Parisen viikkoa sitten ainoa kommunikointikeino jota pojankoltiainen käytti oli huulien pärisyttäminen. Tämä sattui sopivasti juuri siihen saumaan kun aloimme syöttää jatkuvasti perämoottoria imitoivalle jälkikasvullemme sosemuotoista ruokaa korvikkeen lisäksi. Seurasi sotkua.
Onneksi poitsu mitä ilmeisimmin ihastui lusikkaan, joten hän avaa nätisti suunsa aina ruoka-annoksen lähestyessä. Porkkanasoseen maku saa nenän nyrpistymään, mutta lusikka on siitä huolimatta saatava suuhun heti kun mahdollista. Pärinää on nyt harjoitettu niin paljon, että Suomen Talentissa motoriikka-Miikan sijaan olisi varma voittaja ollut meidän perämoottori-Jori, jos vain olisi tullut osallistuneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti