Kapteenin Logi 0061

Yritetäänpä nyt pitää edes kahden bloggauksen, blogittamisen tai blogailun kuukausitahtia yllä. Tässähän on vielä puoli tuntia aikaa kuun vaihteeseen. Stigaongelma ratkesi itsestään, kun isäpappani kaivoi varastonsa kätköistä esiin vanhan rattikelkan. Juuri tämän hampaankatkojan, josta edellisessä kirjoituksessani mainitsin. Minun tarvii vain vaihtaa siihen uusi etusuksi ja eikun mäkeen. Valitettavasti en ole saanut aloitettua rankkaa suksenvaihtoprojektia tässä kuluneen reilun viikon aikana. Viehän tämä vaativa toimenpide aikaa ainakin viidestä kymmeneen minuuttia.

Poikasen elämä jatkuu samaa vanhaa rataa. Nassikka alkaa jo matkia meidän vanhempien päästämiä äänteitä. Suuri helpotuksen aihe on, että nämä ensimmäiset sanojen tapailut ovat kauko, siis kaukosäädin, ja pappa sekä mamma, joilla viitataan mihin hyvänsä muumihahmoon. Pidän edellämainittuja vaihtoehtoja huojentavampina, kuin kummipoikani aikoinaan hokema *ittu!

Poika osoittaa myös suuren rakastajan elkeitä, sillä hän on ryhtynyt nylkyttämään erinäisiä objekteja, kuten sohvatyynyjä ja minun kättäni. Siinä vaiheessa kun taapero alkoi väkisinmaata pehmolammasta, minun oli pakko tarkistaa löytyykö sukupuustamme uusiseelantilaista verta.

Kapteenin Logi 0060

Eilen tuli talvi. Hieno homma, voin ostaa kohta "pojalle" Stigan rattikelkan. En nimittäin ole vuosikausiin päässyt sellaisella laskemaan. Lämmöllä muistelen niitä lapsuuden mieltä ylentäviä aikoja, kun kahden velipoikani kanssa ahtauduimme kolmeen pekkaan yhden Stigan kyytiin laskemaan laskettelurinnettä alas. Vain yhdeltä meistä katkesi hammas, mikä oli jo voitto sinänsä.

Hampaista ja loukkaantumisista puheen ollen, muksu on vienyt muksahtelun uudelle tasolle laskeutuessaan silloin tällöin lattialle ylähuuli edellä, jolloin etuhampaat tietenkin tekevät siihen reiän tai pari. Tästä seuraa iso poru ja verenvuotoa. Iso poru seuraa toki siitäkin kun laitetaan vaatteet päälle, vaihdetaan vaippa, mennään nukkumaan, ei päästä syliin, ei saada auki kiinni olevia ovia, ei saada sörkkiä pesukonetta, uunia, veitsiä, television näyttöä, tai joskus kun vain hengitetään. Toki kiukuttelu tapahtuu enimmäkseen silloin kun poikaa väsyttää tai nälättää, joten ihan normaalia tuo on. Vaimo on aivan samanlainen, kun ei ole saanut ruokaa nassuunsa ajallaan.

Yksi aamu nassikka yritti suorittaa jonkin Oidipaalisen kohtauksen seurauksena isänmurhan. Äitinsä oli aamulla nostanut naperon sänkyymme telmimään, telmimisen sijaan poitsu poimi käteensä Pentik poron ja yritti iskeä sillä minua päähän. Pelastuin parin senttimetrin turvin virkistävältä tikkausreissulta sairaalaan.
Toisaalta tapahtumaa seurasi alitajuinen kosto onnistuessani melkein hukuttamaan sekä itseni että pojan taaperouinnissa. Altaassa pyörittiin jotain ihme vesileikkiä melkoista vauhtia, kun liukastuin ja upposin poju käsissäni pinnan alle. Tasapainon saavuttaminen uppeluksissa yli puolitoistametriä syvässä altaassa ja lapsi käsissä on yllättävän hankalaa. Loppujen lopuksi vaikutti kuitenkin siltä, että minä säikähdin huomattavasti jälkikasvua enemmän, joka ei ollut tapahtuneesta milläänsäkään. Koska poika selviytyi edellisestä niin hyvin, yritin hukuttaa hänet uudestaan, sukelluttamalla juniorin pää edellä jumiin sellaisen kelluvan lautan pohjaan. Pikkasen on isukilla parantamisen varaa seuraavaa kertaa silmällä pitäen.

Kapteenin Logi 0059

Poikasesta on kuoriutumassa varsinainen mammanpoika. Jos jokin sattuu huudatuttamaan, niin isukin syli ei kelpaakkaan lohdutukseksi, vaan on päästävä äidin hoteisiin, jotta asiat olisivat taas mallillaan. Onneksi kelpaan painikaveriksi tai kuolan esimaistajaksi. Nassikka keksi ensin tunkea sormet suuhunsa ja enempiä kyselemättä tarjota niitä minullekin sormensa suuhuni tökkäämällä. Ilmeisesti mausssa oli jotain ainutlaatuisen pikanttia, jonka hän halusi kanssani jakaa.

Pesulla käynnin yhteydessä minulle meinasi käydä köpelösti. Olin riisumassa lapselta vaippaa ennen suihkuun hyppäämistä, kun tämä havaitsi kiinnostavan "letkun" jalkojeni välissä. Viime hetken hypähdyksellä vältin kiskaisun kulkusteni alueelta. Mieleeni tuli heti vanhojen länkkäreiden veturikohaukset, kun veturinkuljettaja huudattaa pilliä sellaisesta narusta vetämällä. Luultavasti minusta olisi lähtenyt hyvin samankaltainen ääni.

Kapteenin Logi 0058

Jaahas, se lähentelee lokaakuukin jo puoliväliään. Tajusin hetki sitten syyn siihen miksi kirjoittelutiheyteni on nykyään niin harva. Minulla ei ole valitettavaa! Mikään ei motivoi kyynistä pirulaista tuottamaan tekstiä kuin epäkohdat elämässä, kuten unenpuute ynnä muu vastaava, mikä on muuttumassa pikku hiljaa historian siipien havinaksi. Minkään tajuaminen neljältä aamuyöstä on muuten kohtalainen saavutus, joten hyvä minä.

Nassikan elo sujuu jo melkoisella rutiinilla, johon muutosta tuo nykyään lähes ainoastaan uusien hampaiden puhkeaminen tai aamuyöstä vaippaan turautettu kakkendaali. Siinä ne dramaattisimmat. Pojasta on kehkeytynyt hauska ja hyväntuulinen vesseli. Liikuntakyvyn saavutettuaan napero pitää koko ajan kiihtyvää vauhtia päällä, kuten käsittääkseni ihmislasten kohdalla useimmiten tapahtuu. Nykyisin lapsen hengissäpidon varmistamisen pääasialliset toimet ovat kaappien, ovien ja laatikkojen kiinni pitäminen. Olen havainnut olevani tässä toimessa hiukan hajamielinen, mikä voi olla kohtalokasta. Pikkunuuskija ei tee eroa veitsien, ötökkämyrkkyjen, kivien, lehtien ja ruoan suhteen. Kaikki menee maistettavaksi. Ja vaikka mikä hyvänsä esine näyttää aluksi päällisin puolin turvalliselta, muuttuu näkökulma sekunneissa, kun luotia nopeampi lapsi tunkee sen suuhunsa ja kirmaa iloiseen juoksuun kohti maton reunaa tai kynnystä, johon 87 prosenttisella varmuudella kompastutaan.

Liikkumisen tuoma vapaudenhurma on sekä ihastuttavaa, että kauhistuttavaa. Voin vain kateellisena mulkoilla sitä energisyyttä ja hyvää kuntoa, jota lapsoseni osoittaa juoksemalla lähes koko päivän. Ainoat kelvolliset syyt pysähtyä ovat syönti, paikallaan tanssahtelu tai jonkin tuhoamisen yrittäminen. Olemme ilmeisesti pitäneet poitsua melko kiitettävästi silmällä, sillä materiaalista vahinkoa ei (vielä) ole tapahtunut. Ottaen huomioon tarmon, jolla vikkelä pikkumies hakkaa television näyttöä, materiaalisen vahingon synty on vain ajan kysymys. Ylistetty olkoon kotivakuutus.

Yötyö

Kyllä yövuorot ovat välillä hyvin sykähdyttäviä kokemuksia, kun joutuu aina aloittaessa valvomaan suunnilleen vuorokauden. Yksi aamu oli eritoten mielenkiintoinen. Töistä kotiin ajellessani havaitsin tien laidassa jättiläisoravan. Kerkesin jo hiljentää vauhtia ettei orava syöksy autoni alle, kun älysin että olen hyvin hyvin väsynyt. Eihän jättiläisoravia ole olemassa. Sen täytyy olla majava. Pari sekuntia tästä, ja ajatuksen juoksu asettui vihdoin kohdalleen. Jättiläisoravamajava oli kaksi kiveä. Eipähän tule niin tylsää kotimatkalla, kun näkee kaiken maailman hattivatteja. Muut autoilijat: Varokaa.

Kapteenin Logi 0057

Hui hai! Mitäs kaikkea taas on ehtinytkään tapahtua? Kävimme kuun vaihteen jälkeen pienimuotoisen lomareissun eteläisemmässä Suomessa ja tuliaisina toimme kolme flunssaa sekä yhden uuden kävelytaidon. Nassikka päätti alkaa kävellä Tampereella mummonsa luona ja nyt vauhti on kohtuu hurjaa. Tilanne helpottaa vanhempien alaselän rasitusta huomattavasti, mutta nyt on oltava jatkuvasti silmä tarkkana sillä poika ehtii noin neljään paikkaan yhtä aikaa. Yritäppä siinä sitten olla repimässä lasta irti vessanpöntöstä kun se on jo "käyttämässä" kannettavaa tietokonetta. Jos jollakin on ylimääräinen acerin page down näppäin nurkissa lojumassa, niin lahjoituksia otetaan vastaan.

Reissu sujui muuten varsin mallikkaasti, lukuun ottamatta sitä mieltä ylentävää yksityiskohtaa, että onnistuin saamaan menomatkalla parit ylinopeussakot. Kirotut telkänpöntöt. Ystäväin luona Vantaalla mukula valtasi borderterrieriltä sekä koiranpedin, että sen leluja. Onneksi terrieri suhtautui naperoon vanhemman ja kokeneemman touhottajan tyyneydellä.

Tänä syksynä on luvassa mielenkiintoinen pikkusirkus, sillä lapsen kaitsemisen ohella meidän on vaimon kanssa tarkoitus alkaa suorittaa loppuja opintoja, eli gradun tekoa ja sen sellaista, ja lisäksi aloitin vuoden pituisen täyspäiväisen (tai pikemminkin täysöisen) pestin nykyisessä työpaikassani. Melkoista hullunmyllyä siis.

Poitsu pääsee kehittämään sosiaalisia vuorovaikutustaitojaan avoimessa päiväkodissa, toisin sanoen ottamaan leluja muiden käsistä ja olemaan lelujen käsistäoton uhrina. Myös uintiharrastus jatkuu, saa tosin nähdä millä menestyksellä. Vedestä taapero pitää kuin hullu puurosta, mutta kun altaassa pyöritään ympyrää ja lauletaan lauluja, menee vesipetomme paniikkiin. Jouduimme täten ruksimaan yli vedessäpyörivänlaulajan -uran tulevaisuuden toiveammattien listalta.

Kapteenin Logi 0056

Oma tahto on yksi niitä ihmisolennon ominaisuuksia, joka valitettavasti näinkin pienellä taapertimella alkaa ilmentyä. Taaperoisen oma tahto on valitettava siksi, että taapero tahtoo kaiken. Kukat, verhot, kirjat, johdot, kännykät, kaukosäätimet, läppäri, hiiri, mitä ikinä kuka hyvänsä syö, mitä ikinä kuka hyvänsä ei syö, tai äiti, sen poika haluaa. Ainoa asia mikä pojalle ei kelpaa olen minä silloin kun äitinsä on näkyvissä. Omaa tahtoa seuraa myös kauan odotettu kyky kiukutella. Pojan kanssa puuhastelu on jatkuvaa ein hokemista. Sattuu vaan käymään niin, että ”ei” ei ole aina hyväksyttävä komento. Kun kielsin lastani jyrkällä eillä, jonka päälle heitin vielä vihaisen tuijotuksen, konttasi kiukkuinen mini-ihminen luokseni kuin idän pikajuna, ja läppäsi minua päähän. Nytkin tuo venkoilee ja vinkuilee, kun ei saa lähteä taivaltamaan ympäri kämppää sauvakävelysauva kädessään.

Muutakin älyllistä toimintaa pikkuisen kuutionmuotoisen pään sisällä alkaa tapahtua. Nassikka osaa liittää autot sun muut moottoroidut liikuntavälineet päristelyyn, jonkin asteista käsitteiden yhdistämistä on siis havaittavissa. Liekö johtuu kaikesta uuden oppimisesta, vaiko muusta pään sisällä tapahtuvasta, eli hampaiden puhkeamisesta, mutta joka tapauksessa poika on kiduttanut meitä muutaman yön putkeen olemalla nukkumatta. Monen hyvin nukutun kuukauden jälkeen järkyttävän pätkittäiset ja lyhyet yöunet ovat suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Epätasaisin välein kääpiödemoni aloittaa jumalattoman karjunnan, eikä välttämättä nukahda uudelleen niin millään.
”Enää seitsemäntoista vuotta” -mantran toistelu ei juuri lohduta.

Toisaalta pikkuinen osaa kyllä kompensoida öisen sekopäisyytensä päiväsaikaisella söpöilyllä. Hymynaamainen tepsuttelija on vastakohta Mr. Hydelle, joksi pikku Jekyll iltaisin muuttuu. Päivisinkin silloin, kun häneltä riistetään kaukosäädin. Tai jos äitinsä katoaa näkyvistä. Töissäkäyntini on ilmeisesti aiheuttanut sen, että seurani on täysin toisarvoista äitiin nähden, mikä lisää ennestään puolisoni suurempaa lapsenkasvatustaakkaa. Ehkä syksyllä jatkuva opiskelu vähentää paremman puoliskoni riskiä tulla täysin lapsi/mökki -höperöksi.

Kapteenin Logi 0055

Poika tuli, vuosi meni. Kesän aikana lapsi on kasvanut aivan älyttömästi. Jos nyt olen kartalla ja oikeassa osoitteessa, lapsosta ei enää sanota vauvaksi, vaan vuoden ikäinen on taapero. Ilmeisesti siksi, että taaperot taapertavat. Mutta mikä tuo kuolaava otus on sitten, kun se kävelee? Kävelö?

Vaikka poika muistuttaa ulkonäöllisesti erehdyttävän paljon kaukaasialaisia ikätovereitaan, saattaa versiomme hengelliseltä ominaisuuksiltaan olla ihan vain aasialainen. Nassikka nimittäin selostaa asioita minulle täysin tuntemattomalla kielellä, jonka sanastoon kuuluvat ilmaukset kuten thing, thang, tshiuu, touu, kung fu ja äittä.

Kuten odottaa saattoi, liikkuva lapsi on monin tavoin mielenkiintoisempi tapaus kuin aiempi epämobiili ja flegmaattinen itsensä. Vanhempien on pyrittävä jatkuvaan tarkkavaisuuteen, sillä lapsosen tuhovimma on jotakin hurrikaani Katrinan ja Sumatran tsunamin väliltä. Mikä ikinä on kiivettävissä, se kiivetään (tai kaadetaan), mikä ikinä on revittävissä, se revitään, mikä ikinä on syötävissä, se syödään, ja kaikki nuollaan, oli se nuoltavissa tai ei.

Kaikkien lastenkasvatuskirjojen ja tutkimusten neuvojen mukaisesti annamme pikkulapsen katsoa televisiota. Naperon ylivoimaisia suosikkeja ovat mainokset ja säätiedotukset, muulla ei ole niin väliä. Jotkut jalot kasvatusperiaatteet tulee heitettyä romukoppaan kohtalaisen vauhdikkaasti.
Rassukka pelkää parhaillaan Röllipeikkoa.

Loppukevennys:
Miksi Röllin vene upposi?
Siltä puuttui tilipitappi.

Kapteenin Logi 0054

Mukula on pian vuoden ikäinen. Vaikka ryömintä onnistuu edellä kuvaillulla tavalla heikohkosti ja konttaus ei ollenkaan, niin kävelyhalut ovat kovat. Pitkin päivää pojan pitää saada tallustaa ympäri kämppää käsistä talutettuna. Vanhempiensa selkäkivusta välittämättä maaninen lapsi painaa eteenpäin nopeatahtista preussilaista paraatimarssia, ilman sen suurempia tasapainollisia taipumuksia, tai muuta päämäärää kuin marssi itse.

Poitsu on osoittanut olevansa syvässä yhteydessä feminiiniseen puoleensa ja kehittänyt eksponentiaalisesti pahenevan fetissin kenkiin ja laukkuihin. Tässä hän tulee enemmän äitiinsä kuin minuun. Itselläni ei ole yhtään laukkua ja suorastaan ylpeilen sillä kuinka harvoin ostan kenkiä. Yksi niistä stereotyypeistä nais- ja miessukupuolen välillä, joita tuleva sukupolvi rikkoo jo nyt nuollessaan intohimoisesti äitinsä kellovarttiavailleneljä-kenkien pohjia.


Olen havainnut lapsen saannin määrittäneen rooliani ihmisenä hiukan uusiksi. Tämä ilmenee estrogeenihuuruisina samaistumistaipumuksina tragiikan elementtejä ja pieniä lapsia sekoittaviin uutisiin. Ennen kohautin vastaaville uutisille harteitani, miettimättä sen kummempia kuin että paskempi homma. Niin se vaan perspektiivi muuttuu. Samaan syssyyn on omituista huomata kuinka jonkun muun napa tulee absoluuttisesti omaa tärkeämmäksi. Ennen nimittäin olin syvästi kiintynyt omaan napaani, vein sitä lomille, ja iltaisin paijasin sitä ja puhuin sille mukavia. Ostin navalleni lahjoja, vaatteita ja kalliita hajuvesiä. Sittemmin olen kuitenkin havahtunut, ja hoksannut että naapurin pesukarhulla on myös erittäin hyvä napa. Yritin puhua naapurin pesukarhun napaa muuttamaan luoksemme asumaan, mutta se ei suostunut, vedoten yleiseen pesukarhuuteen, karhupesueeseen, sekä pesuveden karheuteen.

Kapteenin Logi 0053

Niin se aika vain karkaa käsistä, jaloista, ovista ja ikkunoista. Edellisen Logimerkinnän jälkeen olen viettänyt viikon valtion sponsoroimalla kesäleirillä ahkerasti telttaillen ja hyttysiä hätistellen, sekä tehnyt töitä. Hoitovastuu pojasta siirtyy yhä enemmän äitinsä harteille, kun minun täytyy peripatrarkiaaliseen tapaan ottaa vastuu leivän kantamisesta pöytään. Valitettavasti leipä ei pysy kauaa pöydällä, sillä poika tiputtaa sen lattialle.

Nassikka lähti viimein joten kuten liikkeellekin. Tyypilliseen tapaansa poika ei kuitenkaan älyä tehdä asioita helpoimmalla mahdollisella tavalla, vaan modifioi käyttäytymistään siten, että asioiden suorittaminen on joko vaikeaa tai ainakin vaikean näköistä. Vaimo kuvaili jälkikasvumme lahjakkaasti suorittamaa ryömimistä hyvin osuvasti. Lapsukainen näyttää alaraajoihinsa haavoittuneelta elokuvasotilaalta, joka epätoivon vimmassa pyrkii etenemään pelkästään käsillään itseään liikuttaen. Toiminta herättää sekä säälin, että huvituksen tunteita.

Olen hylännyt ajatuksen, että lapsi suostuisi jossakin välissä luopumaan itsetuhoisesta käytöksestään. Mitä isommaksi poitsu kasvaa, sitä hienostuneempia ja vaarallisempia tapoja hän keksii itseään vahingoittaakseen. Kiipeäminen olohuoneen pöytää ja TV-tasoa vasten on suosittu harraste, sillä kummassakin on hyvin terävät kulmat ja erinomainen mahdollisuus kaatua naama edellä kyseisten huonekalujen reunoihin. Muuta ylen ihanaa toimintaa on muovipussien käsittely, kengänpohjien nuoleminen, sekä lentoon pyrähtäminen korkeista paikosta kuten hoitotaso, syli, sohva tms. Koska vaahtosammutin ei ymmärrä puhetta, selittämäni kansanviisaudet kuuseen kurkottamisesta ja kertomani tarut antiikin mytologiasta Ikaroksineen ja vahasiipineen kaikuvat kuuroille korville. Syöttötuolissa istuessa pojan on aivan pakko yrittää potkia pöydästä vauhtia, että koko hökötys saataisiin sitä myöten kumoon. Kaiken kaikkiaan lapsi on siis muuttunut hyvin helppohoitoiseksi ja hänet voi huoletta jättää vahtimaan itseään päiväkausiksi.

Lopuksi pohdittavaa Murphyn lakia sivuavasta elämän tosiasiasta. Miksi, oi miksi, lapsi kusaisee seitsemän miljoonan euron karvalankamatolle juuri siinä välissä kun häneltä otetaan vaippa pois, ja vaipan poisottaja on hakemassa uutta vaippaa? On aivan sama onko läsnä viisi vai 15 minuuttia ennen kuin lähtee hakemaan vaippaa, puolialaston lapsi ottaa ja laskee alleen saman tien kun hoitohenkilökunta poistuu näkyvistä. Olen alkanut epäillä tapahtumain tahattomuutta...

Kapteenin Logi 0052

Ensimmäisestä kunnon sairastelusta taidetaan olla selvitty. Kuume nousi parina päivänä 39:ään asteeseen, mutta saatiin kiltisti laskettua lääkitsemällä. Ruoka- ja juomahalu olivat poitsulla välillä todella alamaissa. Kun tuttipullo sisältöineen ei millään tahtonut kelvata, pyrin nesteytämään nuorukaista lääkeruiskun kautta annetulla vedellä. Päätään ja käsiään heiluttavan, ja suutaan tiukasti supussa pitävän lapsosen pakkojuottaminen osoittautui kohtalaisen haasteelliseksi, joten puolipäivää kotimme toimitti vesipuiston virkaa. Tämä toiminta päättyi onnellisesti siten, että yhden ruokailun jälkeen, kun olin hetken aikaa sihtaillut ruiskulla maitoa lapsen suuhun (ja ympäri keittiötä) nassikka oksensi noin 386 litraa itsensä ja sitterin päälle.

Palataan vauvauinnin ihmeelliseen maailmaan sen verran, että ennen hiukan ongelmainen sukeltelukin on alkanut luonnistua. Siis pojalta. Itsehän olen verrattavissa vähintään karibialaisiin helmensukeltajiin, sillä pystyn sukeltamaan ainakin kahteen metriin silmät auki, ja pidättämään hengitystäni yli 30 sekuntia. YLI 30! Vauvasukeltamisen vaikeus meni selkeästi vanhempien piikkiin, sillä konsultoituamme vetäjää, tajusimme että sukeltelussa huomiomme oli kiinnittynyt lähes yksinomaan omaan tekemiseemme ja pojan valmistaminen, rohkaisu ja kehuminen sukeltamisen yhteydessä olivat jääneet vaille huomiota.

Nassikan taitorepertuaariin on ilmestynyt uusi varsin ärsyttävä ominaisuus: hampaiden narskuttelu. Siitä äänestä tulee sellainen selkäpiitä karmiva tunne, kun lapsukainen pyrkii murentamaan jo valmiiksi vaillinaista purukalustoaan olemattomiin. Narskuttelun vaatima ilme on toisaalta näkemisen arvoinen. Alaleuka pitkällä narskutteleva mutruhuuli on maailman suloisin otus.

Kapteenin Logi 0051

Fysioterapeutilla saatiin käytyä ja yllätys yllätys meidän versiossa ei ollut mitään vikaa. Poitsu alkoi sopivasti vihdoinkin pyörähdellä muutamaa päivää ennen fysiolla käyntiä. Naperon tietoisuus ympäröivästä maailmasta kasvaa kasvamistaan. Esimerkiksi mammanpoika päästää melko usein rääkäisyn kun äitinsä kehtaa poistua huoneesta. Poju osaa siis vaatia huomiota, ja harjoittaa osaamistaan ihan kiitettävästi.

Huomion lisäksi vaativuutta osoitetaan myös tavaroita kohtaan. Jos jotakin erittäin haluttavaa esinettä kehtaa yrittää ottaa naperolta pois, esittää tämä parin sivun mittaisen vaadelistan, jolla hiusharjan/kännykän/tietokoneen hiiren/kaukosäätimen menetys on korvattava.

Olen keskittynyt Logissa purnaamaan lapsenhoidon vaativuutta ja vaikeuksia, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että enimmäkseen saamme seurustella nauravaisen ja leikkiväisen ihmisenpoikasen kanssa. Kun huolenaiheet liikkuvat arkisissa lapsenhoidollisissa ongelmissa, kuten syöttämisestä selviämisessä ja nukuttamisen onnistumisessa, ei voi kuin todeta olevansa jokseenkin onnekas. Tämä valaistuminen hiipi mieleeni nyt kun poikanen on ensi kertaa kunnolla kipeänä, hiukan yli 38 asteen kuumeessa. Kuumeen ja sen aiheuttaman väsymyksen lisäksi poju kuitenkin vaikuttaa olevan hyvässä kuosissa, eiköhän se siitä.

Kapteenin Logi 0050

Haudi hou! Puolisataa Logimerkintää, härregyyd...

Vauva muuttuu yhä inhimillisemmäksi. Selkeästi sen päässä liikkuu jo muutakin kuin silmät, nimittäin kieli. Poitsu on siis oppinut maiskauttelemaan kielellään kitalakea vasten. Mutta eihän tuo ole kummakaan että alkaa suussa napsua kun kesän terassikelit lähestyvät.

Pari viikkoa sitten oli edellinen neuvolakäynti. Käynnin yhteydessä selvitetyt strategiset mitat ovat paino: 9,6 kiloa ja pituus 72,5 senttiä. Kohtuullisen raskas möhkäle jatkuvasti kanniskeltavaksi. Yläselän, hartioiden ja niskan lihaksistot ovat suhtautuneet kanniskeluun uskomattoman positiivisella tavalla; vetäytymällä puolustusasemiin ja kestojumiin. Olen nyt kolme viikkoa harkinnut soittavani ajan hierojalle, mutta aikaansaavana persoonana en ole saanut aikaan ajan varaamista.

Napero ei vieläkään suostu vierimään. Jos seuraavan kuukauden aikana asiaan ei tule muutosta, pääsemme näyttämään sammaloituvaa vauvaamme fysioterapeutille. Mielestäni lapsosella on kaikki edellytykset liikkumiseen, paitsi halu. Itsepäinen tapaus, selkeästi äitiinsä tullut, sillä itse olen lähes kaikin puolin täydellinen.

Kapteenin Logi 0049

On siis kevät
kuljen roskiksen kantaan
tuuli tuulee siinä missä sadekin jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää ostaan
konkurssin koin, koska vaipat paljon maksaa
kevät - Kuljen roskiksen kantaan
nenä ei haista, vaikka kakkapussii kantaa,
kevät - Pystynkö jotain panttaan

Kapteenin Logi 0048

Morjensta pöytään! Logipäivittely tahtoo taas tapahtua harvakseltaan. Pääsyyllinen on yhä minua vaivaava armoton laiskuus, josta yritän päästä eroon itseni ja yksikön ensimmäisen persoonan kesken suoritetulla hypnoterapialla. En ole vielä onnistunut hypnotisoimaan itseäni, mutta terapia osuus on hyvällä mallilla. Olen toki tehnyt duunia - kuten vulgaarit ihmiset työssäkäynnistä sanovat - jotta meillä olisi varaa niihin tuhansiin vaippapaketteihin ja pilttipurkkeihin, joita poika tuhoaa kunnioitettavalla vauhdilla niin mitättömän kokoiseksi eliöksi. Tätäkin kirjoittelutuokiota vietän yötöissä - "kahvitauolla". Vaippojenkulutusvauhtia muuten lisää lapsosen pirullisen ovela tapa sontia vaippaansa heti, kun edellinen on pissaisuuden vuoksi vaihdettu.

Puheen kehitys on edennyt aimoharppauksella eteenpäin naperon havaittua pystyvänsä lausumaan t:n lisäksi muitakin konsonantteja. M:n ja n:n tapailua on ilmassa, mutta ylivoimaisesti suosituimmaksi on noussut k. Entisen ättätän sijaan huoneissamme kaikuu railakas KAKKA!

Hampaiden tulo jatkuu kunnioitettavaa tahtia. Alaleukaan on puhjennut kolmas hammas ja ylös on odotettavissa pari lisää minä päivänä hyvänsä. Purukaluston kehittyminen lupaa huonoa kaikelle mikä mahtuu naperon suuhun, sillä sinne se myös päätyy.

Motoriikka puolella junnaamme yhä paikoillaan. Selkeästi jäntevämpi pikku kaveri on, mutta hän ei osoita vieläkään minkäänlaista halukkuutta olla mahallaan, saati että lähtisi kyseisestä asennosta liikkeelle. Pojan mahalleen kääntämistä seuraa hyvin lyhyen ajan sisällä pyörähdys selälleen.

Mutta ketä kiinnostaa motorinen kehitys kun käsissämme on vauvanero. Alle vuoden ikäinen poika ahmii tekstiä nopeammin kuin sitä ehtii hänen edestään kantaa. Tästä todisteina kakkendaaliin asti päätynyt pala mainoslehteä, ja pahvinen kirja laivoista, joka näyttää siltä kuin se olisi käynyt läpi kipakan sananvaihdon keskiaikaisen inkvisiittorin kanssa.

Kapteenin Logi 0047

Elävien kuolleiden aamu. Poika pisti seuraavana aamuna paremmaksi ja päätti herätä viiden aikoihin. Tätä edelsi illalla tunnin suora huuto, joten nukkumaanmenokin viivästyi sen tunteroisen verran. Täten näytin aamulla viehättäviltä kuin kuka hyvänsä haudastaan juuri noussut Don Juan. Ulkoinen habitukseni vastasi varmasti sitä miltä aamu tuntuikin. Laahustin ympäriinsä silmäluomet otsaan teipattuina, ja kompastuttuani kolmannen kerran silmäpusseihini, napsautin ne korviin kiinni pyykkipojilla. Parin tunnin väsyttämisen jälkeen saalis oli valmis kelattavaksi, kuten minäkin. Kupsahdimme aamu-unosille odottamaan uiskenteluun lähtöä.

Nukkumaanlaitosta on tullut tämän jälkeen yhtä helvettiä. Penska on päättänyt regressoitua takaisin varhaisvauvuutensa pinnasänkyvihan päiviin. On yhdentekevää kuinka väsynyt lapsi on tai kuinka paljon silmät luppasevat, kun pojan käy asettamassa sänkyynsä on seurauksena puolesta tunnista tuntiin kestävä huuto.

Olin juuri kirjottamaisillani kuinka mukavaa seuraa poitsu on päivisin. Minut on jätetty seurustelemaan lapsosen kanssa kun emäntä häippäsi pöljille päiville. Poika on nyt huutanut 55 minuuttia suoraa huutoa ja tulin hengähtämään pariksi minuutiksi kirjoittelun ääreen. On se yleensä kiltisti.

PS. Naperolle tuli eilen kahdeksan kuukautta ikää mittariin. Aika kuluu siivillä.

Kapteenin Logi 0046

Väsyttää niin maan jumalattomasti. Kersa keksi kukkua hereillä aamu kuudesta asti. Nukkumisen suhteen on muutenkin ilmennyt uusi ongelma. Vaikka pojan periaatteessa voi jättää yksin koko yöksi pinnasänkyyn, ei se käytännössä ole mahdollista. Aina silloin tällöin alkaa kitinä ja pinnojen potkiminen, ja lapsi löytyy vuoteestaan poikittain jossain ihme solmussa, peitto huitsin nevadaan syrjäytettynä. Kun napero on aukaistu solmustaan ja suoristettu ergonomisempaan nukkuma-asentoon peitto päälleen asetettuna, alkaa hidas mutta varma matka takaisin kohti joogamaista notkistelua ja muita ihmeasentoja. Tätä episodia sitten toistellaan jokusen kerran yössä. Olen harkinnut lapsen vuokraamista Cirque du Soleille uskomattomaksi käärmevauvaksi. Lapsi osaa myös muita hämmästyttäviä sirkustemppuja, hän kykenee esimerkiksi kupsahtamaan istuma-asennosta ylävartalo tikkusuorana kyljelleen siten, että pää kopsahtaa sata prosenttisella varmuudella lattiaan.

Istuma- ja kopsahtelukykyinen, mutta muuten hyvin pitkälti liikuntakyvytön lapsi on päiväsaikaankin käsittämätön energiasyöppö. Kuin hörökorvainen musta aukko se imee vanhemmistaan kaikki voimat vaatimalla osakseen lähes jakamatonta huomiota koko hereilläoloaikansa. Koska minkäänlaiset makuuasennot eivät lapsemme mielestä sovellu kelvollisiksi olemassa olemisen tavoiksi, on hänen saatava istua, aina ja iänkaikkisesti. Niinpä pojan yksinjättämistä seuraa närkästyneen huudon ohella yleensä myös dramaattinen kaatuminen ohimo edellä lattiaan. Tämä kellahtelu muuten kaivaa isästä esiin ilmiömäisen urheilijan, jonka vauvankaappaamisrefleksi on salamaa nopeampi. Monta kertaa olen ennättänyt lattian ja pojan pään väliin ihmeteltävän kaukaa kellahtamisen jo alettua tapahtua. Välillä tunnen itseni Max Payneksi, syöksyessäni pelastamaan jälkikasvuni kognitiivisia taitoja, ajan hidastuessa valonnopeutta lähentelevän vauhtini vuoksi.

Kapteenin Logi 0045

Vauvauiskentelu on jäänyt valitettavan vähiin kuluneiden viikkojen aikana. Ne harvat työvuorot joita köyhälle opiskelijalle on tarjolla, tuntuvat sijoittuvan harmittavan usein siten, ettemme ehdi uimaan. Viime lauantai jäi puolestaan väliin kun Kapteeni sai perjantaina töissä määrittelemättömäksi jääneen merisairauskohtauksen ja rahdattiin ambulanssilla poliklinikalle. Kuten sanottua syy jäi määrittelemättömäksi, ja koska omituista huumorintajua ei laskettu sairaudeksi, sain terveen paperit. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että ei vain ensimmäinen vaan myös toinen minua hakemaan lähetetty ambulanssi ajoi harhaan ja juuttui kiinni johonkin liukkaaseen mäkeen.

Koska uimahallireissuja jäi väliin, päätimme käyttää poikasta ensimmäistä kertaa kotisaunassa. Uimahallissa olemme poitsun kanssa saunoneet jo useampaan otteeseen, ja aina on ollut kivaa. No kotona ei ollut. Lapsi oli etukäteen sen verran väsynyt, että pelkkä suihkun ääni aiheutti lievää pakokauhua. Suihkuttelu oli täten todella hauskaa huutavan, liukkaan ja kiemurtelevan vastahankaisen kanssa. Pyrin suihkusta nopeasti saunaan, missä mukula tuntuikin hiukan rauhoittuvan. Löylynheiton aiheuttama suhahdus oli hermokimpulle ipanalle kuitenkin liikaa. Suhahdusta seurasi paniikinomainen huuto, itkua ja niiden kahden hampaan kiristystä, jotan pojan alaleuasta löytyvät. Toisen heiton jälkeen lapsonen päätti, että nyt saa riittää, ja kusaisi reidelleni.
Niinpä niin... Luovutin lapsen äidilleen ja vietin hetken heitellen vettä lauteille ja saunan lattialle. Toisin kuin poikani, tein sen kirjaimellisesti.

Kapteenin Logi 0044

Viikko sitten aloitimme pojalle unikoulun. Yöheräilyn olimme saaneet vähennettyä jo melko minimiin pelkästään harventamalla yösyöttöjä ja pienentämällä öisten ateroiden määrää. Jäljelle jäi kuitenkin pari turhanpäiväistä heräämistä per yö, sekä yksi pakollinen syöttö; siispä unikoulu. Maanantain ja tiistain välisenä yönä ryhdyimme soveltamaan metodeja käytäntöön. Karkeasti jaoteltuna selaamamme vauvankäyttöoppaat antoivat kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen, tassuhoidoksi kutsuttu, ehdotti, että huutava vauva käydään hiljentämässä läsnäolon rauhoittavalla vaikutuksella pitelemällä kättä lapsen takapuolen tai selän päällä. Heti osoittautui, että kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen oli mahdotonta, sillä napero viihtyy mahallaan yhtä hyvin kuin allekirjoittanut Stockmanin Hulluilla päivillä. Toinen hankaluus oli se, että rauhoittava läsnäolo ja kädellä lääppiminen kolmin- jopa nelinkertaisti jo huutavan vauvan raivon.

Toinen vaihtoehto oli seuraavanlainen. Ensimmäisenä yönä kun vauva alkaa huutaa, odota viisi minuuttia ja käy rauhoittamassa se. Seuraavan huudon kohdalla kymmenen minuuttia, ja sitä seuraavan 15 ja niin edelleen. Seuraavana yönä aloitetaan kymmenestä minuutista, ja sitä seuraavana 15:sta. You get the point. Tämän hoitotavan implisiittinen virhearvio oli, että vauvan saa ylipäätään rauhoitettua. Kuten tassuhuitelun kohdalla, poika vain raivostui kahta kauheammin kun häntä yritti rauhoittaa. Lasta ei saa kuitenkaan nostella pedistään pois, ettei koko homman tarkoitus vesity, joten meillä oli pingasängyssä täyttä kurkkua ulvova koululainen, jolle ei vaikuttanut tulevan uni.

Päädyimme soveltamaan tätä kakkosvaihtoehtoa sekaisin kolmannen kanssa, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Illalla vauva pistetään nukkumaan. Aamulla se haetaan pois. Kävimme kakkosvaihtoehdon mukaisin väliajoin kääntämässä jälkikasvua kyljelleen ja lyömässä tuttia suuhun, mutta rauhoittelemaan ei jääty. Kevyen parin kolmen tunnin huudon jälkeen poitsu vihdoin rauhoittui, ja nukkui samoin tein seuraavat kolme yötä juurikaan heräilemättä. En pysty ymmärtämään miten on mahdollista, että homman tarkoitus meni lapselle perille yhden yön yrittämisellä. Odottelemmekin vaimon kanssa pelokkaina, että liian helppo alku kostautuu jollain parin viikon demonisella valvomisella johon ei auta mikään.

Kapteenin Logi 0043

Vauvaelämä on täynnä mieluisia yllätyksiä. Löysin juuri TV-tason alta pissavaipan, joka oli muhinut siellä pari vuorokautta. Onneksi nuo ovat niin epäekologisia, ettei niistä pääse edes haju läpi. En ole päivitellyt blogia muutamaan viikkoon, mutta eipä ole tältä ajalta juuri mitään mullistavaa kerrottavaakaan. Elämä on urautunut uomiinsa ja arkea pyöritellään. Poitsu on hiukan jämähtänyt motorisen kehityksen kanssa, sillä toisin kuin monet ikätoverinsa hän ei istuskelua kummempia temppuja suostu tekemään. Kuten tavataan toistella, ihmisen alut ovat yksilöllisiä, joten siinäpä nököttää – laiskianen.

Poika ja vaimo ovat anoppilassa hoidossa, eikä yksinolo maistu kovin raposelta siitäkään huolimatta, että saa nukkua yön heräilemättä. Yritän motivoida itseäni siivoamaan kämpän viikonlopun aikana, sillä olen huomannut siisteysstandardien laskeneen muutamalla pykälällä tenavan teon myötä. Valtavan lelumäärän lisäksi tilaa ovat viemässä vaunukoppa, hoitotaso, matkarattaat, pinnasänky, toinen turvaistuin, matkarattaiden istuinosa, syöttötuoli, sekä lukematon määrä vaippapaketteja. Imureeraus tuntuu paljon vastenmielisemmältä, kun puoli taloa pitää siirtää pois tieltä päästäkseen lattiatasoon käsiksi. Mañana.

On naperossa jotakin edistyksenkaltaistakin tapahtunut. Se kakkaa paljon useammin... Joku viikko takaperin poju löysi äänijänteensä. Ääntä lapsesta on toki lähtenyt aina, paljonkin, mutta sittemmin tapahtui äänihuulten varsinainen käyttöönotto, kun sellaisen käheähkön jokeltelun lomasta alkoi kuulua oopperamaista äänenavausta. Valitettavasti lauleskelu oli niin hauskaa, että sitä täytyi herätä harjoittamaan keskellä yötä tunniksi tai puoleksi. Nyt laulaminen on vaihtunut puheen esiasteiden harjoittamiseen ja meille kerrotaan pitkiä tarinoita TÄTTÄTTÄÄ:stä ja ÄITTÄ TÄTTÄ TYTTÄ ITTÄ:stä. Poika tietää jo suurimman osan ympäröivän maailmansa asioiden nimistä.
Seinä on ättä, äiti on ättä, isi on ättä, katto on ättä, ruoka on ättä, tavarat ovat ättiä, lelu on ättä, peili on ättä ja kaikki on ättä. Joskus kaikki on tä tai tä tä. Kyllä se tietää mistä puhuu.

Kapteenin Logi 0042

Vauvalla on hampaat. Ja hemmetin terävät sellaiset. Tämän sain tuta kun nassikka puraisi minua nenästä. Hampaitaan poika testaa myös kaikkeen mitä saa pöydiltä käsiinsä sylissä kököttäessään. Nassikka on kuin paraskin vakooja siepatessaan huomaamattomasti ja salamannopeasti esimerkiksi nappikuulokkeet nenäni alta. Havahdun harjoittelevan kleptomaanin toimiin yleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän on työntämässä johtoa hyvää vauhtia suuhunsa.

Poitsu harjoittaa myös istumista koko ajan hiukan itsenäisemmin. Se ei kuitenkaan vielä suju yhtä ammattimaisesti kuin meiltä täysikasvuisilta ja kokeneilta istujilta, joten silloin tällöin painovoima vie voiton ja tönkkö lapsi kellahtaa kuin keila pää edellä lattiaan. Olemme odottaneet innokkaina, että lapsonen alkaisi liikkua. En kuitenkaan ole enää kovin varma siitä haluanko tuholaisen liikahtavan omin avuin yhtään mihinkään. Paikallaan ollessaankin napero tuntuu pystyvän tuhoamaan kaiken yllättävän laajalla säteellä. Jostakin syystä lapsella on sellainen päähänpinttymä, että tavarat pöydillä kuuluvat joko suuhun tai lattialle, useimmiten molempiin; maistiaisen kautta matolle.

Osoituksena siitä järjettömästä määrästä älyä joka minulle on suotu, tein eilen mullistavan havainnon. Autoomme saa lapsen turvakaukalon kiinnitettyä isofix-kiinnityksellä. Isofixillä turvakaukalon sen osan johon itse koppa kiinnitetään, saa autoon ”turvallisesti, vaivattomasti ja nopeasti”. Totesin eilen tämän kaiken olevan totta, luettuani auton käyttöopasta hetkelliseen tylsyyteen ja lyötyäni vempeleen isofixillä autoon kiinni. Tähän mennessä olin käyttänyt turvavöitä, joka on toinen mahdollinen kiinnitysmetodi. Olen kuitenkin aina pitänyt turvavyökiinnitystä surkeana, sillä koppa alustoineen pääsee siinä liikkumaan sivuttain luvattoman paljon. Lisäksi turvavyökiinnitys on isofixiin verrattuna jonkin verran työläämpi. En muista miksi tai miten olin tullut siihen tulokseen, että automobiilissamme ei isofix-kiinnitysmahdollisuutta ole, mutta näin olin joka tapauksessa jossakin vaiheessa päättänyt. On se hyvä, että tajusin erheeni ajoissa. Kun poika painaa yhdeksän kiloa, saa hänet istuttaa uuteen, isommille lapsosille tarkitettuun turvaistuimeen. Joka muuten on jo hankittu. Kävimme pari päivää sitten neuvolassa. Pikkujäppinen painoi 8,5 kiloa. Kerpele.

Kapteenin Logi 0041

Pitkästä aikaa HattuVauvau!



Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu jo nelisen kuukautta sitten. Kummassakin esitellään talvista ulkohattumuotia. Tässä ensimmäisessä kuvassa vauva on päättänyt pukeutua sieneksi, sulautuakseen maastoon. Vauva ei kuitenkaan lyhyen elämänkokemuksensa vuoksi tiennyt, että sienet eivät kasva ainakaan maan pinnalla talvisin.

Matto Mattokauppa
Leikkialusta Leikkialustakauppa
Pyyhe Pyyhekauppa
Paita Paitakauppa
Kiraffi Kiraffikauppa
Hattu (Versatse) Hattukauppa
Vauva Vauvakauppa



Tässä otoksessa esitellään pörheä perushattu. Tämä hattu päässä vauvan voi nykyisin bongata kaupungilta "hengailemasta", kuten eilen Stockalta, missä vauva vietti kultivoituneena aikaa Akateemisessa kirjakaupassa Nobel-voittajien teoksia silmäillen.

Matto Mattokauppa
Sitteri (Titanium Baby) Sitterikauppa
Pyyhe Pyyhekauppa
Paita Paitakauppa
Housut Pöllöhousukauppa
Hattu (Gutsi) Hattukauppa
Vauva Yllätyslahja



Tässä joulun tienoilla napatussa fotossa vauva poseeraa jonkinlainen laskettelupipo päässään.

Paita Joulupukki
Hattu (Dijoor) Joulupukki
Iskä Kesäpukki
Vauva Syyspukki




Muutoin samassa kokoonpanossa kuin edellisessä kuvassa, paitsi että päähine on vaihtunut karhunpääksi. Kyseisen karhun vauva kaatoi paljain käsin läheisessä metsikössä, kun otso eksyi liian lähelle lähiöasutusta mussuttamaan mustikoita. Viikinkivauva koversi kontion pääkopan tyhjäksi, ja teki siitä itselleen asusteen.

Hattu (Vauvau) Luonto
Vauva Luonto




Viimeisessä taideteoksessa vauva vaikuttaa esittävän irlantilaista talonpoikaa, joka maitopubista tultuaan laulaa kansanlauluja lievästi maitopäihtyneessä tilassa.

Harso Harsokauppa
Hattu (Valettino) Lahja
Vauva Synnytyslaitos

Kapteenin Logi 0040

Siinä missä vauva on vaikea, niin isänsä on idiootti. Sain pari päivää sitten pomolta tekstiviestin tulla töihin eräälle viikonlopulle ensi kuussa. Poimin viestistä kuitenkin vain olennaisimman tiedon, eli työvuoron: yö, ja päivän: perjantai. Päivämäärän jätin autuaasti huomioimatta. Niinpä ryhdyin eilen kääntämään vuorokausirytmiäni valvomalla ja heräämällä myöhään, ja tänään ajoin kolmekymmentä kilometriä kaupan kautta töihin. Saavuin paikalle vielä puolta tuntia liian aikaisin, sillä en ollut muistanut varmistaa vuoron alkamisajankohtaa. Keittelin kahvia ja jutustelin muiden työntekijöiden kanssa niitä näitä, kunnes lopulta yövuorolaiset saapuvat paikalle. Ensimmäisenä näkökenttääni saapui herra, jota olin sanonut tulevani tuuraamaan. Hiukan nolona siinä sai sitten kimpsujaan ja kampsujaan keräillä ja lähteä iltaa vasten takaisin kotiin. Joudun häpeällisesti myöntämään paluumatkalla kärsineeni sen verran falloksesta ohimossa, että saatoin paikka paikoin rikkoa nopeusrajoituksia.

Poika on osoittanut kärsivänsä bipolaarisista tunteista kasvojaan kohtaan. Toisaalta naama yritetään raapia pois, kuten olen jo monta kertaa aiemmin maininnut, mutta toisaalta oma pärstä on aivan järjettömän kiva televisiosta nähtynä, kuin myös peilissä. Muksulla on halkaisijaltaan noin 15 senttimetrin levyinen pyöreä peili, jota voi itse lääppiä, nuolla, rakastaa ja kuolata. Narsistivauva muistuttaa tässä suhteessa huolestuttavasti erästä ystävääni, joka pahimmillaan ei voinut kulkea ilman kymmenen minuutin pysähdystä yhdenkään heijastavan pinnan ohi.

Miksi pienille lapsille pitää ostaa niin järjetön määrä leluja? Täytyy heti kättelyssä myöntää, että pehmokiraffi ja barbatypy ovat olleet mitä menestyksekkäimpiä tapauksia, kuin myös erinäiset helistimet, mutta nyt puolen vuden iässä harva leikkikalu saa pojan haluamaan itseään niin kiihkeästi kuin kaukosäädin, kahvikuppi ja rasvatuubi tekevät. Naperon suhtautuminen mainoslehtisiin saa kyynisen isukinkin uskomaan siihen, että parhaat asiat todella ovat ilmaisia.

Kapteenin Logi 0039

Voi pyhä sylvi että voi taas vaihteeksi olla vaikeaa. Muksu on jonkinasteisessa flunssassa. Lievää lämpöä ja nenä vuotaa. Lisäksi se taitaa hampoa, ainakin olin tuntevinani ikenissä jotain terävää kun poitsu taas kerran yritti nakertaa sormeani välipalaksi. Joka tapauksessa raukka ei nyt saa nukuttua huolimatta siitä, että päiväunetkin ovat jääneet todella vähiin. Nuokkuu vähän aikaa, kunnes päästää sydäntäraastavan, surullisen ja todella kovaäänisen parkaisun ja alkaa itkeä. Äitinsä pilkkoi ja kietoi harsoon kahdesta kolmeen kiloa sipulia pikkuisen nenää auki pitämään. Lapsen huone tuoksahtaa nyt lievästi Itä-Borgoravialaiselta sipulivauvamarinadilta, minkä seurauksena laitoin pojan yhden hyssyttelyn jälkeen epähuomiossa uuniin nukkumaan. "Onneksi" seuraavaan huutokohtaukseen ei kulunut muutamaa minuuttia kauempaa.

Viime viikolla juniori täytti puoli vuotta. Päivän kunniaksi poika sai suorittaa muutamia asioita ensimmäistä kertaa elämässään. Vauvauinnissa sukellettiin. Tai ainakin upotettiin lapsiraukka kokonaan veden alle. En tiedä täyttyivätkö sukeltamisen kriteerit, enkä sitä toimiiko pojan sukellusrefleksi vielä normaalisti, kun aika hätäisesti hänet pinnan alle pakotin. Ensi kerralla otan selvää, että onko tapauksemme sukellus, vaiko vain jumalattoman iso vesihörppy.

Samaisena päivänä kävimme myös ensimmäistä kertaa pulkalla ulkona. Poika ei osaa vielä täysipainoisesti istua, joten pulkan selkänojasta huolimatta siinä oleskelu näytti ergonomiselta painajaiselta. Selvisimme kuitenkin kauppaan ja takaisin ilman näkyviä tai kuuluvia vahinkoja jälkikasvun selkärangalle.

Lisäksi yritimme muutta hihansyöjäkasvimme lihansyöjäkasviksi tarjoamalla hänelle ensimmäistä kertaa lihapitoista pilttiä. Kaikista uutuuksista tämä oli mielestäni menestyksekkäin, huolimatta siitä että syöttötuolissa syöttäminen on osoittautunut paljon sitterissä syöttämistä sottaisemmaksi. Oletan tämän johtuvan siitä, etten millään meinaa saada jalkojani mahtumaan kirottuun kapistukseen.

Kapteenin Logi 0038

Viime viikolla käytimme naperoa terveyskeskuksessa tarkoituksena verinäytteen luovutus allergiatestejä varten. Aikansa kiljuvaa lapsukaista neuloilla tökittyään terveystäti antoi periksi ja lähetti meidät lastenpolille laboratorioon piikiteltäväksi. Matkasimme kuitenkin viikonlopuksi kotipuoleen pysymään yöt hereillä itseään raapivan olion kanssa, joka oli joko a) pussiahma, b) mesimäyrä, tai c) meidän oma pikkuinen hellantelttu. Makuupussin sisällä käyneestä vilskeestä päätellen vastaus on b sekä kaksi a:ta.

Tiistaina painelimme sitten kokeneempien lapsi-inkvisiittoreiden pakeille. Neulaa heilutellut naisihminen kehui kyllä löytäneensä suonen, mutta pojasta ei näyttänyt valuvan tippaakaan verta. En voinut kuin diagnosoida kupeitteni hedelmän antihemofiiliksi. Virtasiko pojan suonissa pelkkää ilmaa, vai varastoiko hän kenties ääntä suoniinsa pitempien huutosessioiden varalta? Toisen kätösen piikitys tuotti viimein tulosta ja isukkikin sai kättä aloillaan pidellessään ylleen uhrilapsen punasoluja. Sottaista. Onneksi lapsukaisen kultakalan muisti nollautuu vielä kohtuu lyhyin väliajoin, joten tapauksista tuskin jää sen pitempikestoisia traumoja.

Kapteenin Logi 0037

Että voikin raaVITUTTAA kun kutittaa. Poitsulla rapsututtaa päätä, otsaa ja poskia jatkuvasti. Niinpä tuo köyhän miehen Freddy Kruger pyrkii aina nukkumaan menon yhteydessä suorittamaan pääkopalleen pikaisen ihonsiirron. Logimerkinnän 11 virhekoodia 03 ei siis ole onnistuttu ohjelmoimaan kuntoon. Kutiamista voi aiheuttaa atooppinen ihottuma, mahdollinen allergia tai kuiva ilma. Ottaako tuosta sitten pirukaan selvää, että mikä siihen on syynä. Saa naperotohtori sitä aikansa hutkia ja tutkia ja esittää sitten valistuneen arvauksensa kutiamisen syystä, niin voidaan ainakin se syy 80 % varmuudella sulkea pois. Minulla on kova luotto lääkäreihin.

Eilinen argh oli seuraus lievästä turhautumisesta, kun jälkipolvi sai raivokohtauksen estettyäni häntä tuhoamasta ulkonäköään tomeralla kasvojenpoistolla. Toisaalta jos nappula on alkanut ymmärtää ”näyttää ihan isältään” -kommenttien merkityksen, löytyy naamavihalle täysin looginen peruste. Yrittää se minultakin irrottaa poskia ja silmiä, kun työnnän turpani pikkuherran käsien ulottuville. Kai poika on sitä mieltä, että tällaiset evoluution emämunaukset on parempi repiä osiin ja koota uudelleen joksikin paremman näköiseksi – suunnilleen Picasson Itkevää naista muistuttavaksi - kokonaisuudeksi.

Tämä raapimisjuttu olisi huvittavampi jos vauva-Wolverinellä ei oikeasti olisi sapelinteräviä adamantiumkynsiä. Lähikontakti vauvan kanssa tuntuu suunnilleen samalta kuin kohtaisi leikkisän puuman. Se saattaa näyttää söpöltä, mutta se haluaa vain raapia naamasi ja syödä kätesi.

Kapteenin Logi 0036

AAAAAARRRGGGHHHH!!!

Kapteenin Logi 0035

Taas on laiskottanut urakalla, joten kirjoittelu on jäänyt vähiin. Uusi kuukausi on kuitenkin hyvä avata päivityksellä. Käytiin vilkaisemassa ystäväin tuoretta tyttövauvaa jokin aika sitten. Kylläpä se vaan nopsaan unohtuu kuinka pieni tuo meidänkin möhkäle alunpitäen oli. Nyt poitsun paino on jotain kahdeksan kilon kieppeillä ja hänen liikuttelunsa turvakaukalossa alkaa olla kohtuu rasittavaa, jopa haastavaa. Tunnen itseni aina äärettömän hölmön näköiseksi, kun joudun nojaamaan heiveröisen varteni 45 astetta kantokädestä vastakkaiseen suuntaan pitääkseni itseni ja vauvallisen kantokopan pystyssä.

Juniorille tarjottiin juuri elämänsä ensimmäistä maissinaksua mutusteltavaksi. Kymmenen sekunnin sisään poju ehti sotkea sillä paitansa ja naamansa, sekä säikähtää maissinaksun syömistä niin pahanpäiväisesti että tuli poru. Onhan se ihan käsittämättömän pelottavaa puuhaa tuo syöminen.

Olen yrittänyt motivoida itseäni palaamaan arkeen ja koulun penkille. Aika on kulunut poitsun syntymän jälkeen niin maan mahdotonta vauhtia, ja olen jämähtänyt omaehtoiselle pidennetylle isyyslomalle. Myös lapsenhoitovastuun kaataminen vielä suuremmaksi osaksi paremman puoliskon harteille tuntuu epäreilulta, mutta pikkuhiljaa ne Flegmaattisen Maisterin paperit on kai hankittava. Ellei muun vuoksi niin siltä varalta, että pääsee Soft Embo loppumaan.

Kapteenin Logi 0034

Otin rätin sekä pullon tinneriä ja pyyhin maalailemani pirut pois seiniltä. Vauvauinti sujui vastoin odotuksiani varsin mallikkaasti. Ainoastaan vaatteiden pukeminen aiheutti lapsessa valtavaa ärtymystä, jonka hän hyvin elegantisti ilmaisi isälleen huutamalla kurkku suorana. Havaitsin vauvan kanssa toimimisen uimahallin suihkutiloissa jokseenkin hankalaksi. Pitää jonglöörata uimahousuja, pyyhkeitä, pers´alustaa ja vauvaa samalla, kun täytyy riisua vauva, omat uikkarit, käydä suihkussa, käyttää vauva suihkussa ja huolehtia koko ajan siitä, että poju pysyy lämpimänä. Selvisin sirkusnäytöksestä kuitenkin kunnialla pukuhuoneeseen asti.

Pojasta on äärettömän hauskaa tunkea kätensä meikäläisen suuhun ja tarrata alahampaista/huulesta kiinni. Tämä oli ihan mukavaa minustakin, sillä naperosta irtoaa tuota tehdessään heleät naurut. Olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa kyseisen hauskanpidon hauskuuden nyt, kun aloitteleva suuhygienisti on löytänyt omat sukuelimensä. Vaipanvaihdon yhteydessä lapsonen tyytyväisenä rapsuttelee pissanhautomia munaskuitaan ja viekkaana odottaa seuraavaa tilaisuutta tarjota isälleen ureapitoinen gastronominen elämys.

Kapteenin Logi 0033

Vauvalta on mennyt ääni. Syy on hämärän peitossa, sillä poika ei ole huutanut ainakaan tavallista enempää, eikä flunssan merkkejäkään tunnu olevan ilmassa. Ainoa poikkeus normaaliin mitä viime aikoina on tapahtunut on se, että onnistuin iskemään pojan pään melkoisen kovaa oven yläkarmiin. Seisoin oven kohdalla kun päätin nostaa poitsun ylös vaippaa haistellakseni. KOPS! Jos pikku raukka ei saanut siitä traumoja, niin minä ainakin sain. Olin toki osannut odottaa jotain tällaista tapahtuvaksi, sillä olen toivottoman kömpelö sisällä liikkuessani, ja lyön aina osia itsestäni erinäisiin kulmiin, kynnyksiin ja kaappeihin. En kuitenkaan ole vakuuttunut päävamman ääntä kähentävästä vaikutuksesta, joten syy leijailee yhä arkimysteerien kahdennessatoista ulottuvuudessa. Se on se sama paikka jonne toinen sukka sukkaparista katoaa pesussa.

Nyt napero kuulostaa miespuoliselta Janis Joplin -vauvalta. Jos saisin sen laulamaan edes pari cover versiota kyseisen leidin esittämistä kappaleista, olen varma että tahkoaisimme miljuunia dollareita. Kovasta suostuttelusta huolimatta juniori ei ole suostunut lauluja lurauttelemaan. Take another little piece of my heart now baby! $$$

Kapteenin Logi 0032

Ilmoittauduimme vauvauintiin. Odotan kokemuksen olevan kohtuu mielenkiintoinen, sillä tuleva uimamaisterimme on alkanut inhota kylpemistä. Kylpy vietetään aina hirmuista itkua vääntäen, joten en elättele kovin suuria toiveita uimisen sujumisesta rauhallisissa tunnelmissa. Mutta armoa ei anneta eikä tunneta.

Pakkanen on aiheuttanut muitakin kuin päiväuniongelmia. Poikasen iho kuivuu kasvoista ja päästä. Ihottuma aiheuttaa niin hirmuista kutinaa, että napero tietysti raapii itseään vimmatusti. Nyt se näyttääkin siltä kuin olisi joutunut minipossun kaukaisen sukulaisen – minileijonan – uhriksi. Yksi yö minileijona oli tehnyt niin pahaa jälkeä, että makuupussin sisusta on verinen kuin miniantilooppiaterian jäljiltä.

Kapteenin Logi 0031

Huh huh huh, loppuivathan nuo hyytävät pakkaset lopulta ainakin hetkeksi. Poitsu on päiväuniensa kanssa hyvin sisäilmakriittinen. Pisin aika jonka napero suostui sisällä nukkuman oli puolitoista tuntia, ja sekin vaati dramaattisia toimia. Minun piti antaa univammaisen kärttyäjän huutaa itselleni noin neljäkymmentä minuuttia kurkku suorana ennen päiväunille laittoa, jolloin sireeni lopulta väsähti niin, että pysyi unten mailla hiukan tavallista kauemmin. Ulkona nukuttaisiin helposti neljäkin tiimaa jos moinen hedonismi sallittaisiin.

Parin viimepäivän aikana pikku paholainen on löytänyt omat jalkansa. Otus alkaa muutenkin olla jäntevä ja aktiivinen, mikä tekee vaipanvaihdosta entistä hankalmpaa. Vaippailun sijaan kohde haluaa painia vaippaa vaihtavan käden kanssa. Jos sille antaa pikkusormen, se vie koko käden. Ja yrittää laittaa sen suuhunsa. Käteni jäystäminen hampaattomalla suulla ja lipsuttelu limaisella kielellä on mielestäni harvinaisen ällöttävän tuntuista. Valitettavasti se vaikuttaa olevan yksi pojan lempiharrastuksista.

Kapteenin Logi 0030

Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Isyys tuo mukanaan valtavan määrän odotuksia ja pelkoja. Kaikki lähtee siitä yksinkertaisesta toiveesta, että lapsi joka on tuloillaan on terve. Jos tämä toive toteutuu, sitä alkaa miettiä fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia joita jälkikasvulleen toivoo. Toivottavasti se kasvaa kohtuu pitkäksi, sillä naiset tuntuvat arvostavan tätä ominaisuutta. Toivottavasti se on atleettinen tai edes liikunnallinen, jotta pysyy terveenä. Toivottavasti se ylipäätään pysyy terveenä, näinä päivinä tuntuu joka toinen olevan joko allergikko tai diabeetikko.

Totta kai omasta mielestäni olemme saaneet aikaiseksi kauneimman poikalapsen jota maa on ikinä päällään kantanut. Valitettavasti olen kuullut toistakymmentä kommentia siitä, kuinka poika on isänsä näköinen. Tämä tarkottaisi sitä että raukkaparalla ei olisi pariutumismarkkinoilla mitään mahdollisuuksia. Se että joku suostui kanssani pojan ylipäätään tekemään rikkoo jo niin paljon todennäköisyyden lakeja, että toista kertaa moista ei tule tapahtumaan. Eilen kuulin ensimmäisen rohkaisevan kommentin ulkonäköasian tiimoilta, kun pojan sanottiin alkavan muistuttaa toista veljistäni, joista kumpikin on huomattavasti allekirjoittanutta komeampi. Toivo elää sittenkin.

Sitä toivoo että pojasta tulisi fiksu. Että sillä olisi lukupäätä ja saisi opiskeltua itselleen ammatin jolla elää. Kaukaisten aikojen ajatuksia, joita tulee ajatelleeksi silloin tällöin. Etenkin silloin kun vesseli lyö itseään helistimellä niin kovaa päähän, että seurauksena on iso parku.

Jälkikasvun saaminen herättää kummallisia mietteitä omasta elämästä. Siitä millaista esimerkkiä juniorille näyttää, kun joka toinen sana joka suusta arkipuheessa pääsee on kirosana. Siitä millainen roolimalli on kun viettää ison osan vapaa ajastaan laiskanpulskeasti tietokoneella tai TV:n edessä.

Pienen ihmistaimen kasvattaminen tuntuu valtavalta vastuulta ja sitä onkin. Ei riitä että sen istuttaa multaan ja että sitä kastelee pari kertaa viikossa. Itse asiassa vaimolta tuli multaisen vauvan tiimoilta kovasanaista palautetta. En voi olla tuntematta suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka yksin onnistuvat tekemään lapsestaan yhteiskuntakelpoisen toimijan. Kaksistaankin pienokaisen hengissäpito tuntuu silloin tällöin valtavalta urakalta, ja olen sentään viettänyt pojan ensimmäiset elinkuukaudet enimmäkseen kotona. Toivottavasti minusta on ollut suuri apu täältä läppäriltä käsin.