sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kapteenin Logi 0014

Vauvau on pyykkikone. Kone suunnitteltu varta vasten tekemään pyykkiä. Kun vauva on syötetty se hetken kuluttua erittää tyytyväisenä valtavan puklavyöryn kaulan alueelle. Puklavyöry muistuttaa depressiivisen tulivuoren purkausta. Laava, eli pukla, ei syöksy ulos geysirmaisena suihkuna, vaan valuu vastustamattoman luonnovoiman lailla ulos suusta. Tässä vaiheessa hallitsematonta vyöryä yritetään estää leviämästä vaatteisiin harsolla, jonka kuivaava vaikutus on sama kuin pyyhkeellä valtameressä. Saatuamme bodyn ja harson pyykkikuntoon, on vauva valmis puklaamaan uuden bodyn.

Harsojen ja bodyjen lisäksi vauva pyykkäyttää tietenkin myös vanhempiensa vaatteita. Ainoa asia mihin realistisesti voin vaikuttaa on se, haluanko lämpimän puklakerroksen paidan etupuolella ja housuilleni vai paidan selkämykseen. Puklan sijaintiin voi vaikuttaa röyhtätystavan valinnalla. Etupuolen puklamaalaus tilataan röyhtättämällä poika polvien päällä istuma-asennossa. Selkäpuolen värittäminen hoidetaan röyhtäyttämällä olkaa vasten. Toissapäivänä en sisäistänyt virheistä oppimisen varsinaista sisältöä ja vaihdoin t-paitani joka kerta kun edellinen tuli puklatuksi. Neljännen kohdalla valaistuin ja päätin jättää paidanvaihtamisen sikseen.

Vauvau osallistuu myös sisustussuunnitteluun värittämällä arkisia ja harmaita sohvakalusteita iloisenvalkoisilla puklaläikillä. Ehkä pojasta tulee design artisti.

Ei kommentteja: