Kapteenin Logi 0093

Aloha!

Ajattelin, että voisi olla hyvä päivittää tilanne, jossa ihmispoikasten ja eläinpoikasen kanssa nykyisin elellään. Kun aloitin Login kirjoittamisen, olimme rouvan kanssa opiskelijaihmisiä, jotka loputtoman opiskelun lomassa tekivät myös runsaahkosti töitä ja hiukan vauvoja. Vauvojentekohommat ja kaikki, mitä siihen kuuluu, on aikaa sitten lopetettu tässä taloudessa, samoin kuin opiskelu, joten jäljellä on enää työ.

Sanalla sanoen, olemme keskiluokkaistuneet. Meillä on 1,7 eli pyöristettynä kaksi lasta, omakotitalo, kaksi motorisoitua ajoneuvoa ja se saakelin kultainen noutaja, joka onkin kakkainen noutaja – muutenkin kuin väriltään – mutta siitä myöhemmin lisää. Rouva on virassa oleva, todella kaunis, älykäs ja hauska naishenkilö, mutta auttamatta viisi vuotta vanhempi kuin viisi vuotta sitten. Siis todella vanha on jo. Itse olen lähes yhtä vanha, mutten sentään läheskään yhtä vanha. En myöskään ole todella kaunis, älykäs enkä hauska. En ole naishenkilökään, vaikka minulla on täysi oikeus identifioitua sellaiseksi. Varsinkin kun aiemmassa Logissa kerroin hukanneeni identiteettini ruohikkoon. Minäkin harmikseni olen työllistynyt omalle alalleni, mutta nykytodellisuudelle ominaisesti olen pätkätyöläinen, joten vielä on toivoa, että voin jäädä kotiäidiksi – tai siis kotihenkilöksi – ja elää aviovaimoni – tai siis aviohenkilöni – palkalla.


Taisin myös jokunen vuosi sitten kirjoitella siitä, että vanhempi poikasista oli aloittelemassa jalkapalloharrastusta, mikä nostaa hymynkareen suupieleeni. Nimittäin juuri tänään, samaisena päivänä, kun tätä kirjoittelen, kävin kentän reunalla katselemassa viimeisen pelin valmentajan ominaisuudessa, sillä ilmoitin jääväni eläkkeelle jalkapallovalmentajan uraltani. Pojjaan jalkapalloharrastuksen aloittamisesta seurasi kaksi vuotta jalkapalloharrastusta hänelle ja lähes viisi vuotta junnufutisvalmentamisharrastamista minulle. Sekin hyvin keskiluokkaista puuhaa. Bourgeois on päivän sana. Se kuvaa nykytilannettani parhaiten.

Kapteenin Logi 0092

Hei, ei kukaan!

Jouduin Kapteeni Ahabin jahtaaman valkoisen valaan nielaisemaksi kuin Raamatun Joona ikään ja näin ollen minun täytyi pitämän pieni tauko kirjoittelussani. Valaan vatsassa nähkääs on paskahko wifi. Valkoisen vauvan syntymästä tulee muutaman viikon päästä kuluneeksi kymmenen vuotta, mikä tuntuu käsittämättömältä. Myös valkoisen vauvan pienempi versio on kaukana vauvasta. Se puhuu ja kävelee, mutta pääasiassa inttää vastaan ja riitelee. Syksyllä se aloittaa eskarin.

Pojat... Ai niin. Kulttuuri ehti muuttua radikaalisti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Ihmishenkilöt, jotka saavat itse määritellä kuulumisensa mihin sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen hyvänsä ja joita siitä huolimatta rakkaan aviovaimoni (joka ei ole vieläkään lähtenyt kävelemään) kanssa kutsumme pojiksi, ovat kaikin puolin hyvinvoivia, ihania keskiluokkaisen pullamössöistettyjä ja lellittyjä penikoita, joiden ainoa vastus ja vaikeus maailmassa olen minä.


Olen itsepäinen, lapsellinen ja kohtalaisen tiukka. Minulla on lyhyt pinna. Ominaisuuteni siis ovat omiaan luomaan koflikteja etenkin kohta kuusivuotiaan kanssa, koska kuusivuotiaat ovat itsepäisiä, lapsellisia ja heillä on lyhyt pinna. Myöskään pian kymmenvuotias ei selviä minusta aivan kuivin jaloin, sillä hänessä näkyvät välillä ihanat esiteinihtävät piirteet, joiden kanssa typerä härkäpäisyyteni ottaa yhteen. Tiivistettynä: pojat... henkilöt ovat normaaleja pienehköjä ihmishenkilöitä, ja minä olen tinkaava idiootti. Koska kuitenkin koen maailman turhista turhautumisistani käsin, myös kirjoitan niistä käsin.

Ai niin, kesän alussa teimme sillä tavalla fiksusti, että ostimme ruskean labradorinnoutajan. Kutsumme sitä Pissukseksi, koska se pissaa. Paljon.

Kapteenin Logi 0091

Vuodatin lapsiin liittyvää ihanuutta välillä feistuubiin ja ajattelin julkaista saman tässäkin formaatissa. Taustatietona kerrottakoon, että muutimme ja jäin koti-isäilemään.

Koti-isänä korvessa, 2. päivä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat katkenneet. Olen tarkistavinani jääkaapin käyttöohjeita netistä ja puikahdin tänne. Minut huomattaneen pian, joten poistun takaisin jynssäämään kalkkijäämiä etikalla tiskialtaista.

Koti-isänä korvessa, 3. päivä. Pesukone liitettiin tänään seinään ja se pääsi pesemään pyykkiä vuoden tauon jälkeen. Hyvin vaikutti toimivan eikä tulvakaan tullut, joten rakentamani arkki meni täysin hukkaan. Vapautin kaikki eläimet takaisin luontoon ja vahingossa myös kuopuksen, jonka hukkasin takapihan nurmikkoon. Nurmikko on ajettu tänä vuonna ainakin kerran. Kolme päivää on satanut vettä. Nurmikko on ajettu yhä vain sen kerran. Löysin lapsen ennen kuin hirvet tai mitkä ikinä lie täällä liikkuvat villieläimet veivät sen. Olo on voitokas. En ole vieläkään tilannut jätehuoltoa. Vaippavuori vaikuttaa uhkaavalta.

 Koti-isänä korvessa, 4. päivä. Arvatenkin tänään satoi vettä. Sisällä olo nassikoiden kanssa alkoi hiukan korpeamaan, joten olin kärttyinen. Vanhemman kanssa riideltiin. Sitten sovittiin. Selitin olevani hiukan turhautunut. Poika selitti ettei tiedä, mitä turhautunut tarkoittaa. Onneksi on enää ~ 250 päivää jäljellä. Koska satoi vettä, ruoho on yhä leikkaamatta. Tänään hukkasin sinne lompakon, kännykän, kotiavaimet, identiteettini ja auton. Vaimo tulee töistä, avaa oluen ja nostaa jalat sohvalle. Minä teen päivällistä ja jupisen. Positiivisena loppukaneettina huomautettakoon, että arkista oli hyötyä postilaatikolla käytäessä

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon. Päivitykseni katkesivat netin puutteen vuoksi. Netin puutetta ei juuri huomannut, sillä tietokoneen käyttöön on aikaa vain nimellisesti. Vanhempi lapsi on aloittanut kerhossa käynnin ja ensi viikolla mahdollisesti jalkapallon Hurray for vaihtelu. Nuorempi on aloittanut juttelemisen ja jaloissa roikkumisen. Tänään hän kertoi päivästään seuraavaa: jglbllblgblgblgblglbl öööö. Vanhempi versio tiedusteli minulta tänään, että onko tämä kaikki vain unta vai totta. Vastasin, että ainakin René Descartes:n mielestä jokseenkin totta. Cogito ergo sum.

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+2. Olen flunssassa. Toissapäivänä pelastavan enkelin muodossa anoppi saapui helpottamassa arjen sujumista ja sain nukkua jopa kahdeksaan aamulla. Otin päikkäritkin jumaleissön sentään. Paljon kaipaamani lepo vesittyi Murphyn lain mukaisesti täysin, sillä viime yönä seniorilapsi pääti yhden jälkeen yöllä, että hänä ei nukuta. Vietin sitten pari onnentäyteistä tuntia istuen nojatuolissa odottaen, että yllättävästä univaikeudesta kärsivä jälkikasvuni alkaa jälleen väsyä. Loppujen lopuksi pääsin sänkyyn neljän aikoihin. Onneksi juniorilapsi herää aamuisin vasta noin kello 6.30, joten tehokasta uniaikaa oli jäljellä lähes loputtomasti. Tänään olen väsynyt.

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+6. Nuorempi nassikoista on ryhtynyt sontimaan miehekkäästi, mikä tarkoittaa sitä, että scheisse tursuaa vaipasta sotkemaan pojan vaatteet. Tänään luvassa oli varsinainen Tshernobylin turahdus ja radiokakkiivista jätettä päätyi joka paikkaan. Fuck this shit ajattelin mielessäni ja ryhdyin sivelemään vanishin nestemäistä tahranpoistajaa juniorin vaatteisiin. Tulin sitten sivelleeksi vanishin nestemäistä tahranpoistajaa vähän joka paikkaan, koska en ole lainkaan kömpelö. Vietin riemukkaan kymmenminuuttisen poistaessani tahranpoistajaa erinäisiltä pinnoilta. Havahduin siihen mieltä ylentävään näkyyn, joka seuraa, kun lapsi on potkaissut perunajauhoa sisältävän lasipurkin lattialle. Onneksi oli pyykkikasa pehmentämässä laskua alla, niin ei tarvinut siivota kuin itse jauhoja. Sirpleina olen vain minä.

Kapteenin Logi 0090

Hyvää kesää jokaiselle tähän Internetin kolkkaan eksyneelle. Tällä kertaa pitkään jatkuneeseen radiohiljaisuuteeni on jopa pätevä syy, jos laiskuus ei muka ole sellainen. Olen käyttänyt kaiken kirjoituksellisen energiani ja luovuuteni gradun tekemiseen. Hyvä minä.

 Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.

Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:

A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)

A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)

B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)

C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)

Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.

Lapsi puhuu!

Uhkasin syödä nuoremman varpaat iltapalaksi, mihin vanhempi huusi:

Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!