Kaikki alkoi viattomasti vain muutamalla kokeilulla. Ihan pikkuisen silloin tällöin, lyhyitä aikoja kerrallaan. Mutta kuten niin tavanomaista on, vähitellen poika alkoi vaatia lisää ja lisää. Kohta käyttö oli lähes revennyt käsistä. Vanhempina meidän oli kohdattava karu totuus, joka on niin monen isän ja äidin arkipäivää. Vauvau oli tuttiaddikti.
Alussa se oli satunnaista hupikäyttöä. Aina tutti ei edes kelvannut. Pikkuhiljaa tutti kuitenkin alkoi helpottaa mitä erilaisimpia vaivoja. Kun vatsaa väänsi, tutti auttoi. Kun oli vähän nälkä, muttei vielä tarpeeksi, tutti auttoi. Kun väsytti, mutta ei voinut rentoutua, mikäs muu kuin tutti auttoi. Olisihan se pitänyt huomata. Vanhempana sitä syyttää itseään kun jotain tällaista tapahtuu, mutta jälkiviisaus ei enää auta.
Nyt kamppailemme riippuvuuden syöksykierrettä vastaan. Täysiverinen tuddikti vaatii päivittäiset fiksinsä kovaa ja korkealta. Epätoivoiset korvaushoitokokeilut ovat osoittautuneet tuhoon tuomituiksi. Ei kelpaa hyssyttely eikä heiluttelu, vain sataprosenttisen puhdas ja jatkamaton tutti on hyväksyttävissä. Yritin perustaa Anonyymit Tuddiktit -ryhmää, mutta osallistujat eivät suostuneet luopumaan tuteistaan edes istuntojen ajaksi. Pupillit lautasen kokoisina vauvat imivät päiväannoksiaan sen näköisinä, kuin olisivat olleet sateenkaarimaassa jahtaamassa yksisarvisia.
5 kommenttia:
Tuttiaddiktismi on pahasta :(
Buhahahaha!!! Tuddiktit ja hihansyöjäkasvit! Mie kuolen nauruun täällä toimistolla!! xD
terveisin kuka niitä töitä ois halunnukkaan tehä
Sano pomolles et lupaan lopettaa blogin kirjottamisen parinsadan euron kuukausipalkalla aiheuttaen sun työtuottavuuden parantumisen :)
onks jotain vinkkei joilla lapsesta sais ees vähän tutin kamun ku meil ei mr.pikkuinen syö tuttia. mäklää vaan ja yökkää jos sitä yrittää pitää paikallaan suussa. joskus siit tutista ois apuaki...
En tiiä onko siihen mitään taikakonsteja, ellei sitten voitele tuttia hunajalla tai heroiinilla. Jotkut saattaa tietenki ajatella että hunaja ois jo aika radikaalia.
Lähetä kommentti