Viime viikolla käytimme naperoa terveyskeskuksessa tarkoituksena verinäytteen luovutus allergiatestejä varten. Aikansa kiljuvaa lapsukaista neuloilla tökittyään terveystäti antoi periksi ja lähetti meidät lastenpolille laboratorioon piikiteltäväksi. Matkasimme kuitenkin viikonlopuksi kotipuoleen pysymään yöt hereillä itseään raapivan olion kanssa, joka oli joko a) pussiahma, b) mesimäyrä, tai c) meidän oma pikkuinen hellantelttu. Makuupussin sisällä käyneestä vilskeestä päätellen vastaus on b sekä kaksi a:ta.
Tiistaina painelimme sitten kokeneempien lapsi-inkvisiittoreiden pakeille. Neulaa heilutellut naisihminen kehui kyllä löytäneensä suonen, mutta pojasta ei näyttänyt valuvan tippaakaan verta. En voinut kuin diagnosoida kupeitteni hedelmän antihemofiiliksi. Virtasiko pojan suonissa pelkkää ilmaa, vai varastoiko hän kenties ääntä suoniinsa pitempien huutosessioiden varalta? Toisen kätösen piikitys tuotti viimein tulosta ja isukkikin sai kättä aloillaan pidellessään ylleen uhrilapsen punasoluja. Sottaista. Onneksi lapsukaisen kultakalan muisti nollautuu vielä kohtuu lyhyin väliajoin, joten tapauksista tuskin jää sen pitempikestoisia traumoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti