Jouduin Kapteeni Ahabin jahtaaman valkoisen valaan nielaisemaksi kuin Raamatun Joona ikään ja näin ollen minun täytyi pitämän pieni tauko kirjoittelussani. Valaan vatsassa nähkääs on paskahko wifi. Valkoisen vauvan syntymästä tulee muutaman viikon päästä kuluneeksi kymmenen vuotta, mikä tuntuu käsittämättömältä. Myös valkoisen vauvan pienempi versio on kaukana vauvasta. Se puhuu ja kävelee, mutta pääasiassa inttää vastaan ja riitelee. Syksyllä se aloittaa eskarin.
Pojat... Ai niin. Kulttuuri ehti muuttua radikaalisti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Ihmishenkilöt, jotka saavat itse määritellä kuulumisensa mihin sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen hyvänsä ja joita siitä huolimatta rakkaan aviovaimoni (joka ei ole vieläkään lähtenyt kävelemään) kanssa kutsumme pojiksi, ovat kaikin puolin hyvinvoivia, ihania keskiluokkaisen pullamössöistettyjä ja lellittyjä penikoita, joiden ainoa vastus ja vaikeus maailmassa olen minä.
Olen itsepäinen, lapsellinen ja kohtalaisen tiukka. Minulla on lyhyt pinna. Ominaisuuteni siis ovat omiaan luomaan koflikteja etenkin kohta kuusivuotiaan kanssa, koska kuusivuotiaat ovat itsepäisiä, lapsellisia ja heillä on lyhyt pinna. Myöskään pian kymmenvuotias ei selviä minusta aivan kuivin jaloin, sillä hänessä näkyvät välillä ihanat esiteinihtävät piirteet, joiden kanssa typerä härkäpäisyyteni ottaa yhteen. Tiivistettynä: pojat... henkilöt ovat normaaleja pienehköjä ihmishenkilöitä, ja minä olen tinkaava idiootti. Koska kuitenkin koen maailman turhista turhautumisistani käsin, myös kirjoitan niistä käsin.
Ai niin, kesän alussa teimme sillä tavalla fiksusti, että ostimme ruskean labradorinnoutajan. Kutsumme sitä Pissukseksi, koska se pissaa. Paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti