Vauvauiskentelu on jäänyt valitettavan vähiin kuluneiden viikkojen aikana. Ne harvat työvuorot joita köyhälle opiskelijalle on tarjolla, tuntuvat sijoittuvan harmittavan usein siten, ettemme ehdi uimaan. Viime lauantai jäi puolestaan väliin kun Kapteeni sai perjantaina töissä määrittelemättömäksi jääneen merisairauskohtauksen ja rahdattiin ambulanssilla poliklinikalle. Kuten sanottua syy jäi määrittelemättömäksi, ja koska omituista huumorintajua ei laskettu sairaudeksi, sain terveen paperit. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että ei vain ensimmäinen vaan myös toinen minua hakemaan lähetetty ambulanssi ajoi harhaan ja juuttui kiinni johonkin liukkaaseen mäkeen.
Koska uimahallireissuja jäi väliin, päätimme käyttää poikasta ensimmäistä kertaa kotisaunassa. Uimahallissa olemme poitsun kanssa saunoneet jo useampaan otteeseen, ja aina on ollut kivaa. No kotona ei ollut. Lapsi oli etukäteen sen verran väsynyt, että pelkkä suihkun ääni aiheutti lievää pakokauhua. Suihkuttelu oli täten todella hauskaa huutavan, liukkaan ja kiemurtelevan vastahankaisen kanssa. Pyrin suihkusta nopeasti saunaan, missä mukula tuntuikin hiukan rauhoittuvan. Löylynheiton aiheuttama suhahdus oli hermokimpulle ipanalle kuitenkin liikaa. Suhahdusta seurasi paniikinomainen huuto, itkua ja niiden kahden hampaan kiristystä, jotan pojan alaleuasta löytyvät. Toisen heiton jälkeen lapsonen päätti, että nyt saa riittää, ja kusaisi reidelleni.
Niinpä niin... Luovutin lapsen äidilleen ja vietin hetken heitellen vettä lauteille ja saunan lattialle. Toisin kuin poikani, tein sen kirjaimellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti