Kapteenin Logi 0087

Havahduin siihen, että tämä on jumantsuikka kuudes erillinen vuosi, kun kirjoittelen Logiin. Huh! Jos olet lukenut houreitani jo siitä vuodesta nolla, niin mieti kuinka vanha olet nyt. Parempi alkaa rustata sitä testamenttia...

Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.

Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.

Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.

Lapsi puhuu!

Käväsin avaruusfanin kanssa iltasella ulkona. Tähtikirkkaan illan helmi oli hieno täysikuu, jonka yli pilvet lipuivat vauhdikkaasti usvan kaltaisena verhona. Näkymän havaitessaan lapseni huokaisi:
"Mie en ole ikinä nähny mittään nuin upeaa!"

Kapteenin Logi 0086

Esikoinen on obsessiivisen kiinnostunut avaruudesta. Damn! Humanistihippinä avaruusfysiikka ei välttämättä ole kaikkein vahvinta osaamistaluettani. Tulin iltapäivällä "opiskelemasta" ja aukaistuani oven minua tervehdittiin kysymällä:
- Räjähtävätkö kaikki tähdet?
- Voiko syntyä uusia tähtiä?
Muita lähes päivittäin toistuvia kysymyksiä ovat:
- Voinko mie nähdä tähdenlennon?
- Iskeytyykö maahan meteoriitti?
- Voiko maahan lentää asteroidi?
- Onko mustia-aukkoja meiän lähellä?
 - Saanko mie kattoa internetistä kraaterin kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä planeettojen kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä kuun kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä satelliittien kuvia?
 - Saanko mie kattoa internetistä avaruussukkulan kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä asteroidien kuvia?

Itse en vaan jaksa tarkistaa wikipediasta kaikkia faktoja, jotta voisin joka kerta antaa oikean vastauksen, joten joudun usein myöntämään tietämättömyyteni. Minä. Joka tiedän kaikesta kaiken. Nöyryyttävää on lapsellisen elämä.

Nuorempi puolestaan kiljuu. Kiljuu, syö ja nukkuu huonosti. Naureskelee toki jo, pötkäle on nelikuinen ja eilisen neuvolakäynnin mukaan painaa yli kahdeksan seläntappavaa kiloa. Taas odotellaan innolla sitä istumisen alkamista, kävelyn oppimista ja kotoa pois muuttoa.

Mieleenpainuvin kokemus nuoremman hoitamisessa on jo aikoja sitten sattunut hyökkäys, jonka kohteeksi jouduin. Hyökkääjänä oli vauva, aseena torpedokakka. Ovela vauva oli asetettu pesukoneen päällä sijaitsevalle hoitotasolleen vaipanvaihtoa varten, kun se kokeneen sukellusvenease-ekspertin tarkkuudella ampui minua torpedokakalla sotkien hoitoalustan, pesukoneen, lattian ja housuni. Sillä hetkellä tunsin itseni hiukan häväistyksi, mutta en voinut hetkeen lopettaa nauramista.

Kapteenin Logi 0085

Uskaltaakohan tässä nokkaansa tänne pistää, kun heti comebackin jälkeen on viettänyt kuukausikaupalla hiljaiseloa. Täytyy myöntää, toisen lapsukaisen seuraaminen ei ole niin ainutlaatuista, että tuntisin tarvetta jakaa kaikki kohellukset uudestaan. Ja jokseenkin vähemmän se v(al)ituttaa, kun tietää joka tapauksessa, mitä on luvassa. Tuo neljävuotias puolestaan v(al)ituttaa välillä ihan hemmetisti, sillä se on neljävuotias. Ja poissa kotoa vain 9 tuntia viikossa pikkukoulussa.

Tunnustan heti käyttelyssä, että minun ei pitäisi puhua halaistua sanaa väsymyksestä. Kakkosversio on sen luontoinen tissi-iilimato, että vaimoraukka ei yleensä nuku kello yhden jälkeen yli tunnin pätkiä öisin. Joten häntä väsyttää. Toki itsekin silloin tällöin heräilen, mutta jos meidät laitetaan väsymyksen suhteen samalle vertailuasteikolle, taidan olla korkeintaan vain eisataprosenttisenpirteä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen väsynyt. Noh... Nelivuotiaan kanssa väsyneenä oleminen sujuu näin. Hallitus ja kakkosversio makailevat makkarissa. Ummistan silmäni sohvalla ja olen nukahtamaisillani.

- Iti... Iti... Iti... Miktet tie vattaa?
- Mmmmmh.
- Iti, onko Det Ttaritta (Death Star) semmotia pikku aluktia (aluksia)?
- On. Anna iskä leppää nyt vähän.

 Minuutti

- Iti... Iti... Iti... Tämä ilmpallo voit olla Det Ttar ja tämä Hilppuri (Silppuri) voit olla Daart Veider (Darth Vader).
- Mmmmmmh.
- Miktet tie tano mittään.
- Isiä väsyttää.
- Kato tätä Det Ttaaria.
- Anna iskä nyt vähän aikaa leppää tässä.
- Mitket tie kato tätä Det Ttaaria?
- Iskää väsyttää.
- Kato!
- Mmmmhh...
- Kato!
- Mmmhhhjooo, hieno on.
- EI KU KATO!
- Joo isi näki, hieno on.

Puoli minuuttia

- Iti... Iti... Iti... Iti lue mulle tätä kirjaa.
- Mene vaikka rakentamaan legoista sille Death Starille aluksia, jooko. Antaisit nyt (PLIIIS PLIIIS PLIIIS PLIIIS EDES VÄHÄN AIKAA ELÄMÄN TÄHDEN!!!) iskän ihan pikkusen aikaa levätä tässä.
- Joo mie menen rakentaan leegoitta niitä aluktia. Ne on kaikki hamanlaitia, plä, plä, plä, plä...

3,8 sekuntia

- Iti... Iti... Iti.. Iti tämä on tämmönen alut ja tuo on tuommonen alut ja tämä ja tuo alut on erilaitia.

Ja. Niin. Edelleen. En sitten levännyt. Hetkeäkään. Kuten tavallista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia harhakuvitelmia, että näin isolla ikäerolla tehdyt mukulat hoituisivat samalla painolla. Mutta eipä sitä kovin tarkkaan tiedostanut, että kun jälkimmäinen aiheuttaa väsymystä, ensimmäinen pitää tiukasti huolen siitä, että väsymys pysyy yllä ja jatkuu. Vaimo sanoisi tähän, että lopeta se vineeminen (kts. suomi-teini sanakirja), mulla ne todelliset ongelmat on.

Lapsi puhuu!

Poika olkoon nyt hetken aikaa nimeltään "Kerttu", niin voin lainata häntä suoraan.

Jo jonkin aikaa nelivuotias oli ollut ihmeellisessä kilpikonna-asennossa polvillaan seinän vieressä pää ja kädet lattiaa vasten, kun kysyin häneltä:

- Mitä sie teet?
- Mie olen seinä. Kerttu ei ole täällä. Teillä ei ennää ole Kerttua.

Myöhemmistä selvityksistä kävi ilmi, että hän harrasti jonkin sortin vakoilua. WTF?