Elämme vaarallisia ja mahdollisesti hintavia aikoja. Poika alkaa saavuttaa uuden huipun tuhovoimaisuudessaan. Tänään me varomattomat vanhemmat teimme sen virheen, että päästimme kaikkialle yhtäaikaa ehtivän lapsemme karkaamaan välittömästä havaintopiiristämme. Kahdesti. Ensimmäinen episodi tapahtui, kun poistuin olohuoneesta kahvikuppini ääreltä pesuhuoneeseen siirtämään pyykkikonetta hallituksen pyynnöstä (käskystä!). Kun palasin olohuoneeseen, vastaanottokomitean virkaa toimitti järjetön jälkeläiseni kahvikuppi kädessään. Kupin sisältö sijaitsi sopivasti sohvalla, lattialla ja läppärin päällä. Onnekseni kannettava pelastui täpärästi, ja kahvia oli ehtinyt osua vain laitteen alanurkkaan.
Toinen täystuho tapahtui taaperon omassa huoneessa, missä lapsi onnistui repimään lasisen pöytälampun alas lipaston päältä virtajohtoa hyväksi käyttäen. Tätä tietysti seurasi järkyttynyt huutoitku ja lasinsirpaleiden yliedustus lastenhuoneen lattialla. Tässä tapauksessa onni onnettomuudessa oli siinä, että pöpi poikani selvisi rikkomisrikoksestaan ehjin nahoin.
Koska edellämainittujen asioiden perusteella on täysin loogista päättellä, että nassikka rikkoo television tai läppärin hetkellä millä hyvänsä, olen päättänyt uhrautuvasti vahtia näitä kahta elämän mielekkyydelle täysin välttämätöntä välinettä silmä kovana. Tämän vuoksi en valitettavasti voi osallistua minkäänlaisiin taloudenpidollisiin tai kasvatuksellisiin toimenpiteisiin, kuten siivous, ruoanlaitto tai jälkeläisestä huolehtiminen. Vaimo ei tunnu arvostavan omaisuudenehjänäpitoprojektiani.
torstai 11. elokuuta 2011
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Kapteenin Logi 0073
Haudi, yritin räplätä blogin taustaa vähän vähemmän kuivaksi ja kapteeniuden merelliseen teemaan liittyen löysin pisaroita ja aallonkin. Toivottavasti ei häiritse lukemista. Asiaan...
On elonkorjuun aika, ja kesän viimeiset päivät valuvat sormien välistä kuin kulhollinen unihiekkaa, ennen kuin pohjoisen ikuisuuksia kestävä talviuni saavuttaa meidät. Nyt kun menin unihiekan mainitsemaan, niin kerrottakoon Naan mielipide Nukku-Matin funktiosta. Nukku-Matin tehtävä on ilmeisesti pelkästään tuoda mehua. Ja jostakin syystä unihiekkaa löytyy miltä tahansa tavalliselta hiekkalaatikolta. En ole vielä kovankaan ajattelutyön tuloksena saavuttanut vastaavankaltaista päättelymetodia, joka johtaisi moisten väitteiden esittämiseen. Uskon sen johtuvan akuutista LSD:n puuteesta.
Pikkuihmisen puheen kehittyminen ilmentää tietysti myös ajattelun kehittymistä, enkä ole ikinä todistanut mitään niin ihmeellistä, kuin mitä tämä ihmiseksi tuleminen on. Joka päivä lapsi oppii jotain uutta, oli se sitten tapa kiivetä jonkin uuden ja vaarallisen korkealla sijaitsevan paikan päälle, tai vain sana, joita muuten tarttuu ipanaan kuin itikoita auton tuulilasiin. Joka päivä saan olla ylpeä siitä, että "tuo on minun". Ehkä tämä aika on tarkoitettu tasapainottamaan sitä, kun napero kasvaa teiniksi ja keskittyy lähinnä olemaan ärtyisä ja katsomaan eroottista viihdettä (näin nätisti sanottuna) mistä ikinä tulevaisuuden teinit sitä katsovatkaan.
Tänään kävimme kaksivuotisneuvolassa. Ilmeisesti poitsu on kaikin puolin hyvässä kuosissa, kun neuvolan - en voi sanoa täti, sillä minua kalvaa epäilys, että saatan olla kyseistä neuvolan tätiä vanhempi tai ainakin suurin piirtein saman ikäinen, mikä muuten on syvältä arseesta, koska olen tottunut olemaan nuorin ja kaunein - neiti tuntui olevan enemmän huolissaan meidän vanhempien jaksamisesta, aikuiskontakteista, tukiverkoista ja verkkosukkahousuista. Pojalta mitattiin perinteiset pituus, paino ja päänympärys. Yritin saada ylöskirjatuksi myös oman ja pojan hauiksenympärysten erotuksen, siinä vakaassa uskossa, että olisin jäänyt useita senttejä voitolle, mutta ehdotukseeni ei suhtauduttu suopeasti. Kaksivuotisneuvola tarkoittaa muuten sitä, että poitsu on piakkoin kaksivuotias. Iso kolli siis. Kohta sillä on naama täynnä finnejä ja huono itsetunto. Kuten ehkä huomaatte, viittaan jatkuvasti tulevaisuuteen. Tämä voi johtua lähestyvästä kolmenkympinkriisistä, sillä pojan syntymäpäivän kieppeille osuvat omanikin, ja tulen olemaan taas vuoden verran ryppyisempi ja lähempänä tuhkausta kuin ennen. Sitä paitsi tuo kirottu aika vaan jatkaa juoksuaan koko ajan kovempaa, enkä enää tahdo pysyä matkassa. Pian putoan kyydistä ja menetän kaiken tietouden siitä, mikä on hip, pop, cool tai viimeisin Internet meemi. Katkeransuloista on vanheneminen, viisautta tulee jatkuvasti lisää, mutta se kertyy kaikki vyötärölle.
Loppuun taustamuutoksen merkeissä kuva merestä: Isi ja poika, auringonlaskun kahlaajat.
On elonkorjuun aika, ja kesän viimeiset päivät valuvat sormien välistä kuin kulhollinen unihiekkaa, ennen kuin pohjoisen ikuisuuksia kestävä talviuni saavuttaa meidät. Nyt kun menin unihiekan mainitsemaan, niin kerrottakoon Naan mielipide Nukku-Matin funktiosta. Nukku-Matin tehtävä on ilmeisesti pelkästään tuoda mehua. Ja jostakin syystä unihiekkaa löytyy miltä tahansa tavalliselta hiekkalaatikolta. En ole vielä kovankaan ajattelutyön tuloksena saavuttanut vastaavankaltaista päättelymetodia, joka johtaisi moisten väitteiden esittämiseen. Uskon sen johtuvan akuutista LSD:n puuteesta.
Pikkuihmisen puheen kehittyminen ilmentää tietysti myös ajattelun kehittymistä, enkä ole ikinä todistanut mitään niin ihmeellistä, kuin mitä tämä ihmiseksi tuleminen on. Joka päivä lapsi oppii jotain uutta, oli se sitten tapa kiivetä jonkin uuden ja vaarallisen korkealla sijaitsevan paikan päälle, tai vain sana, joita muuten tarttuu ipanaan kuin itikoita auton tuulilasiin. Joka päivä saan olla ylpeä siitä, että "tuo on minun". Ehkä tämä aika on tarkoitettu tasapainottamaan sitä, kun napero kasvaa teiniksi ja keskittyy lähinnä olemaan ärtyisä ja katsomaan eroottista viihdettä (näin nätisti sanottuna) mistä ikinä tulevaisuuden teinit sitä katsovatkaan.
Tänään kävimme kaksivuotisneuvolassa. Ilmeisesti poitsu on kaikin puolin hyvässä kuosissa, kun neuvolan - en voi sanoa täti, sillä minua kalvaa epäilys, että saatan olla kyseistä neuvolan tätiä vanhempi tai ainakin suurin piirtein saman ikäinen, mikä muuten on syvältä arseesta, koska olen tottunut olemaan nuorin ja kaunein - neiti tuntui olevan enemmän huolissaan meidän vanhempien jaksamisesta, aikuiskontakteista, tukiverkoista ja verkkosukkahousuista. Pojalta mitattiin perinteiset pituus, paino ja päänympärys. Yritin saada ylöskirjatuksi myös oman ja pojan hauiksenympärysten erotuksen, siinä vakaassa uskossa, että olisin jäänyt useita senttejä voitolle, mutta ehdotukseeni ei suhtauduttu suopeasti. Kaksivuotisneuvola tarkoittaa muuten sitä, että poitsu on piakkoin kaksivuotias. Iso kolli siis. Kohta sillä on naama täynnä finnejä ja huono itsetunto. Kuten ehkä huomaatte, viittaan jatkuvasti tulevaisuuteen. Tämä voi johtua lähestyvästä kolmenkympinkriisistä, sillä pojan syntymäpäivän kieppeille osuvat omanikin, ja tulen olemaan taas vuoden verran ryppyisempi ja lähempänä tuhkausta kuin ennen. Sitä paitsi tuo kirottu aika vaan jatkaa juoksuaan koko ajan kovempaa, enkä enää tahdo pysyä matkassa. Pian putoan kyydistä ja menetän kaiken tietouden siitä, mikä on hip, pop, cool tai viimeisin Internet meemi. Katkeransuloista on vanheneminen, viisautta tulee jatkuvasti lisää, mutta se kertyy kaikki vyötärölle.
Loppuun taustamuutoksen merkeissä kuva merestä: Isi ja poika, auringonlaskun kahlaajat.
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Kapteenin Logi 0072
Hyvää heinäkuuta jalo lukijakunta, ja hyvää hääpäivää hani! Tänään tulee täyteen pari vuotta pallo jalassa ja yksitoista vuotta yksissä tuumin. Pariutumisaiheen parissa pyöriessä aloitetaan muutenkin. Poika oli vastikään ensimmäistä kertaa kaksi yötä kokonaan ilman vanhempain läsnäoloa, kun kävimme juhlistamassa ystäväpariskunnan häitä Lapin mystisillä mailla ja mannuilla. Kuulemani mukaan untuvikko oli ollut hyvillä mielin ja nukkunut päikkärinsä ja yönsä paremmin kuin kotona konsanaan. Heti kotiin päästyämme alkoikin taas vaihtelun vuoksi hirvittävä taistelu nukkumisen kanssa, kun itsepäinen juniroi ei suostunut pysymään vuoteessaan.
Kun näin omistautuneena vanhempana pääsee keskimäärin kerran vuodessa vaihtamaan vapaalle, tuli tietysti tehtyä se perinteinen virhe, että menin nauttimaan yli soveliaan annoksen ilolientä. Vietimme häitä edeltäneen päivän ystäväin mökillä, ja onnistuin vastuuttomassa tilassa polttamaan sormeni jokusenkymmentä minuuttia tulilla lämmenneeseen folioiseen grillausastiaan, minkä lisäksi yritin polttaa itseni roiskimalla päälleni lähes kiehuvaa vettä saunan puulämmitteisestä vesipönikästä. Huolimatta kunnostani joka johti edeltäneisiin älynväläyksiin onnistuimme kuitenkin voittamaan yön kähmässä pelatun kahden parin kaksintaistelun Aliaksessa, mistä olen yhä hyvin ylpeä. Vähemmän ylpeä olen seuranneesta päivästä, jolloin vietin aamunpäivän kärsien sängyssä tuhansista helvetin tuskista, ja ruoan elimistössäpitoepäonnistumisien parissa. Tyhmästä päästä kärsii ainakin suurin osa vyötärön yläpuolisesta ruumiista. Selvisin kuitenkin häihin, en sano kunnialla, mutta selvisin.
Mutta se minusta ja uskomattomasta itsekontrollistani. Lähiaikoina pissa on ollut huushollissamme päivän sana. Napero kaivelee jatkuvasti munaskuitaan, kuten miehen kuuluu, mutta tämän seurauksena pissaelin ei osoita oikeaan suuntaan - eli vaippaa kohti - vaan ihan minne sattuu. Tähän mennessä onnettomuuden uhriksi ovat joutuneet pojan sänky, pehmomuumipappa, meidän sänkymme, lattia ja sohvan patjat. Muulla ei ole niin väliä, mutta sänkymme ja sohvan vaahtomuovisisuksille en ole keksinyt pesumenetelmää.
Poitsu tietysti juttelee koko ajan enemmän ja enemmän. Totta kai minun piti mennä testaamaan lapsen lingvististä lahjakkuutta. Noin viidentoista sekunnin harjoittelun seurauksena kämpässämme kajahtelee aina välillä iloinen PERKEPE! Yksi konsonantti sinne tai tänne.
Kun näin omistautuneena vanhempana pääsee keskimäärin kerran vuodessa vaihtamaan vapaalle, tuli tietysti tehtyä se perinteinen virhe, että menin nauttimaan yli soveliaan annoksen ilolientä. Vietimme häitä edeltäneen päivän ystäväin mökillä, ja onnistuin vastuuttomassa tilassa polttamaan sormeni jokusenkymmentä minuuttia tulilla lämmenneeseen folioiseen grillausastiaan, minkä lisäksi yritin polttaa itseni roiskimalla päälleni lähes kiehuvaa vettä saunan puulämmitteisestä vesipönikästä. Huolimatta kunnostani joka johti edeltäneisiin älynväläyksiin onnistuimme kuitenkin voittamaan yön kähmässä pelatun kahden parin kaksintaistelun Aliaksessa, mistä olen yhä hyvin ylpeä. Vähemmän ylpeä olen seuranneesta päivästä, jolloin vietin aamunpäivän kärsien sängyssä tuhansista helvetin tuskista, ja ruoan elimistössäpitoepäonnistumisien parissa. Tyhmästä päästä kärsii ainakin suurin osa vyötärön yläpuolisesta ruumiista. Selvisin kuitenkin häihin, en sano kunnialla, mutta selvisin.
Mutta se minusta ja uskomattomasta itsekontrollistani. Lähiaikoina pissa on ollut huushollissamme päivän sana. Napero kaivelee jatkuvasti munaskuitaan, kuten miehen kuuluu, mutta tämän seurauksena pissaelin ei osoita oikeaan suuntaan - eli vaippaa kohti - vaan ihan minne sattuu. Tähän mennessä onnettomuuden uhriksi ovat joutuneet pojan sänky, pehmomuumipappa, meidän sänkymme, lattia ja sohvan patjat. Muulla ei ole niin väliä, mutta sänkymme ja sohvan vaahtomuovisisuksille en ole keksinyt pesumenetelmää.
Poitsu tietysti juttelee koko ajan enemmän ja enemmän. Totta kai minun piti mennä testaamaan lapsen lingvististä lahjakkuutta. Noin viidentoista sekunnin harjoittelun seurauksena kämpässämme kajahtelee aina välillä iloinen PERKEPE! Yksi konsonantti sinne tai tänne.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Kapteenin Logi 0071
Naa on nero. No ei nyt ihan, mutta vihdoinkin poika on alkanut jutustella hiukan enemmän. Jälkikasvulta luonnistuu parin kolmen sanan lauseiden muodostaminen ja tänään sain aihetta tuulettaa, kun yksi kunnollinen yhdyssanakin lauottiin ilmoille "junaradan" muodossa. Jos minä vaikutan valittamisieni johdosta negatiiviselta ja kyyniseltä henkilöltä, niin pojasta polvi paranee. Nassikan ylivoimaisesti eniten käyttämä sana on EN.
- Tule tänne.
- En.
- Laitetaan vaippa.
- En.
- Otatko ruokaa.
- En.
Toissa päivänä lapsi jakoi iloista elämäasennettaan hokemalla en leikkii, en leikkii, en leikkii, en leikkii, vaikka kukaan ei ollut edes pyytämässä saati pakottmassa leikkimään. Kauan odotetussa puhekyvyssä on kääntöpuolensakin, Naa tahtoo jatkuvasti jotakin, eikä kieltäytyminen ole suotavaa. Eniten tahdotut asiat ovat Teletappien katsominen, ja jostakin kumman syystä perunoiden ostaminen kaupasta. "Kauppa, ostaa, pottu!"
Eilen meillä kävi kylässä rajaterrieri Kaapo, ja se vaikutti olevan onnellisin parituntinen perillisen elämässä. Kaapon nimi tuli vähättelemättä mainituksi lähelle sataa kertaa, hiukan yli tai alle. Niin uskomatonta kuin se itsestäni onkin, Kaapo sanottiin varmaan useammin kuin en.
Muita kognitiivisia saavutuksia ovat värien tunteminen, punainen, vihreä, sininen, oranssi, musta, valkoinen ja lila luonnistuvat. Lisäksi poika osaa aakkoset. Kaikki kirjaimet ovat U.
- Tule tänne.
- En.
- Laitetaan vaippa.
- En.
- Otatko ruokaa.
- En.
Toissa päivänä lapsi jakoi iloista elämäasennettaan hokemalla en leikkii, en leikkii, en leikkii, en leikkii, vaikka kukaan ei ollut edes pyytämässä saati pakottmassa leikkimään. Kauan odotetussa puhekyvyssä on kääntöpuolensakin, Naa tahtoo jatkuvasti jotakin, eikä kieltäytyminen ole suotavaa. Eniten tahdotut asiat ovat Teletappien katsominen, ja jostakin kumman syystä perunoiden ostaminen kaupasta. "Kauppa, ostaa, pottu!"
Eilen meillä kävi kylässä rajaterrieri Kaapo, ja se vaikutti olevan onnellisin parituntinen perillisen elämässä. Kaapon nimi tuli vähättelemättä mainituksi lähelle sataa kertaa, hiukan yli tai alle. Niin uskomatonta kuin se itsestäni onkin, Kaapo sanottiin varmaan useammin kuin en.
Muita kognitiivisia saavutuksia ovat värien tunteminen, punainen, vihreä, sininen, oranssi, musta, valkoinen ja lila luonnistuvat. Lisäksi poika osaa aakkoset. Kaikki kirjaimet ovat U.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kapteenin Logi 0070
(jatkuu...) Pissaisesta menomatkasta vietimme myös ison osan junan "leikkivaunussa", jossa oli piskuinen liukumäki ja sellainen leikkijuna. Lapsoset tuntuivat viihtyvän hyvin kyseisessä paikassa. Matkan ehdoton piristys oli, kun eräs pikkuneiti kommentoi, kuinka juna tussuttaa menemään.
Jos nyt ajattelet jotain vulgaaria, niin se on oman mielesi tekosia ja vetäydyn täysin vastuusta. Tyttösen äiti väitti, että sana on lapsen itsensä keksimä, ja ettei heillä kotona käytetä aikuisten toimesta tuollaista kieltä. En lähtenyt haastamaan tätä väitettä, eihän se minulle kuulu mitä kukin makuukammarinsa turvissa suustaan päästää.
Matkamme suuntautui siis Tampereelle, ja meitä onnisti kelien puolesta, sillä etelän lämmössä oli äitienpäivän viikonloppuna todellakin lämmin. Äiti ja vaimo painuivat samoin tein johonkin jalkakylpyyn tai -hoitoon tai pediin tai kyyriin. Minulla ei junttina ole mitään hajua mistä oli kyse. Niinpä vietimme pari tuntia juniorin kanssa kärrytellen ja kadehtien lähialueiden prameita omakotitaloja, kuten kunnon suomalaisen kuuluu tehdä. Reissu oli öitä lukuunottamatta mukavan rentouttava, kävimme muun muassa tutustamassa kirjaston Muuminäyttelyyn, ja koska Naa on asiallinen nuorimies, hän tervehti muumipeikkoa kädestä pitäen.
Mainitsin öiden olleen hiukan vähemmän rentouttavia. Tämä johtui siitä, että poika nukkui välissämme patjoilla. Koska lapsen tapa nukkua on liikuksia koko yö, ja potkia minua kohtuu kovaa kasvoihin, jäin kaipaamaan oman kodin väkivallatonta nukkumisilmapiiriä.
Nassikka pääsi käymään myös delfinaariossa ja viikinkiteemaisessa ravintolassa. Kiinnostavampi näistä kokemuksista lapsen näkökulmasta oli viikinkiravintola, ja ollakseni spesifi, viikinkiravintolan likainen lattia.
Pissaepisodin ihanuuskin tuli yllätyksekseni ylitettyä, kun lapseni ei ajoissa ilmoittanut että hänellä on kakkahätä. Ajan ja tarvikemateriaalin puuttuessa kiiruhdimme vessaan ja jouduin pitelemään poitsua aikuisten ihmisten pöntöllä suorituksen ajan. Tiedustellessani, että vieläkö sitä tavaraa tulee, rehellinen nuorukainen päästi kieltävän äännähdyksen, joten nostin hänet seisomaan lattialle takapuolen siistimistä varten. Tässä vaiheessa rakas lapseni väänsi kohtuu kokoisen pökäleen housujeni lahkeen päälle. Täten kummatkin matkassani olleet housut pääsivät osalliseksi elämän ihanuudesta.
Eritepitoisuudesta ja junamatkailusta huolimatta vietimme kuitenkin viihtyisän muutaman päivän Tampesterissa ja selvisimme hengissä kotiin. Äitienpäivänä onnistuimme joukkovoimaa hyväksi käyttäen loihtimaan mitä parhaimman päivällisen, josta kiitos kuuluu äidin ja vaimon lisäksi myös velipojalle tyttöystävineen. Tunnustukset on täten annettu ja jaettu.
Paluu nykyhetkeen: Olen yksin kotona, poika ja parempi puolisko ovat anoppilassa, on helluntai, kaupat ovat kiinni, helteet päättyivät, kaikki mitä minulla on jääkaapissa on yksi olut, ja kohta alkaa työvuoro.
Jos nyt ajattelet jotain vulgaaria, niin se on oman mielesi tekosia ja vetäydyn täysin vastuusta. Tyttösen äiti väitti, että sana on lapsen itsensä keksimä, ja ettei heillä kotona käytetä aikuisten toimesta tuollaista kieltä. En lähtenyt haastamaan tätä väitettä, eihän se minulle kuulu mitä kukin makuukammarinsa turvissa suustaan päästää.
Matkamme suuntautui siis Tampereelle, ja meitä onnisti kelien puolesta, sillä etelän lämmössä oli äitienpäivän viikonloppuna todellakin lämmin. Äiti ja vaimo painuivat samoin tein johonkin jalkakylpyyn tai -hoitoon tai pediin tai kyyriin. Minulla ei junttina ole mitään hajua mistä oli kyse. Niinpä vietimme pari tuntia juniorin kanssa kärrytellen ja kadehtien lähialueiden prameita omakotitaloja, kuten kunnon suomalaisen kuuluu tehdä. Reissu oli öitä lukuunottamatta mukavan rentouttava, kävimme muun muassa tutustamassa kirjaston Muuminäyttelyyn, ja koska Naa on asiallinen nuorimies, hän tervehti muumipeikkoa kädestä pitäen.
Mainitsin öiden olleen hiukan vähemmän rentouttavia. Tämä johtui siitä, että poika nukkui välissämme patjoilla. Koska lapsen tapa nukkua on liikuksia koko yö, ja potkia minua kohtuu kovaa kasvoihin, jäin kaipaamaan oman kodin väkivallatonta nukkumisilmapiiriä.
Nassikka pääsi käymään myös delfinaariossa ja viikinkiteemaisessa ravintolassa. Kiinnostavampi näistä kokemuksista lapsen näkökulmasta oli viikinkiravintola, ja ollakseni spesifi, viikinkiravintolan likainen lattia.
Pissaepisodin ihanuuskin tuli yllätyksekseni ylitettyä, kun lapseni ei ajoissa ilmoittanut että hänellä on kakkahätä. Ajan ja tarvikemateriaalin puuttuessa kiiruhdimme vessaan ja jouduin pitelemään poitsua aikuisten ihmisten pöntöllä suorituksen ajan. Tiedustellessani, että vieläkö sitä tavaraa tulee, rehellinen nuorukainen päästi kieltävän äännähdyksen, joten nostin hänet seisomaan lattialle takapuolen siistimistä varten. Tässä vaiheessa rakas lapseni väänsi kohtuu kokoisen pökäleen housujeni lahkeen päälle. Täten kummatkin matkassani olleet housut pääsivät osalliseksi elämän ihanuudesta.
Eritepitoisuudesta ja junamatkailusta huolimatta vietimme kuitenkin viihtyisän muutaman päivän Tampesterissa ja selvisimme hengissä kotiin. Äitienpäivänä onnistuimme joukkovoimaa hyväksi käyttäen loihtimaan mitä parhaimman päivällisen, josta kiitos kuuluu äidin ja vaimon lisäksi myös velipojalle tyttöystävineen. Tunnustukset on täten annettu ja jaettu.
Paluu nykyhetkeen: Olen yksin kotona, poika ja parempi puolisko ovat anoppilassa, on helluntai, kaupat ovat kiinni, helteet päättyivät, kaikki mitä minulla on jääkaapissa on yksi olut, ja kohta alkaa työvuoro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)