Niinhän siinä käy, että yllättäen muutos muuttuukin arkipäiväksi ja rutiiniksi. Vauvan hengissäpito on lähinnä syöttämistä, huvittamista, tyynnyttämistä, puhtaanapitoa, sekä vaipan ja vaatteiden vaihtoa.
Joskus vauva aiheuttaa kokemattomassa isässä sellaista kalvavaa syyllisyydentunnetta. Tämä tapahtuu omalla kohdallani lähinnä kahdella tavalla, joista kumpikin saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ja taidan olla väärässä sanoessani ”vauva aiheuttaa”. Ensimmäinen syyllisyydentunteen aiheuttaja on sellainen hetkellinen ja kaiken kattava raivo, kun keskellä yötä täyttä kurkkua ulvovaa jälkikasvua ei saa tyyntymään ei niin millään. Se on se sama tunne, joka valtaa koko olemuksen kun huomaa joutuneensa pysähtymään seitsemänsiin liikennevaloihin peräkkäin. Se on se sama tunne, joka nousee pintaan, kun korjattuasi hajonnutta (tässä määrittelemätöntä) vipstaakkeelia kaksi tuntia ja saatuasi sen lopulta kokoon, vipstaakkeli hajoaa uudelleen. Se on se sama tunne, joka saa pokerinpelaajan vastustamattomasti haluamaan läppärin seinään heittämistä kun joku menee riverillä ohi. Voit ajaa punaisia päin, voit nakata vipstaakkelin hevonkuusen helvettiin ja voit olla pelaamatta rasittavia pelejä, mutta se raastava epätoivo, jota pikkuvauvan kiukutellessa voi kokea, on vain siedettävä. Ja sekös saa omantunnon kolkuttamaan, kun oma pieni pallero jonka puolesta antaisi vaikka vasemman testikkelinsä, aiheuttaa yhtä suurta vihan tunnetta kuin ne seitsemännet punaiset valot. Varsinkin kun aina sekuntia myöhemmin tajuaa, että pojan looginen tomintakyky ei välttämättä ole vielä pyörähtänyt käymään täysillä kierroksilla. Joskus sitä vain on niin vajavainen.
Toinen syyllisyydentunnon aiheuttaja on yhden parhaan luonteenpiirteeni manifestoituminen, nimittäin laiskuuden. Olen huomannut öisin pojan alkaessa huutaa käyttäväni julmasti hyväksi vaimon äidinvaistoa, ja korkeintaan nostan pään tyynystä kuin esittääkseni, että voin minäkin toki mennä, minkä jälkeen käännän kylkeä ja annan luonnon tehdä tehtävänsä. Luonto on järjestänyt asiat niin, että äiteihin erittyy vauvan itkusta jotain kummallista feromonia, joka saa äidin vauvanhengissäpitohormonit toimimaan. Itsessäni olen huomannut kyseisen feromonin laukaisevan korvatulppien yöpöydältähamuamisrefleksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti