Toinen pojista on surkea etsimään tavaroita. Okei, todennäköisesti molemmat pojat ovat surkeita etsimään tavaroita, sillä toinen ei edes osaa liikkua lukuun ottamatta yksittäisiä kyljelleen kierähdyksiä. Mutta sekin, joka liikkuu, on etsimisessä aivan toivoton ja löytämisessä vielä toivottomampi. Jos laitan täysin tyhjän huoneen lattialle tuolin, pallon ja elefantin, varustan lapsen valokuvalla elefantista, kartalla elefantin luo, annan hänelle kompassin ja suulliset ohjeet, osoitan elefanttia sormella ja sanon "tuossa se muuten sitten on", takuuvarmasti poika huutaa noin seitsemän sekunnin epäonnisen etsinnän jälkeen, ettei löydä sitä.
Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.
Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti