valinnalla. Etupuolen puklamaalaus tilataan röyhtättämällä poika polvien päällä istuma-asennossa. Selkäpuolen värittäminen hoidetaan röyhtäyttämällä olkaa vasten. Toissapäivänä en sisäistänyt virheistä oppimisen varsinaista sisältöä ja vaihdoin t-paitani joka kerta kun edellinen tuli puklatuksi. Neljännen kohdalla valaistuin ja päätin jättää paidanvaihtamisen sikseen.
Vauvau osallistuu myös sisustussuunnitteluun värittämällä arkisia ja harmaita sohvakalusteita iloisenvalkoisilla puklaläikillä. Ehkä pojasta tulee design artisti.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0013
Vauvau kasvaa vauhdilla. Nyt se on jo kahdeksanviikkoinen ketale. Tähän mennessä opitut uudet taidot ovat hymyileminen, vaihtelevat äännähdykset ja puklailu. Vauva myös pieree paljon, mutta se taisi olla sisäänrakennettu ominaisuus, joka pyörähti käyntiin hyvin pian. Poika osaa heittää niin miehekkään tujuja ja kovaäänisiä pörähdyksiä, etten tiedä johtuuko tippa linssissäni kunnon leijan kohdalle sattuessa ylpeydestä vai silmien kirvelystä.
Hymy on niitä ensimmäisiä kontaktinottoja joka ei ole itkua. Tämä aiheuttaa isukissa puolihysteeristä käyttäytymistä. Aina kun se on mahdollista, yritän houkutella vekaraa naureskelemaan. Seurauksena on jokseenkin erikoista apinointia, kun aikuinen mies vääntelee naamaansa ja elehtii mitä käsittämättömimmillä tavoilla. Jos vauva poistettisiin yhtälöstä, laillani illistelevä ihminen raahattaisiin mitä todennäköisimmin pika pikaa mielentilatutkimukseen.
En voi olla tuntematta lievää kateutta lelukiraffia kohtaan, joka on vauvan ylivoimaisesti paras ystävä. Kiraffille poika jaksaa nauraa ja jutustella vaikka kuinka pitkään. Naamani näkeminen puolestaan saa ilmeen yleensä vaihtelemaan syvästä hämmästyksestä lievään kauhuun. Muidenkin kuin vauvan.
Hymy on niitä ensimmäisiä kontaktinottoja joka ei ole itkua. Tämä aiheuttaa isukissa puolihysteeristä käyttäytymistä. Aina kun se on mahdollista, yritän houkutella vekaraa naureskelemaan. Seurauksena on jokseenkin erikoista apinointia, kun aikuinen mies vääntelee naamaansa ja elehtii mitä käsittämättömimmillä tavoilla. Jos vauva poistettisiin yhtälöstä, laillani illistelevä ihminen raahattaisiin mitä todennäköisimmin pika pikaa mielentilatutkimukseen.
En voi olla tuntematta lievää kateutta lelukiraffia kohtaan, joka on vauvan ylivoimaisesti paras ystävä. Kiraffille poika jaksaa nauraa ja jutustella vaikka kuinka pitkään. Naamani näkeminen puolestaan saa ilmeen yleensä vaihtelemaan syvästä hämmästyksestä lievään kauhuun. Muidenkin kuin vauvan.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0012
Kaikki alkoi viattomasti vain muutamalla kokeilulla. Ihan pikkuisen silloin tällöin, lyhyitä aikoja kerrallaan. Mutta kuten niin tavanomaista on, vähitellen poika alkoi vaatia lisää ja lisää. Kohta käyttö oli lähes revennyt käsistä. Vanhempina meidän oli kohdattava karu totuus, joka on niin monen isän ja äidin arkipäivää. Vauvau oli tuttiaddikti.
Alussa se oli satunnaista hupikäyttöä. Aina tutti ei edes kelvannut. Pikkuhiljaa tutti kuitenkin alkoi helpottaa mitä erilaisimpia vaivoja. Kun vatsaa väänsi, tutti auttoi. Kun oli vähän nälkä, muttei vielä tarpeeksi, tutti auttoi. Kun väsytti, mutta ei voinut rentoutua, mikäs muu kuin tutti auttoi. Olisihan se pitänyt huomata. Vanhempana sitä syyttää itseään kun jotain tällaista tapahtuu, mutta jälkiviisaus ei enää auta.
Nyt kamppailemme riippuvuuden syöksykierrettä vastaan. Täysiverinen tuddikti vaatii päivittäiset fiksinsä kovaa ja korkealta. Epätoivoiset korvaushoitokokeilut ovat osoittautuneet tuhoon tuomituiksi. Ei kelpaa hyssyttely eikä heiluttelu, vain sataprosenttisen puhdas ja jatkamaton tutti on hyväksyttävissä. Yritin perustaa Anonyymit Tuddiktit -ryhmää, mutta osallistujat eivät suostuneet luopumaan tuteistaan edes istuntojen ajaksi. Pupillit lautasen kokoisina vauvat imivät päiväannoksiaan sen näköisinä, kuin olisivat olleet sateenkaarimaassa jahtaamassa yksisarvisia.
Alussa se oli satunnaista hupikäyttöä. Aina tutti ei edes kelvannut. Pikkuhiljaa tutti kuitenkin alkoi helpottaa mitä erilaisimpia vaivoja. Kun vatsaa väänsi, tutti auttoi. Kun oli vähän nälkä, muttei vielä tarpeeksi, tutti auttoi. Kun väsytti, mutta ei voinut rentoutua, mikäs muu kuin tutti auttoi. Olisihan se pitänyt huomata. Vanhempana sitä syyttää itseään kun jotain tällaista tapahtuu, mutta jälkiviisaus ei enää auta.
Nyt kamppailemme riippuvuuden syöksykierrettä vastaan. Täysiverinen tuddikti vaatii päivittäiset fiksinsä kovaa ja korkealta. Epätoivoiset korvaushoitokokeilut ovat osoittautuneet tuhoon tuomituiksi. Ei kelpaa hyssyttely eikä heiluttelu, vain sataprosenttisen puhdas ja jatkamaton tutti on hyväksyttävissä. Yritin perustaa Anonyymit Tuddiktit -ryhmää, mutta osallistujat eivät suostuneet luopumaan tuteistaan edes istuntojen ajaksi. Pupillit lautasen kokoisina vauvat imivät päiväannoksiaan sen näköisinä, kuin olisivat olleet sateenkaarimaassa jahtaamassa yksisarvisia.
lauantai 3. lokakuuta 2009
Kapteenin Logi 0011
Vauvat ovat itsetuhoisia.
Evoluutioteoria antaa olettaa, että vahvimmat selviytyvät. Luonnonvalinta suosii, totta kai, elämiseen parhaita yksilöitä. Vaikka vauvau on heittänyt pari kohtuu kovaa iskua siittäjänsä kaulaan, ja osaa potkia vatsaan ilkeästi, en ole täysin vakuuttunut sen itsesuojeluvaiston ja selvitymiskyvyn toiminnasta. En kehtaa valittaa olettamistani virheistä valmistajalle, koska valmistaja osaa valittaa takaisin. Syy mahdollisista epäkuranteista ominaisuuksista vieritettäisiin luultavasti joka tapauksessa minun niskoilleni, vetoamalla pilaantuneena toimitettuun valmistusaineeseen. Tämän pelossa purnaan vauvan valmistusvirheistä Logiin.
Virhekoodi 01: ”Tissikauhu”
Syömistä olen käsitellyt jo aiemmin. Eli vauvau on sitä mieltä, että tissi on yhtä kuin tutti. Tissi suussa on kiva nukkua, mutta syömään siitä ei kannata vaivautua. Kuinka todennäköinen on vauva-ajan anoreksia?
Virhekoodi 02: ”Giljotiini”
Aina kun vauvau saa tilaisuuden, se pyrkii katkaisemaan oman niskansa. Se mahdollinen luojajumala joka koodasi tämän ominaisuuden ihmisen geneettiseen perimään, ei ilmeisesti odottanut lajilta pitkää ikää ja menestystä.
Virhekoodi 03: ”Face off”
Mediassa toitotetaan jatkuvasti väkivaltaelokuvien ja -pelien haitallisista vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Käsittääkseni en ole näyttänyt vauvalle elokuvaa Face Off, jossa John Travolta ja Nicolas Cage vaihtavat kasvoja. Siitä huolimatta vauvau tilaisuuden salliessa yrittää raapia itseltään naaman irti ollessaan nälkäinen. Olen yrittänyt rekonstruoida mielessäni sen evolutionaarisen käytännön hyödyn, minkä ihmislaji moisesta käyttäytymisesta saa. Päädyin johtopäätökseen, että vauvat voivat käyttää osia itsestään vararavinnoksi. Tähän viittaa myös
Virhekoodi 04: ”Ravintoraajat”
Aivan. Vauvau yrittää jatkuvasti syödä sormiaan, hanskojaan tai hihojaan. Sormet vielä ymmärrän edellä esitetyn hypoteesin valossa, mutta en usko että vauvan elimistö pystyy sulattamaan vaatteiden kangasta. Tämän virhekoodin esiintyminen on niin yleistä, että vaimo alkoi epäillä vauvaun lajimääritelmän olevan hihansyöjäkasvi.
Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, että pääsemme vaiheisiin ”Korkealta kellahtaminen” ja ”Kulmiin kaatuminen”.
Evoluutioteoria antaa olettaa, että vahvimmat selviytyvät. Luonnonvalinta suosii, totta kai, elämiseen parhaita yksilöitä. Vaikka vauvau on heittänyt pari kohtuu kovaa iskua siittäjänsä kaulaan, ja osaa potkia vatsaan ilkeästi, en ole täysin vakuuttunut sen itsesuojeluvaiston ja selvitymiskyvyn toiminnasta. En kehtaa valittaa olettamistani virheistä valmistajalle, koska valmistaja osaa valittaa takaisin. Syy mahdollisista epäkuranteista ominaisuuksista vieritettäisiin luultavasti joka tapauksessa minun niskoilleni, vetoamalla pilaantuneena toimitettuun valmistusaineeseen. Tämän pelossa purnaan vauvan valmistusvirheistä Logiin.
Virhekoodi 01: ”Tissikauhu”
Syömistä olen käsitellyt jo aiemmin. Eli vauvau on sitä mieltä, että tissi on yhtä kuin tutti. Tissi suussa on kiva nukkua, mutta syömään siitä ei kannata vaivautua. Kuinka todennäköinen on vauva-ajan anoreksia?
Virhekoodi 02: ”Giljotiini”
Aina kun vauvau saa tilaisuuden, se pyrkii katkaisemaan oman niskansa. Se mahdollinen luojajumala joka koodasi tämän ominaisuuden ihmisen geneettiseen perimään, ei ilmeisesti odottanut lajilta pitkää ikää ja menestystä.
Virhekoodi 03: ”Face off”
Mediassa toitotetaan jatkuvasti väkivaltaelokuvien ja -pelien haitallisista vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Käsittääkseni en ole näyttänyt vauvalle elokuvaa Face Off, jossa John Travolta ja Nicolas Cage vaihtavat kasvoja. Siitä huolimatta vauvau tilaisuuden salliessa yrittää raapia itseltään naaman irti ollessaan nälkäinen. Olen yrittänyt rekonstruoida mielessäni sen evolutionaarisen käytännön hyödyn, minkä ihmislaji moisesta käyttäytymisesta saa. Päädyin johtopäätökseen, että vauvat voivat käyttää osia itsestään vararavinnoksi. Tähän viittaa myös
Virhekoodi 04: ”Ravintoraajat”
Aivan. Vauvau yrittää jatkuvasti syödä sormiaan, hanskojaan tai hihojaan. Sormet vielä ymmärrän edellä esitetyn hypoteesin valossa, mutta en usko että vauvan elimistö pystyy sulattamaan vaatteiden kangasta. Tämän virhekoodin esiintyminen on niin yleistä, että vaimo alkoi epäillä vauvaun lajimääritelmän olevan hihansyöjäkasvi.
Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, että pääsemme vaiheisiin ”Korkealta kellahtaminen” ja ”Kulmiin kaatuminen”.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0010
Tässä on oivallinen tilaisuus lopetella syyskuun Loggaus. Kymmenes Logimerkintä, ja jos jostain löytyy joku yksinäinen sielu, joka vahingossa eksyy internetin syövereiden tähän laitaan, menee viidensadan vierailijan haamuraja rikki. Elän toivossa.
Onnittelut vauvan isoisälle, vanhusparan jalka upposi taas vuoden verran syvemmälle hautaansa. Niin dementoitunut kuin oletkin, toivon onnittelujen menevän perille. Siis ymmärrykseen. Tyyliin "menikö perille". Ensi vuonna hankin sen rollaattorin, niin pääset jonottamaan pankkiin ennen aukeamisaikaa. Asiaan.
Vauva tekee skitsofreeniseksi.
Aivan kuin olisin Logimerkinnässä 0007 maininnut jotain yöllisistä valvomisputkista. Kello on nyt puoli viisi aamuyöstä ja vauvau on virkeämpi kuin kertaakaan koko edellisenä päivänä. Päädyimme tähän pattitilanteeseen siten, että syötin vauvan. Menin vaihtamaan vauvalta vaipan. Vaihtaessani vaippaa pojan jalat alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. Kuivasin pojan niskaa ja ajattelin, ettei yhden puklan takia jaksa laittaa vaatteita vaihtoon keskellä yötä. Kuivatessani pojan niskaa, hänen jalkansa alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. Ajattelin, että voi perkeleen perkele, pitihän ne vaatteetkin sitten laittaa vaihtoon. Siirsin sijaintimme pesuhuoneeseen, missä riisuin likaisen vaatteen, jota naiset kutsuvat bodyksi, vauvan yltä. Pesin niskan, ylävartalon ja kaulan... Pesin niskan, ylävartalon ja noin 13 kaulaa, jotka läskiposki on onnistunut kehittämään. Puhdistellessani poikaa, hänen jalkansa alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. En enää tiedä mitä ajatella.
Nyt lattialla makaa puhtaissa kamppeissa ja kuivassa vaipassa pehmokiraffille jutusteleva jalkojen vispaaja, jolla jatkuvasta puklaamisesta johtuen on puolen tunnin sisällä karmiva nälkä. Käärö on ihan viime aikoina oppinut hymyilemään. Siinä uutta ”bodya” pukiessani, minulle väläytettiin pari niin sydämensulattavaa virnistystä, että vietän aikaa keskellä yötä väsyneenä valvoen, mutta onnesta soikeana. Ovelasti rakennettuja pirulaisia.
Onnittelut vauvan isoisälle, vanhusparan jalka upposi taas vuoden verran syvemmälle hautaansa. Niin dementoitunut kuin oletkin, toivon onnittelujen menevän perille. Siis ymmärrykseen. Tyyliin "menikö perille". Ensi vuonna hankin sen rollaattorin, niin pääset jonottamaan pankkiin ennen aukeamisaikaa. Asiaan.
Vauva tekee skitsofreeniseksi.
Aivan kuin olisin Logimerkinnässä 0007 maininnut jotain yöllisistä valvomisputkista. Kello on nyt puoli viisi aamuyöstä ja vauvau on virkeämpi kuin kertaakaan koko edellisenä päivänä. Päädyimme tähän pattitilanteeseen siten, että syötin vauvan. Menin vaihtamaan vauvalta vaipan. Vaihtaessani vaippaa pojan jalat alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. Kuivasin pojan niskaa ja ajattelin, ettei yhden puklan takia jaksa laittaa vaatteita vaihtoon keskellä yötä. Kuivatessani pojan niskaa, hänen jalkansa alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. Ajattelin, että voi perkeleen perkele, pitihän ne vaatteetkin sitten laittaa vaihtoon. Siirsin sijaintimme pesuhuoneeseen, missä riisuin likaisen vaatteen, jota naiset kutsuvat bodyksi, vauvan yltä. Pesin niskan, ylävartalon ja kaulan... Pesin niskan, ylävartalon ja noin 13 kaulaa, jotka läskiposki on onnistunut kehittämään. Puhdistellessani poikaa, hänen jalkansa alkoivat vispata. Vetäessään jalkansa vatsaansa kohti poika puklaa. En enää tiedä mitä ajatella.
Nyt lattialla makaa puhtaissa kamppeissa ja kuivassa vaipassa pehmokiraffille jutusteleva jalkojen vispaaja, jolla jatkuvasta puklaamisesta johtuen on puolen tunnin sisällä karmiva nälkä. Käärö on ihan viime aikoina oppinut hymyilemään. Siinä uutta ”bodya” pukiessani, minulle väläytettiin pari niin sydämensulattavaa virnistystä, että vietän aikaa keskellä yötä väsyneenä valvoen, mutta onnesta soikeana. Ovelasti rakennettuja pirulaisia.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0009
Ohoi kaikki hengentuotoksiani lukemaan vaivautuneet. Ilmeisesti meillä on ollut ongelmia kommenttien julkaisemisen kanssa. Syytän purseria, joka ei ollut reivannut purjeita eikä kuurannut köliä. Masto oli vinossa ja ruori väljä. Alus kallistui, ja siksi matkasimme piirun verran paarpuuriin. Ynnä muita koottuja selityksiä.
Ruoskitutin ensimmäisen perämiehen ja nyt kommenttien pitäisi näkyä. On tietenkin mahdollista, että kenelläkään ei ole ollut mitään sanottavaa. Siitä huolimatta...
Post scriptum
Pojasta lähtee jo sellainen määrä desibelejä, että uskon meidän pian pystyvän päihittämään yläkerran rummut. Tai mitkälie.
Ruoskitutin ensimmäisen perämiehen ja nyt kommenttien pitäisi näkyä. On tietenkin mahdollista, että kenelläkään ei ole ollut mitään sanottavaa. Siitä huolimatta...
Post scriptum
Pojasta lähtee jo sellainen määrä desibelejä, että uskon meidän pian pystyvän päihittämään yläkerran rummut. Tai mitkälie.
Kapteenin Logi 0008
Vauva vanhentaa.
Yläkerran naapurista, josta muuten kuuluu meidän asuntoomme jos heidän kissansa pieraisee, alkoi kuulua ihme pauketta. Taustatietona kerrottakoon, että yläkerran naapurissa asuu keski-ikäinen pariskunta ja heidän parinkympin kieppeillä oleva poikansa, joka tietysti kutsuu aina ystäviä kaljottelemaan, kun vanhemmat lähtevät viikonloppureissuun. Tällä kertaa ylös oli ilmestynyt ystävien lisäksi jokin näistä uusista pelikonsolien musikaalisista helvetinvempeleistä, mitä ilmeisimmin rummut. Kattomme pitäessä tasaista bassojytkettä, en voinut olla ajattelematta: ”Miten ihmeessä ne kehtaavat, tähän aikaan”. Siirsin väsyneen katseeni kelloon, hakeakseni lukkoon lyövän oikeutuksen paheksunnalleni, enkä voinut kuin todeta tulleeni hyvin seniiliksi viisareiden osoittaessa puolta yhdeksää illalla. Onneksi aika on suhteellinen käsite. Suhteessa henkilökohtaiseen neljänteen ulottuvuuteeni, olisi ollut korkea aika lopettaa se jumalaton pauke.
Toinen epäämätön merkki vanhentumisesta on se, että herää kohtalaisen usein viiden ja seitsemän välillä aamulla. Samoihin aikoihin kun eläkeläiset valmistautuvat rikastuttamaan muiden kanssaihmisten päivää. Eläkeläisten ja tuoreiden vanhempien aamuissa on kuitenkin selviä eroja. Siinä missä vanhemmat nousevat ylös sängystä väkisin raahautuen ja silmäpussit maata laahaten, eläkeläiset ponkaisevat ylös keittelemään kahvia ja venyttelemään. Tehtyään muutamia kyykkyhyppyjä ja paikallaanjuoksuharjoituksia, eläkeläiset astuvat ulos ovesta ja aloittavat näytelmän, johon kuuluu jonottaminen pankkiin ennen aukioloajan alkamista, maksaminen viisisenttisillä kaupan kassalla, sekä yleinen hidastelu ja hämmennyksen aiheuttaminen kaikkialla, missä vaistoavat jonoja. Yleensä tällainen eläkeläinen sattuu aina univelkaisen ja jo valmiiksi ärtyneen isän eteen kauppajonossa. Olen kohtalaisen varma, että iltaisin eläkeläiset kokoontuvat pitämään reivit, heittäen rollaattorinsa ja kävelykeppinsä nurkkaan, vitsaillen siitä kuinka onnistuivat aiheuttamaan hermoromahduksen takana jonottaneelle, väsyneen näköiselle, pamperspakettia kantaneelle herrasmiehelle.
Yläkerran naapurista, josta muuten kuuluu meidän asuntoomme jos heidän kissansa pieraisee, alkoi kuulua ihme pauketta. Taustatietona kerrottakoon, että yläkerran naapurissa asuu keski-ikäinen pariskunta ja heidän parinkympin kieppeillä oleva poikansa, joka tietysti kutsuu aina ystäviä kaljottelemaan, kun vanhemmat lähtevät viikonloppureissuun. Tällä kertaa ylös oli ilmestynyt ystävien lisäksi jokin näistä uusista pelikonsolien musikaalisista helvetinvempeleistä, mitä ilmeisimmin rummut. Kattomme pitäessä tasaista bassojytkettä, en voinut olla ajattelematta: ”Miten ihmeessä ne kehtaavat, tähän aikaan”. Siirsin väsyneen katseeni kelloon, hakeakseni lukkoon lyövän oikeutuksen paheksunnalleni, enkä voinut kuin todeta tulleeni hyvin seniiliksi viisareiden osoittaessa puolta yhdeksää illalla. Onneksi aika on suhteellinen käsite. Suhteessa henkilökohtaiseen neljänteen ulottuvuuteeni, olisi ollut korkea aika lopettaa se jumalaton pauke.
Toinen epäämätön merkki vanhentumisesta on se, että herää kohtalaisen usein viiden ja seitsemän välillä aamulla. Samoihin aikoihin kun eläkeläiset valmistautuvat rikastuttamaan muiden kanssaihmisten päivää. Eläkeläisten ja tuoreiden vanhempien aamuissa on kuitenkin selviä eroja. Siinä missä vanhemmat nousevat ylös sängystä väkisin raahautuen ja silmäpussit maata laahaten, eläkeläiset ponkaisevat ylös keittelemään kahvia ja venyttelemään. Tehtyään muutamia kyykkyhyppyjä ja paikallaanjuoksuharjoituksia, eläkeläiset astuvat ulos ovesta ja aloittavat näytelmän, johon kuuluu jonottaminen pankkiin ennen aukioloajan alkamista, maksaminen viisisenttisillä kaupan kassalla, sekä yleinen hidastelu ja hämmennyksen aiheuttaminen kaikkialla, missä vaistoavat jonoja. Yleensä tällainen eläkeläinen sattuu aina univelkaisen ja jo valmiiksi ärtyneen isän eteen kauppajonossa. Olen kohtalaisen varma, että iltaisin eläkeläiset kokoontuvat pitämään reivit, heittäen rollaattorinsa ja kävelykeppinsä nurkkaan, vitsaillen siitä kuinka onnistuivat aiheuttamaan hermoromahduksen takana jonottaneelle, väsyneen näköiselle, pamperspakettia kantaneelle herrasmiehelle.
lauantai 26. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0007
Poika pissasi minun housuihini. Arvaan että ihmettelet, miksi vauvalla oli aikuisen miehen housut jalassa. Koska vauva-aiheisessa jorinassa kaikki on lähes välttämättä stereotyyppistä vatvomista, en voi olla käsittelemättä yöunia. Jatkan vakaasti ”siitä puhe mistä puute” -linjalla.
Jos Burana on kipulääke ja Finrex flunssalääke, niin vauva on unilääke. Vauva saa unen katoamaan lähes kokonaan. Koska vauva on suunniteltu tekemään vanhempansa zombeiksi, se ei noudata minkäänlaista rytmiä, aikataulua tai edes sopivaa sattumaa. Ei. Vauva on nimen omaan ohjelmoitu siten, että se herää kun on itse laittamassa nukkumaan, ja saattaa juuri silloin vetaista vuorokauden pisimmän valvomisputkensa. Vauvan nukuttaminen on oma pseudotieteensä. Konsteja on tarjolla varmasti yhtä paljon kuin on ihmisiä, jotka ovat vauvoja nukuttaneet. Syötä, heiluta, laula, keinuta, taputa, tiputa, rapsuta, kutita, silitä päästä, vaihda vaippa, vedä itses jojoks vaikka... Joskus nukuttaminen tekee isukin oikeasti epätoivoiseksi.
Unilääkkeen nukahdettua vanhemmat aloittavat äänettömän tuulettamisen ja voitonhuumaisissa fiiliksissä vetäytyvät yöpuulle. Tässä vaiheessa alkaa yleensä kuulua kiljuntaa, joka voi tarkoitta ilmavaivoja, nälkää, märkää vaippaa, vihaista vauvaa, tai käsittämätöntä sisäänrakennettua neroutta joka on tarkoitettu estämään muiden unensaanti. Kun mini-ihminen lopulta oikeasti nukahtaa, tarjolla ei ole hiljaista ja äärettömän söpöä tuhinaa. Yön unimenu sisältää ilmeisesti useita painajaisia maidon loppumisesta, sillä yksittäiset karmivat kiljaisut ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kiljaisujen välin täyttää rauhoittava moottorisahan käyntiä muistuttava korina, joka lakkaa silloin kun itku alkaa. Korvatulpat ovat mielestäni yksi ihmiskunnan hienoimpia ja edistyksellisimpiä keksintöjä.
Jos Burana on kipulääke ja Finrex flunssalääke, niin vauva on unilääke. Vauva saa unen katoamaan lähes kokonaan. Koska vauva on suunniteltu tekemään vanhempansa zombeiksi, se ei noudata minkäänlaista rytmiä, aikataulua tai edes sopivaa sattumaa. Ei. Vauva on nimen omaan ohjelmoitu siten, että se herää kun on itse laittamassa nukkumaan, ja saattaa juuri silloin vetaista vuorokauden pisimmän valvomisputkensa. Vauvan nukuttaminen on oma pseudotieteensä. Konsteja on tarjolla varmasti yhtä paljon kuin on ihmisiä, jotka ovat vauvoja nukuttaneet. Syötä, heiluta, laula, keinuta, taputa, tiputa, rapsuta, kutita, silitä päästä, vaihda vaippa, vedä itses jojoks vaikka... Joskus nukuttaminen tekee isukin oikeasti epätoivoiseksi.
Unilääkkeen nukahdettua vanhemmat aloittavat äänettömän tuulettamisen ja voitonhuumaisissa fiiliksissä vetäytyvät yöpuulle. Tässä vaiheessa alkaa yleensä kuulua kiljuntaa, joka voi tarkoitta ilmavaivoja, nälkää, märkää vaippaa, vihaista vauvaa, tai käsittämätöntä sisäänrakennettua neroutta joka on tarkoitettu estämään muiden unensaanti. Kun mini-ihminen lopulta oikeasti nukahtaa, tarjolla ei ole hiljaista ja äärettömän söpöä tuhinaa. Yön unimenu sisältää ilmeisesti useita painajaisia maidon loppumisesta, sillä yksittäiset karmivat kiljaisut ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kiljaisujen välin täyttää rauhoittava moottorisahan käyntiä muistuttava korina, joka lakkaa silloin kun itku alkaa. Korvatulpat ovat mielestäni yksi ihmiskunnan hienoimpia ja edistyksellisimpiä keksintöjä.
torstai 24. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0006
Seksi. Sanotaan, että seksi myy, joten enköhän tuolla aloituksella saa tuhatkunta uutta lukijaa. Levittäkää sanaa.
Sitä on ihmismielen vaikea käsittää kuinka paljon seksiä synnytksen jälkeisinä viikkoina oikein saakaan. Ainakin oman mieleni oli jokseenkin vaikea sisäistää faktaa, että seksiä ei saa yhtään.
Tietysti jos syöpöttelyä seuraisi kolmen ja puolen kilon kakka, saattaisin itsekin odotella joitain viikkoja ennen kuin suuhuni mitään pistäisin. Tämän ajatusleikin avulla asettauduin kumppanuutemme toisen osapuolen asemaan ja opin hyväksymään olosuhteiden pakon sanelemat ehdot.
Olin kuitenkin huolissani libidostani siinä vaiheessa, kun aloin unohtaa aiheeseen liittyvän toiminnan suorittamisen mekaanisia yksityiskohtia. Minulle on väitetty ettei kyseistä taitoa voi unohtaa, koska se on kuin polkupyörällä ajo. Huolestuneisuus oli muuttua paniikiksi, kun en vaimon nukahdettua löytänytkään vieruspeiton alta polkimia, en niin mistään. Kun kuvittelin tarttuneeni ohjaustankoon, kevyt läimäys takaraivolleni ilmoitti, että on aika painua unten maille.
Tämän traagisen, mutta ilmeisesti yleisen, kauden ohimenokaan ei anna kummoisia takeita paluusta villeihin nuoruuden päiviin. Mikään ei ole romanttisempaa kuin se, että itse virittäytyessä tunnelmaan ja harkitessa tunnelman siirtämistä myös sängyn toiselle reunalle, vierestä kuuluu kommentti ”Pitäisköhän ne D-vitamiinitipat jättää pois, kun se syö niin paljon vastiketta?”. Selvästi olemme samalla aaltopituudella.
Sitä on ihmismielen vaikea käsittää kuinka paljon seksiä synnytksen jälkeisinä viikkoina oikein saakaan. Ainakin oman mieleni oli jokseenkin vaikea sisäistää faktaa, että seksiä ei saa yhtään.
Tietysti jos syöpöttelyä seuraisi kolmen ja puolen kilon kakka, saattaisin itsekin odotella joitain viikkoja ennen kuin suuhuni mitään pistäisin. Tämän ajatusleikin avulla asettauduin kumppanuutemme toisen osapuolen asemaan ja opin hyväksymään olosuhteiden pakon sanelemat ehdot.
Olin kuitenkin huolissani libidostani siinä vaiheessa, kun aloin unohtaa aiheeseen liittyvän toiminnan suorittamisen mekaanisia yksityiskohtia. Minulle on väitetty ettei kyseistä taitoa voi unohtaa, koska se on kuin polkupyörällä ajo. Huolestuneisuus oli muuttua paniikiksi, kun en vaimon nukahdettua löytänytkään vieruspeiton alta polkimia, en niin mistään. Kun kuvittelin tarttuneeni ohjaustankoon, kevyt läimäys takaraivolleni ilmoitti, että on aika painua unten maille.
Tämän traagisen, mutta ilmeisesti yleisen, kauden ohimenokaan ei anna kummoisia takeita paluusta villeihin nuoruuden päiviin. Mikään ei ole romanttisempaa kuin se, että itse virittäytyessä tunnelmaan ja harkitessa tunnelman siirtämistä myös sängyn toiselle reunalle, vierestä kuuluu kommentti ”Pitäisköhän ne D-vitamiinitipat jättää pois, kun se syö niin paljon vastiketta?”. Selvästi olemme samalla aaltopituudella.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0005
Vakaa aikomukseni on hiukan harventaa kirjoitustiheyttäni. Jos malttaisin julkaista vaikka päivän tai parin viiveellä. Olen tässä alkuhuumassa työntämässä tekstiä Logiin sellaista tahtia, että kohta ei ole mistä ammentaa. On taas yö kun kirjoittelen. Valtava yllätys.
Syöttämisen ihanuus ja kurjuus. Kun vauvau on raastanut meidät hereille ensimmäisten kahden tunnin yöuniemme jälkeen järkyttävällä karjunnalla, yritämme hyvin disorientoituneina täyttää sen primaaritarpeet ja annamme sille ruokaa. Patistan vaimon nukkumaan sillä typerääkin typerämmällä ennakko-oletuksella, että onnistun lyhyen pulloruokinnan jälkeen laittamaan käärön nukkumaan. Kun vauvau saa syötyä vaihdan siltä vaipan. Toimenpiteen yhteydessä sulostus puklaa niin vaatteensa kuin päänsäkin läpimäräksi. Alkaa siis päänputsaus ja kamppeiden vaihto. Vaatteiden vaihdon yhteydessä taskukokoinen kidutusvälineeni aloittaa nälkäkurjen korviaraastavan karjunnan uudelleen. Protestimarssin ainekset ovat sitä luokkaa, että siihen verrattuna Smash Asemin tapaiset kevyet mielenosoitusjoukkiot ovat yhtä vakuuttavia kuin parinvaihtobileissä kiertävä congajono. Kiirehdittyäni pojalle uuden lämmitetyn korvikeannoksen ja saatuani tuttipullon palosireenin suuhun, se yskäisee pari kertaa ja vetää naamalleen leveän virneen. ”Kiitti vaan, muttei mulla ollukkaan niin nälkä. Huomaatko muuten, että kuutinsilmäni ovat sepposen selällään ja me vietämme iskä laatuaikaa nyt pari tuntia noita elämääkin kiinnostavampia verhoja tuijottaen.”
Syöttämisen ihanuus ja kurjuus. Kun vauvau on raastanut meidät hereille ensimmäisten kahden tunnin yöuniemme jälkeen järkyttävällä karjunnalla, yritämme hyvin disorientoituneina täyttää sen primaaritarpeet ja annamme sille ruokaa. Patistan vaimon nukkumaan sillä typerääkin typerämmällä ennakko-oletuksella, että onnistun lyhyen pulloruokinnan jälkeen laittamaan käärön nukkumaan. Kun vauvau saa syötyä vaihdan siltä vaipan. Toimenpiteen yhteydessä sulostus puklaa niin vaatteensa kuin päänsäkin läpimäräksi. Alkaa siis päänputsaus ja kamppeiden vaihto. Vaatteiden vaihdon yhteydessä taskukokoinen kidutusvälineeni aloittaa nälkäkurjen korviaraastavan karjunnan uudelleen. Protestimarssin ainekset ovat sitä luokkaa, että siihen verrattuna Smash Asemin tapaiset kevyet mielenosoitusjoukkiot ovat yhtä vakuuttavia kuin parinvaihtobileissä kiertävä congajono. Kiirehdittyäni pojalle uuden lämmitetyn korvikeannoksen ja saatuani tuttipullon palosireenin suuhun, se yskäisee pari kertaa ja vetää naamalleen leveän virneen. ”Kiitti vaan, muttei mulla ollukkaan niin nälkä. Huomaatko muuten, että kuutinsilmäni ovat sepposen selällään ja me vietämme iskä laatuaikaa nyt pari tuntia noita elämääkin kiinnostavampia verhoja tuijottaen.”
maanantai 21. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0004
Tätä kirjoittaessani, olen käsittääkseni ollut hereillä puoli viidestä, ellen sitten ole nukahtanut jossakin välissä, mikä on täysin mahdollista. Kello on noin puoli kahdeksan ja soitan läppäriltä Mozartia vauvaulle, joka on viimeisen tunnin pitänyt ihmeellistä vauvarohinaansa. Kuvittele ihminen joka yrittää kiinnittää huomiosi voimakkaalla köhöm tai öhöm tai kröhömöhöm äänellä. Kuvittele ääni hiukan tuhisevaksi ja jatkuvaksi. Ikuisesti jatkuvaksi. Tietyn ajan jälkeen tuolla äänellä alkaa olla sama vaikutus kuin päätään aukovalla teinillä. Se raastaa hermoja! No nyt se nukahti. Iiiiihana pikku pallero. Voi ei, nyt se heräsi. Nyt se nukahti taas. Nyt se itkee. Nyt se rohisee. Nyt se taas nukkuu...
Kotiutumisen jälkeen jouduimme tekemään vielä kierroksen lastenpolilla. Vauvau oli muuttumassa uudestaan väriltään orientaalisen sävyiseksi. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin yksinkertainen: Lisää safkaa. Poika on laiskuudessaan niin isäänsä tullut, ettei viitsi juuri vaivautua tissiä imemään. Toisaalta kiinnostus naisen rintoihin vaikuttaa olevan eron tekevä luonteenpiirre välillämme. Käärö ei syönyt tarpeeksi pelkällä rintaruokinnalla, joten aloitimme vastikerumban. Se tehosi välittömästi. Ahmatti nosti painoaan parisataa grammaa vajaassa kolmessa vuorokaudessa.
Tuore ihminen ei myöskään suostunut sontimaan viikkoon. Toki meille oli informoitu, että vastasyntyneet ovat hyvin yksilöllisä tämän touhun kanssa, mutta pakostakin alkoi huolestuttaa pikkuisen puolesta. Olin jo henkisesti valmis houkuttelemaan sörsselin ulos kuumemittarilla, kuten hospitaalissa kuulemma tehtiin, kun vauveli vihdoin suostui tekemään tarpeensa itse. Siinä vaiheessa huomasin, että en ikinä ollut kuvitellut huolehtivani päiväkausia jonkun toisen ihmisen suolentoiminnoista. Elämä opettaa.
Tissimaidon hyötyjä korostetaan nykypäivänä todella paljon, joten yritimme toki saada laiskiaista sitä syömään. Otettiin sukkaa pois, sitten housua pois, kutitettiin poskesta ja leuan alta ja jalkapohjasta ja korvan takaa, heiluteltiin käsiä ja jalkoja, tansittiin jumalauta sadetansseja ja suoritettiin vuosituhansia vanhoja pakanarituaaleja tissistä imemisen jumalten kunniaksi. Siinä päällä seisoessani ja taputellessani jalkapohjiani yhteen, en voinut olla pohtimatta kuinka on mahdollista, että ihmisrotu on selvinnyt hengissä näinkin pitkälle. Onhan se satavarmaa, että luolamiehillä ja -naisilla ei ollut Aventin tuttipulloja elämiseen liian laiskoja jälkikasvujaan varten. Onneksi tuo viitsii sentään hengittää itse, vaikka piti sitäkin varmuuden vuoksi tarkistella aina välillä parin ensimmäisen viikon aikana.
Kuvassa jälkikasvun ilme sen jälkeen kun isukki yritti hänelle selventää tissin imemisen konseptia.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0003
On keskiyö, mutta koska minulla ei ole minkäänlaista rytmiä, en saa unta.
Vierähti lähes viikko ennen kuin äiti ja poika kotiutettiin, joten ehdin harjoittaa pesänrakennusta kalustamalla kirjahyllynpäällisen viskipulloilla. Kuten kuka tahansa rakastava isä, pidin ensimmäisenä huolen siitä, että poika ei yllä viinaksiini ainakaan viiteentoista vuoteen. Erityistä huomiota kiinnitin siihen, etten vahingossakaan opetellut vauvanvaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden sijaintia, jotta voisin joka kerta vaimon niitä pyytäessä tivata niiden olinpaikkaa. Tämä on hyvä tapa pitää yllä pientä jännitystä parisuhteessa.
Sairaalassa pojalla ja äidillänsä jos mitkäkin arvot heittelivät sinne tänne, joten heidän vuodeosastoreissunsa kesti hiukan odotettua kauemmin. Keltaisuudesta (lue: bilirubiini arvoista) johtuen poika pääsi muun muassa viettämään vuorokauden valokaapissa, joka allekirjoittaneesta vaikutti ihan solariumilta. Pohdiskelin solariumin vaikutusta niin pieneen myttyyn ja olin huolissani siitä, tulisiko jälkikasvustani pysyvästi välimerellisen näköinen tumma massahurmaaja. Halusin välttää näkemästä sukulaisten ilmeet, kun he pohtisivat oliko posteljoonimme mahdollisesti Etelä-Euroopasta tai Lähi-idästä. Kun parivaljakon välillä bilirubiiniarvo, verensokeriarvo, tulehdusarvo ja arvonlisävero oli saatu normaaleiksi, heidät päästettiin vihdoin kotiin.
Vierähti lähes viikko ennen kuin äiti ja poika kotiutettiin, joten ehdin harjoittaa pesänrakennusta kalustamalla kirjahyllynpäällisen viskipulloilla. Kuten kuka tahansa rakastava isä, pidin ensimmäisenä huolen siitä, että poika ei yllä viinaksiini ainakaan viiteentoista vuoteen. Erityistä huomiota kiinnitin siihen, etten vahingossakaan opetellut vauvanvaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden sijaintia, jotta voisin joka kerta vaimon niitä pyytäessä tivata niiden olinpaikkaa. Tämä on hyvä tapa pitää yllä pientä jännitystä parisuhteessa.
Sairaalassa pojalla ja äidillänsä jos mitkäkin arvot heittelivät sinne tänne, joten heidän vuodeosastoreissunsa kesti hiukan odotettua kauemmin. Keltaisuudesta (lue: bilirubiini arvoista) johtuen poika pääsi muun muassa viettämään vuorokauden valokaapissa, joka allekirjoittaneesta vaikutti ihan solariumilta. Pohdiskelin solariumin vaikutusta niin pieneen myttyyn ja olin huolissani siitä, tulisiko jälkikasvustani pysyvästi välimerellisen näköinen tumma massahurmaaja. Halusin välttää näkemästä sukulaisten ilmeet, kun he pohtisivat oliko posteljoonimme mahdollisesti Etelä-Euroopasta tai Lähi-idästä. Kun parivaljakon välillä bilirubiiniarvo, verensokeriarvo, tulehdusarvo ja arvonlisävero oli saatu normaaleiksi, heidät päästettiin vihdoin kotiin.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0002
Olen nukkunut erittäin, erittäin huonosti. Mutta yritän nyt jaksaa tehdä matkan ajassa taaksepäin päivään jona elämästäni tuli vauvaun omaisuutta. Jeps. Tosi sööttiä. Meillä vauvaa sanotaan joskus vauvauksi...
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tästä minulla ei kuitenkaan ole mitään todisteita, sillä oli elokuun puoliväli ja nukuin koko kyseisen yön läpi. Aamu kahdeksalta vieressäni nukkunut virtahepo (lat. hippopatamatamatamous) ilmoitti, että hänellä on supistuksia. Olisin halunnut jatkaa uniani, mutta en kehdannut, sillä olen kohtuullisen empaattinen ja joviaali tyyppi. Kymmeneksi menimme pitämään kiinni sovitusta neuvola-ajasta. Neuvolan täti teki taikojaan ja totesi, että rakastukseeni oli ilmestynyt railo. Kukaan ei innostunut ehdotuksestani paikata se purukumilla, varsinkaan kun tein sen ”Pikku-Matin autosta” sävelellä.
Kahdeksitoista saavuimme yliopistolliseen sairaalaan synnyttävien naaraiden vastaanottoon. Koska reagoin jännitykseen aina vatsallani, olin itse päässyt käymään jo useita kertoja synnyttävien koiraiden vastaanotolla. Se on sievä pieni huone, kalustettu posliiniastialla. Kahden aikoihin koko show oli ohi.
Tapahtuma oli pikimminkin synnähdys kuin synnytys. Tarkoitukseni ei ole yhtään vähätellä sitä vaivaa, jonka virtaheponi joutui näkemään pusertaessaan ylisuuren melonin kokoista möhkälettä ulos sieltä, missä oli totuttu näkemään lähinnä sen suuruusluokan tavaraa joka tämän elämän ihmeen pani alulle. Ja nyt ulos oli siis tulossa ainakin puolitoista kiloa painavampi vonkale.
Olin jokseenkin pihalla tapahtumain kulusta, sillä olin varautunut vähintään kahdeksantoista tunnin maratoniin täynnä tuskaa, huutoa, verta ja suolenpätkiä. Hyvä että ehdin kissaa sanoa ennen kuin homma oli valmis. Katkoin napanuoran, kylvetin omituisen näköisen violetin smurffin, ja istuksin kapaloitu käärö sylissäni vähintäänkin pöllämystyneenä. Vaimon vauhdikkuuden vuoksi ei kivunlievitysmetodeja juurikaan käytetty. Olin lievästi pettynyt etten päässyt hengittelemään iloisia kaasuja, mutta en viitsinyt siinä vaiheessa nostaa isompaa haloota moisesta epäkohdasta.
Meni muutama hetki ennen kuin edes käsitin mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti kätilö odotti valtavia tunteenpurkauksia nyt heti paikalla, kun kyseli useampaan otteeseen, että tajusinko mistä on kyse. No enhän minä tajunnut. Vasta sitten, kun henkilökunta häipyi huoneesta ja tuijottelin alle tunnin ikäistä esikoispoikaani omassa rauhassa, vierähti muutama tippa linssiin. Mutta sillä tavalla miehekkäästi. Kuten kuvittelisit Rambon tai Steven Segalin nyyhkivän. Olin isä.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tästä minulla ei kuitenkaan ole mitään todisteita, sillä oli elokuun puoliväli ja nukuin koko kyseisen yön läpi. Aamu kahdeksalta vieressäni nukkunut virtahepo (lat. hippopatamatamatamous) ilmoitti, että hänellä on supistuksia. Olisin halunnut jatkaa uniani, mutta en kehdannut, sillä olen kohtuullisen empaattinen ja joviaali tyyppi. Kymmeneksi menimme pitämään kiinni sovitusta neuvola-ajasta. Neuvolan täti teki taikojaan ja totesi, että rakastukseeni oli ilmestynyt railo. Kukaan ei innostunut ehdotuksestani paikata se purukumilla, varsinkaan kun tein sen ”Pikku-Matin autosta” sävelellä.
Kahdeksitoista saavuimme yliopistolliseen sairaalaan synnyttävien naaraiden vastaanottoon. Koska reagoin jännitykseen aina vatsallani, olin itse päässyt käymään jo useita kertoja synnyttävien koiraiden vastaanotolla. Se on sievä pieni huone, kalustettu posliiniastialla. Kahden aikoihin koko show oli ohi.
Tapahtuma oli pikimminkin synnähdys kuin synnytys. Tarkoitukseni ei ole yhtään vähätellä sitä vaivaa, jonka virtaheponi joutui näkemään pusertaessaan ylisuuren melonin kokoista möhkälettä ulos sieltä, missä oli totuttu näkemään lähinnä sen suuruusluokan tavaraa joka tämän elämän ihmeen pani alulle. Ja nyt ulos oli siis tulossa ainakin puolitoista kiloa painavampi vonkale.
Olin jokseenkin pihalla tapahtumain kulusta, sillä olin varautunut vähintään kahdeksantoista tunnin maratoniin täynnä tuskaa, huutoa, verta ja suolenpätkiä. Hyvä että ehdin kissaa sanoa ennen kuin homma oli valmis. Katkoin napanuoran, kylvetin omituisen näköisen violetin smurffin, ja istuksin kapaloitu käärö sylissäni vähintäänkin pöllämystyneenä. Vaimon vauhdikkuuden vuoksi ei kivunlievitysmetodeja juurikaan käytetty. Olin lievästi pettynyt etten päässyt hengittelemään iloisia kaasuja, mutta en viitsinyt siinä vaiheessa nostaa isompaa haloota moisesta epäkohdasta.
Meni muutama hetki ennen kuin edes käsitin mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti kätilö odotti valtavia tunteenpurkauksia nyt heti paikalla, kun kyseli useampaan otteeseen, että tajusinko mistä on kyse. No enhän minä tajunnut. Vasta sitten, kun henkilökunta häipyi huoneesta ja tuijottelin alle tunnin ikäistä esikoispoikaani omassa rauhassa, vierähti muutama tippa linssiin. Mutta sillä tavalla miehekkäästi. Kuten kuvittelisit Rambon tai Steven Segalin nyyhkivän. Olin isä.
torstai 17. syyskuuta 2009
Kapteenin Logi 0001
Hei! Terve! Lue peremmälle. Ystäväin ehdotuksesta ajattelin ottaa osaa maailman blogiviidakon elinvoimaisuuden lisäämiseen. Vakaa uskoni on, että blogiviidakko korvaa tulevaisuudessa Amatsonin sademetsät.
Olen palttiarallaa neljännesvuosisadan ikäinen opiskelija pohoisemmasta Suomesta, joka harrastaa satunnaista liikuntaa, verbaalista venyttelyä ja ylettömiä määriä jenkkiläisten tv-sarjojen sekä elokuvien vahtaamista.
Miksi siis ryhdyn bloggaileen tai blogittaan – miten te ajan hermolla olevat tätä toimintaa sitten kutsuttekin – vasta nyt? Noh, meidän minimalistiseen kahden hengen ja läppärin kokoiseen perheeseen tuli tuossa reilu kuukausi sitten lisäystä; kolme ja puoli kiloa miespuolista vauvaenergiaa. Ajattelin täten jakaa mietelmiäni ja kokemuksiani ensikertalaisena isänä olemisesta.
Kuvittelen suurimman osan vauvakeskustelusta olevan äitein höpötystä, ja pyrin kuvailemaan eloa tuoreen sinappilingon kanssa nuorekkaahkosta ja maskuliinisemmasta näkökulmasta. Eli tässä sitä mennään.
Olen palttiarallaa neljännesvuosisadan ikäinen opiskelija pohoisemmasta Suomesta, joka harrastaa satunnaista liikuntaa, verbaalista venyttelyä ja ylettömiä määriä jenkkiläisten tv-sarjojen sekä elokuvien vahtaamista.
Miksi siis ryhdyn bloggaileen tai blogittaan – miten te ajan hermolla olevat tätä toimintaa sitten kutsuttekin – vasta nyt? Noh, meidän minimalistiseen kahden hengen ja läppärin kokoiseen perheeseen tuli tuossa reilu kuukausi sitten lisäystä; kolme ja puoli kiloa miespuolista vauvaenergiaa. Ajattelin täten jakaa mietelmiäni ja kokemuksiani ensikertalaisena isänä olemisesta.
Kuvittelen suurimman osan vauvakeskustelusta olevan äitein höpötystä, ja pyrin kuvailemaan eloa tuoreen sinappilingon kanssa nuorekkaahkosta ja maskuliinisemmasta näkökulmasta. Eli tässä sitä mennään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)