tiistai 22. syyskuuta 2009

Kapteenin Logi 0005

Vakaa aikomukseni on hiukan harventaa kirjoitustiheyttäni. Jos malttaisin julkaista vaikka päivän tai parin viiveellä. Olen tässä alkuhuumassa työntämässä tekstiä Logiin sellaista tahtia, että kohta ei ole mistä ammentaa. On taas yö kun kirjoittelen. Valtava yllätys.

Syöttämisen ihanuus ja kurjuus. Kun vauvau on raastanut meidät hereille ensimmäisten kahden tunnin yöuniemme jälkeen järkyttävällä karjunnalla, yritämme hyvin disorientoituneina täyttää sen primaaritarpeet ja annamme sille ruokaa. Patistan vaimon nukkumaan sillä typerääkin typerämmällä ennakko-oletuksella, että onnistun lyhyen pulloruokinnan jälkeen laittamaan käärön nukkumaan. Kun vauvau saa syötyä vaihdan siltä vaipan. Toimenpiteen yhteydessä sulostus puklaa niin vaatteensa kuin päänsäkin läpimäräksi. Alkaa siis päänputsaus ja kamppeiden vaihto. Vaatteiden vaihdon yhteydessä taskukokoinen kidutusvälineeni aloittaa nälkäkurjen korviaraastavan karjunnan uudelleen. Protestimarssin ainekset ovat sitä luokkaa, että siihen verrattuna Smash Asemin tapaiset kevyet mielenosoitusjoukkiot ovat yhtä vakuuttavia kuin parinvaihtobileissä kiertävä congajono. Kiirehdittyäni pojalle uuden lämmitetyn korvikeannoksen ja saatuani tuttipullon palosireenin suuhun, se yskäisee pari kertaa ja vetää naamalleen leveän virneen. ”Kiitti vaan, muttei mulla ollukkaan niin nälkä. Huomaatko muuten, että kuutinsilmäni ovat sepposen selällään ja me vietämme iskä laatuaikaa nyt pari tuntia noita elämääkin kiinnostavampia verhoja tuijottaen.”

2 kommenttia:

sho(e)paholic kirjoitti...

Haha, loistavaa läppää :D saatan ehkä pölliä noista vertauksistasi muutaman ihan härskisti omaan käyttööni. Tosin sinappilinko ei ihan oman blogini atmosfääriin välttämättä istu, mutta jos vaikka pöllisi ajatuksen blogiviidakosta amatsoonin korvaavana voimavarana :D

Kapeeni Ahab kirjoitti...

Kunhan muistat merkitä lähdeviitteet suoriin lainauksiin ;)

No ei vaineskaan, pölli menemään vaan. Tervetuloa matkustajaksi Kapteeni Ahabin alukselle. Kanttiini on oikealla ja harppuunat vasemmalla.