Väsyttää niin maan jumalattomasti. Kersa keksi kukkua hereillä aamu kuudesta asti. Nukkumisen suhteen on muutenkin ilmennyt uusi ongelma. Vaikka pojan periaatteessa voi jättää yksin koko yöksi pinnasänkyyn, ei se käytännössä ole mahdollista. Aina silloin tällöin alkaa kitinä ja pinnojen potkiminen, ja lapsi löytyy vuoteestaan poikittain jossain ihme solmussa, peitto huitsin nevadaan syrjäytettynä. Kun napero on aukaistu solmustaan ja suoristettu ergonomisempaan nukkuma-asentoon peitto päälleen asetettuna, alkaa hidas mutta varma matka takaisin kohti joogamaista notkistelua ja muita ihmeasentoja. Tätä episodia sitten toistellaan jokusen kerran yössä. Olen harkinnut lapsen vuokraamista Cirque du Soleille uskomattomaksi käärmevauvaksi. Lapsi osaa myös muita hämmästyttäviä sirkustemppuja, hän kykenee esimerkiksi kupsahtamaan istuma-asennosta ylävartalo tikkusuorana kyljelleen siten, että pää kopsahtaa sata prosenttisella varmuudella lattiaan.
Istuma- ja kopsahtelukykyinen, mutta muuten hyvin pitkälti liikuntakyvytön lapsi on päiväsaikaankin käsittämätön energiasyöppö. Kuin hörökorvainen musta aukko se imee vanhemmistaan kaikki voimat vaatimalla osakseen lähes jakamatonta huomiota koko hereilläoloaikansa. Koska minkäänlaiset makuuasennot eivät lapsemme mielestä sovellu kelvollisiksi olemassa olemisen tavoiksi, on hänen saatava istua, aina ja iänkaikkisesti. Niinpä pojan yksinjättämistä seuraa närkästyneen huudon ohella yleensä myös dramaattinen kaatuminen ohimo edellä lattiaan. Tämä kellahtelu muuten kaivaa isästä esiin ilmiömäisen urheilijan, jonka vauvankaappaamisrefleksi on salamaa nopeampi. Monta kertaa olen ennättänyt lattian ja pojan pään väliin ihmeteltävän kaukaa kellahtamisen jo alettua tapahtua. Välillä tunnen itseni Max Payneksi, syöksyessäni pelastamaan jälkikasvuni kognitiivisia taitoja, ajan hidastuessa valonnopeutta lähentelevän vauhtini vuoksi.
1 kommentti:
Unipussi vois auttaa ensin mainittuun ongelmaan. Ehkä.
Lähetä kommentti