Läksimme (t)yövuorosta (t)yökaverini kanssa hänen autollaan jota ajoin. Muutamia kilometrejä koteja kohti hurruuteltuamme tajusin yllättäen, että olin jättänyt avaimeni työpaikalle, vessaan, lavuaariin. Älkää miettikö miksi.
Keksin soittaa työpaikalle, jos joku hyväntahtoinen aamuvuoroon tullut henkilö voisi käydä poimimassa avaimeni talteen. Keksin, että minulla ei ollut tietyn puhelimen numeroa, johon soitto olisi pitänyt tehdä. Kaverilla oli, joten hän ryhtyi soittopuuhiin. Hetken kuluttua kaverin taskussa alkoi soida puhelin. Soittaja oli hän itse.
Käänsin täten auton ympäri palauttaaksemme työpuhelimen ja noutaaksemme avaimeni. Perillä jäin autoon odottamaan kun kollegani lähti viemään puhelinta ja hakemaan avaimeni. Kohta hän soitti minulle kertoakseen, että avaimet eivät olleet siellä, mihin kerroin ne jättäneeni. Lievä paniikki. Taskujen tarkasetelua. Puhelimessa ihmettelyä ja muiden paikkojen tutkimisneuvoja. Kunnes huomasin, että avaimet roikkuivat kaulassani.
Gotta love night shifts!
2 kommenttia:
Käy kouluja ja hommaa parempi ammatti niin ei tarvi tehä yöhommia.
T: diplomi- insinööri, muija hoitaa muksut, meikä tekee rahaa.
Tulevana kirjallisuustieteen osaajana täytyy tehdä sitä mistä massia irtoaa. Harva varmaan maksaa syväluotaavasta proosa-analyysistä. Kiitti patriarkaalisesta vinkistä kuiten :D
Lähetä kommentti