Kapteenin Logi 0090

Hyvää kesää jokaiselle tähän Internetin kolkkaan eksyneelle. Tällä kertaa pitkään jatkuneeseen radiohiljaisuuteeni on jopa pätevä syy, jos laiskuus ei muka ole sellainen. Olen käyttänyt kaiken kirjoituksellisen energiani ja luovuuteni gradun tekemiseen. Hyvä minä.

 Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.

Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:

A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)

A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)

B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)

C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)

Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.

Lapsi puhuu!

Uhkasin syödä nuoremman varpaat iltapalaksi, mihin vanhempi huusi:

Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!

Kapteenin Logi 0089

Toinen pojista on surkea etsimään tavaroita. Okei, todennäköisesti molemmat pojat ovat surkeita etsimään tavaroita, sillä toinen ei edes osaa liikkua lukuun ottamatta yksittäisiä kyljelleen kierähdyksiä. Mutta sekin, joka liikkuu, on etsimisessä aivan toivoton ja löytämisessä vielä toivottomampi. Jos laitan täysin tyhjän huoneen lattialle tuolin, pallon ja elefantin, varustan lapsen valokuvalla elefantista, kartalla elefantin luo, annan hänelle kompassin ja suulliset ohjeet, osoitan elefanttia sormella ja sanon "tuossa se muuten sitten on", takuuvarmasti poika huutaa noin seitsemän sekunnin epäonnisen etsinnän jälkeen, ettei löydä sitä.

Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.

Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.

Kapteenin Logi 0088

Huomautettakoon heti alkuun, että omassa Landian tarinassani ei ollut koiraa.

Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.

Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.

Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.

Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.

Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!

Lapsi puhuu!

Sattuipa kerran loppusyksystä niin, että olimme pojan kanssa matkalla leikkikentälle. Koska lastani on harhautettava, jotta hän ei tajua kävelevänsä omin voimin yli kahdensadan metrin pituista matkaa, joudun joskus kävelymatkoilla kertomaan tarinoita. Tämän erään kerran kerroin poitsulle Landian tarinan, jossa oli - yllätys yllätys - lohikäärme. Ja ritarikin. Tiedän, että kumpikin lukijani tärisee jännityksestä ja mielessään vaatii saada tietää lisää Landian tarinastani. Mutta en kerro sitä, vaan leikkaanliimaan tähän ylöskirjoittamani version samasta tarinasta, jonka napero halusi itse jälkeenpäin kertoa minulle takaisin.

Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.

                      LANDIAN TARINA

Landiassa asui maanviljelijä ja Landiassa myös oli linna, joka oli kuninkaan ja kuningattaren linna. Linnan vieressä oli synkkä metsä, jossa asui ilkeä velho nimeltään Werner-velho. Werner-velho halusi valtakunnan itselleen hallintaan.

Kuninkaalla oli koira. 

Werner velho oli taikonut lohikäärmeen semmoisella juonella. Lohikäärme oli niin suuri, että se ei mahtunut linnaan ja se melkein söi kaikki linnan eläimet ja asukkaat. 

Kuninkaan koira lähetti ritareita, jotka olivat tosi urheita ja voimakkaita. Ensin ritarit menivät lohikäärmeen vatsaan ja ottivat kaikki eläimet pois ja antoivat ihmisille.

Sitten tapahtui niin, että kuninkaan koira lähetti yhden urhean ritarin, joka keksi sellaisen juonen, että heinästä rakennettu ritari oli oikea ritari. Se huuteli lohikäärmeelle julmennuksia. Lohikäärme tuli ja näki ritarin heinistä rakentaman itsensä. Oikea ritari piileskeli luolan katolla.

Ritari löi miekallansa lohikäärmettä korvan taakse, jossa oli lohikäärmeen heikoin paikka.

Sen pituinen se.