Kapteenin Logi 0091

Vuodatin lapsiin liittyvää ihanuutta välillä feistuubiin ja ajattelin julkaista saman tässäkin formaatissa. Taustatietona kerrottakoon, että muutimme ja jäin koti-isäilemään.

Koti-isänä korvessa, 2. päivä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat katkenneet. Olen tarkistavinani jääkaapin käyttöohjeita netistä ja puikahdin tänne. Minut huomattaneen pian, joten poistun takaisin jynssäämään kalkkijäämiä etikalla tiskialtaista.

Koti-isänä korvessa, 3. päivä. Pesukone liitettiin tänään seinään ja se pääsi pesemään pyykkiä vuoden tauon jälkeen. Hyvin vaikutti toimivan eikä tulvakaan tullut, joten rakentamani arkki meni täysin hukkaan. Vapautin kaikki eläimet takaisin luontoon ja vahingossa myös kuopuksen, jonka hukkasin takapihan nurmikkoon. Nurmikko on ajettu tänä vuonna ainakin kerran. Kolme päivää on satanut vettä. Nurmikko on ajettu yhä vain sen kerran. Löysin lapsen ennen kuin hirvet tai mitkä ikinä lie täällä liikkuvat villieläimet veivät sen. Olo on voitokas. En ole vieläkään tilannut jätehuoltoa. Vaippavuori vaikuttaa uhkaavalta.

 Koti-isänä korvessa, 4. päivä. Arvatenkin tänään satoi vettä. Sisällä olo nassikoiden kanssa alkoi hiukan korpeamaan, joten olin kärttyinen. Vanhemman kanssa riideltiin. Sitten sovittiin. Selitin olevani hiukan turhautunut. Poika selitti ettei tiedä, mitä turhautunut tarkoittaa. Onneksi on enää ~ 250 päivää jäljellä. Koska satoi vettä, ruoho on yhä leikkaamatta. Tänään hukkasin sinne lompakon, kännykän, kotiavaimet, identiteettini ja auton. Vaimo tulee töistä, avaa oluen ja nostaa jalat sohvalle. Minä teen päivällistä ja jupisen. Positiivisena loppukaneettina huomautettakoon, että arkista oli hyötyä postilaatikolla käytäessä

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon. Päivitykseni katkesivat netin puutteen vuoksi. Netin puutetta ei juuri huomannut, sillä tietokoneen käyttöön on aikaa vain nimellisesti. Vanhempi lapsi on aloittanut kerhossa käynnin ja ensi viikolla mahdollisesti jalkapallon Hurray for vaihtelu. Nuorempi on aloittanut juttelemisen ja jaloissa roikkumisen. Tänään hän kertoi päivästään seuraavaa: jglbllblgblgblgblglbl öööö. Vanhempi versio tiedusteli minulta tänään, että onko tämä kaikki vain unta vai totta. Vastasin, että ainakin René Descartes:n mielestä jokseenkin totta. Cogito ergo sum.

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+2. Olen flunssassa. Toissapäivänä pelastavan enkelin muodossa anoppi saapui helpottamassa arjen sujumista ja sain nukkua jopa kahdeksaan aamulla. Otin päikkäritkin jumaleissön sentään. Paljon kaipaamani lepo vesittyi Murphyn lain mukaisesti täysin, sillä viime yönä seniorilapsi pääti yhden jälkeen yöllä, että hänä ei nukuta. Vietin sitten pari onnentäyteistä tuntia istuen nojatuolissa odottaen, että yllättävästä univaikeudesta kärsivä jälkikasvuni alkaa jälleen väsyä. Loppujen lopuksi pääsin sänkyyn neljän aikoihin. Onneksi juniorilapsi herää aamuisin vasta noin kello 6.30, joten tehokasta uniaikaa oli jäljellä lähes loputtomasti. Tänään olen väsynyt.

Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+6. Nuorempi nassikoista on ryhtynyt sontimaan miehekkäästi, mikä tarkoittaa sitä, että scheisse tursuaa vaipasta sotkemaan pojan vaatteet. Tänään luvassa oli varsinainen Tshernobylin turahdus ja radiokakkiivista jätettä päätyi joka paikkaan. Fuck this shit ajattelin mielessäni ja ryhdyin sivelemään vanishin nestemäistä tahranpoistajaa juniorin vaatteisiin. Tulin sitten sivelleeksi vanishin nestemäistä tahranpoistajaa vähän joka paikkaan, koska en ole lainkaan kömpelö. Vietin riemukkaan kymmenminuuttisen poistaessani tahranpoistajaa erinäisiltä pinnoilta. Havahduin siihen mieltä ylentävään näkyyn, joka seuraa, kun lapsi on potkaissut perunajauhoa sisältävän lasipurkin lattialle. Onneksi oli pyykkikasa pehmentämässä laskua alla, niin ei tarvinut siivota kuin itse jauhoja. Sirpleina olen vain minä.

Kapteenin Logi 0090

Hyvää kesää jokaiselle tähän Internetin kolkkaan eksyneelle. Tällä kertaa pitkään jatkuneeseen radiohiljaisuuteeni on jopa pätevä syy, jos laiskuus ei muka ole sellainen. Olen käyttänyt kaiken kirjoituksellisen energiani ja luovuuteni gradun tekemiseen. Hyvä minä.

 Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.

Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:

A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)

A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)

B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)

C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)

Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.

Lapsi puhuu!

Uhkasin syödä nuoremman varpaat iltapalaksi, mihin vanhempi huusi:

Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!

Kapteenin Logi 0089

Toinen pojista on surkea etsimään tavaroita. Okei, todennäköisesti molemmat pojat ovat surkeita etsimään tavaroita, sillä toinen ei edes osaa liikkua lukuun ottamatta yksittäisiä kyljelleen kierähdyksiä. Mutta sekin, joka liikkuu, on etsimisessä aivan toivoton ja löytämisessä vielä toivottomampi. Jos laitan täysin tyhjän huoneen lattialle tuolin, pallon ja elefantin, varustan lapsen valokuvalla elefantista, kartalla elefantin luo, annan hänelle kompassin ja suulliset ohjeet, osoitan elefanttia sormella ja sanon "tuossa se muuten sitten on", takuuvarmasti poika huutaa noin seitsemän sekunnin epäonnisen etsinnän jälkeen, ettei löydä sitä.

Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.

Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.

Kapteenin Logi 0088

Huomautettakoon heti alkuun, että omassa Landian tarinassani ei ollut koiraa.

Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.

Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.

Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.

Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.

Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!