Kapteenin Logi 0043

Vauvaelämä on täynnä mieluisia yllätyksiä. Löysin juuri TV-tason alta pissavaipan, joka oli muhinut siellä pari vuorokautta. Onneksi nuo ovat niin epäekologisia, ettei niistä pääse edes haju läpi. En ole päivitellyt blogia muutamaan viikkoon, mutta eipä ole tältä ajalta juuri mitään mullistavaa kerrottavaakaan. Elämä on urautunut uomiinsa ja arkea pyöritellään. Poitsu on hiukan jämähtänyt motorisen kehityksen kanssa, sillä toisin kuin monet ikätoverinsa hän ei istuskelua kummempia temppuja suostu tekemään. Kuten tavataan toistella, ihmisen alut ovat yksilöllisiä, joten siinäpä nököttää – laiskianen.

Poika ja vaimo ovat anoppilassa hoidossa, eikä yksinolo maistu kovin raposelta siitäkään huolimatta, että saa nukkua yön heräilemättä. Yritän motivoida itseäni siivoamaan kämpän viikonlopun aikana, sillä olen huomannut siisteysstandardien laskeneen muutamalla pykälällä tenavan teon myötä. Valtavan lelumäärän lisäksi tilaa ovat viemässä vaunukoppa, hoitotaso, matkarattaat, pinnasänky, toinen turvaistuin, matkarattaiden istuinosa, syöttötuoli, sekä lukematon määrä vaippapaketteja. Imureeraus tuntuu paljon vastenmielisemmältä, kun puoli taloa pitää siirtää pois tieltä päästäkseen lattiatasoon käsiksi. Mañana.

On naperossa jotakin edistyksenkaltaistakin tapahtunut. Se kakkaa paljon useammin... Joku viikko takaperin poju löysi äänijänteensä. Ääntä lapsesta on toki lähtenyt aina, paljonkin, mutta sittemmin tapahtui äänihuulten varsinainen käyttöönotto, kun sellaisen käheähkön jokeltelun lomasta alkoi kuulua oopperamaista äänenavausta. Valitettavasti lauleskelu oli niin hauskaa, että sitä täytyi herätä harjoittamaan keskellä yötä tunniksi tai puoleksi. Nyt laulaminen on vaihtunut puheen esiasteiden harjoittamiseen ja meille kerrotaan pitkiä tarinoita TÄTTÄTTÄÄ:stä ja ÄITTÄ TÄTTÄ TYTTÄ ITTÄ:stä. Poika tietää jo suurimman osan ympäröivän maailmansa asioiden nimistä.
Seinä on ättä, äiti on ättä, isi on ättä, katto on ättä, ruoka on ättä, tavarat ovat ättiä, lelu on ättä, peili on ättä ja kaikki on ättä. Joskus kaikki on tä tai tä tä. Kyllä se tietää mistä puhuu.

Kapteenin Logi 0042

Vauvalla on hampaat. Ja hemmetin terävät sellaiset. Tämän sain tuta kun nassikka puraisi minua nenästä. Hampaitaan poika testaa myös kaikkeen mitä saa pöydiltä käsiinsä sylissä kököttäessään. Nassikka on kuin paraskin vakooja siepatessaan huomaamattomasti ja salamannopeasti esimerkiksi nappikuulokkeet nenäni alta. Havahdun harjoittelevan kleptomaanin toimiin yleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän on työntämässä johtoa hyvää vauhtia suuhunsa.

Poitsu harjoittaa myös istumista koko ajan hiukan itsenäisemmin. Se ei kuitenkaan vielä suju yhtä ammattimaisesti kuin meiltä täysikasvuisilta ja kokeneilta istujilta, joten silloin tällöin painovoima vie voiton ja tönkkö lapsi kellahtaa kuin keila pää edellä lattiaan. Olemme odottaneet innokkaina, että lapsonen alkaisi liikkua. En kuitenkaan ole enää kovin varma siitä haluanko tuholaisen liikahtavan omin avuin yhtään mihinkään. Paikallaan ollessaankin napero tuntuu pystyvän tuhoamaan kaiken yllättävän laajalla säteellä. Jostakin syystä lapsella on sellainen päähänpinttymä, että tavarat pöydillä kuuluvat joko suuhun tai lattialle, useimmiten molempiin; maistiaisen kautta matolle.

Osoituksena siitä järjettömästä määrästä älyä joka minulle on suotu, tein eilen mullistavan havainnon. Autoomme saa lapsen turvakaukalon kiinnitettyä isofix-kiinnityksellä. Isofixillä turvakaukalon sen osan johon itse koppa kiinnitetään, saa autoon ”turvallisesti, vaivattomasti ja nopeasti”. Totesin eilen tämän kaiken olevan totta, luettuani auton käyttöopasta hetkelliseen tylsyyteen ja lyötyäni vempeleen isofixillä autoon kiinni. Tähän mennessä olin käyttänyt turvavöitä, joka on toinen mahdollinen kiinnitysmetodi. Olen kuitenkin aina pitänyt turvavyökiinnitystä surkeana, sillä koppa alustoineen pääsee siinä liikkumaan sivuttain luvattoman paljon. Lisäksi turvavyökiinnitys on isofixiin verrattuna jonkin verran työläämpi. En muista miksi tai miten olin tullut siihen tulokseen, että automobiilissamme ei isofix-kiinnitysmahdollisuutta ole, mutta näin olin joka tapauksessa jossakin vaiheessa päättänyt. On se hyvä, että tajusin erheeni ajoissa. Kun poika painaa yhdeksän kiloa, saa hänet istuttaa uuteen, isommille lapsosille tarkitettuun turvaistuimeen. Joka muuten on jo hankittu. Kävimme pari päivää sitten neuvolassa. Pikkujäppinen painoi 8,5 kiloa. Kerpele.

Kapteenin Logi 0041

Pitkästä aikaa HattuVauvau!



Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu jo nelisen kuukautta sitten. Kummassakin esitellään talvista ulkohattumuotia. Tässä ensimmäisessä kuvassa vauva on päättänyt pukeutua sieneksi, sulautuakseen maastoon. Vauva ei kuitenkaan lyhyen elämänkokemuksensa vuoksi tiennyt, että sienet eivät kasva ainakaan maan pinnalla talvisin.

Matto Mattokauppa
Leikkialusta Leikkialustakauppa
Pyyhe Pyyhekauppa
Paita Paitakauppa
Kiraffi Kiraffikauppa
Hattu (Versatse) Hattukauppa
Vauva Vauvakauppa



Tässä otoksessa esitellään pörheä perushattu. Tämä hattu päässä vauvan voi nykyisin bongata kaupungilta "hengailemasta", kuten eilen Stockalta, missä vauva vietti kultivoituneena aikaa Akateemisessa kirjakaupassa Nobel-voittajien teoksia silmäillen.

Matto Mattokauppa
Sitteri (Titanium Baby) Sitterikauppa
Pyyhe Pyyhekauppa
Paita Paitakauppa
Housut Pöllöhousukauppa
Hattu (Gutsi) Hattukauppa
Vauva Yllätyslahja



Tässä joulun tienoilla napatussa fotossa vauva poseeraa jonkinlainen laskettelupipo päässään.

Paita Joulupukki
Hattu (Dijoor) Joulupukki
Iskä Kesäpukki
Vauva Syyspukki




Muutoin samassa kokoonpanossa kuin edellisessä kuvassa, paitsi että päähine on vaihtunut karhunpääksi. Kyseisen karhun vauva kaatoi paljain käsin läheisessä metsikössä, kun otso eksyi liian lähelle lähiöasutusta mussuttamaan mustikoita. Viikinkivauva koversi kontion pääkopan tyhjäksi, ja teki siitä itselleen asusteen.

Hattu (Vauvau) Luonto
Vauva Luonto




Viimeisessä taideteoksessa vauva vaikuttaa esittävän irlantilaista talonpoikaa, joka maitopubista tultuaan laulaa kansanlauluja lievästi maitopäihtyneessä tilassa.

Harso Harsokauppa
Hattu (Valettino) Lahja
Vauva Synnytyslaitos

Kapteenin Logi 0040

Siinä missä vauva on vaikea, niin isänsä on idiootti. Sain pari päivää sitten pomolta tekstiviestin tulla töihin eräälle viikonlopulle ensi kuussa. Poimin viestistä kuitenkin vain olennaisimman tiedon, eli työvuoron: yö, ja päivän: perjantai. Päivämäärän jätin autuaasti huomioimatta. Niinpä ryhdyin eilen kääntämään vuorokausirytmiäni valvomalla ja heräämällä myöhään, ja tänään ajoin kolmekymmentä kilometriä kaupan kautta töihin. Saavuin paikalle vielä puolta tuntia liian aikaisin, sillä en ollut muistanut varmistaa vuoron alkamisajankohtaa. Keittelin kahvia ja jutustelin muiden työntekijöiden kanssa niitä näitä, kunnes lopulta yövuorolaiset saapuvat paikalle. Ensimmäisenä näkökenttääni saapui herra, jota olin sanonut tulevani tuuraamaan. Hiukan nolona siinä sai sitten kimpsujaan ja kampsujaan keräillä ja lähteä iltaa vasten takaisin kotiin. Joudun häpeällisesti myöntämään paluumatkalla kärsineeni sen verran falloksesta ohimossa, että saatoin paikka paikoin rikkoa nopeusrajoituksia.

Poika on osoittanut kärsivänsä bipolaarisista tunteista kasvojaan kohtaan. Toisaalta naama yritetään raapia pois, kuten olen jo monta kertaa aiemmin maininnut, mutta toisaalta oma pärstä on aivan järjettömän kiva televisiosta nähtynä, kuin myös peilissä. Muksulla on halkaisijaltaan noin 15 senttimetrin levyinen pyöreä peili, jota voi itse lääppiä, nuolla, rakastaa ja kuolata. Narsistivauva muistuttaa tässä suhteessa huolestuttavasti erästä ystävääni, joka pahimmillaan ei voinut kulkea ilman kymmenen minuutin pysähdystä yhdenkään heijastavan pinnan ohi.

Miksi pienille lapsille pitää ostaa niin järjetön määrä leluja? Täytyy heti kättelyssä myöntää, että pehmokiraffi ja barbatypy ovat olleet mitä menestyksekkäimpiä tapauksia, kuin myös erinäiset helistimet, mutta nyt puolen vuden iässä harva leikkikalu saa pojan haluamaan itseään niin kiihkeästi kuin kaukosäädin, kahvikuppi ja rasvatuubi tekevät. Naperon suhtautuminen mainoslehtisiin saa kyynisen isukinkin uskomaan siihen, että parhaat asiat todella ovat ilmaisia.

Kapteenin Logi 0039

Voi pyhä sylvi että voi taas vaihteeksi olla vaikeaa. Muksu on jonkinasteisessa flunssassa. Lievää lämpöä ja nenä vuotaa. Lisäksi se taitaa hampoa, ainakin olin tuntevinani ikenissä jotain terävää kun poitsu taas kerran yritti nakertaa sormeani välipalaksi. Joka tapauksessa raukka ei nyt saa nukuttua huolimatta siitä, että päiväunetkin ovat jääneet todella vähiin. Nuokkuu vähän aikaa, kunnes päästää sydäntäraastavan, surullisen ja todella kovaäänisen parkaisun ja alkaa itkeä. Äitinsä pilkkoi ja kietoi harsoon kahdesta kolmeen kiloa sipulia pikkuisen nenää auki pitämään. Lapsen huone tuoksahtaa nyt lievästi Itä-Borgoravialaiselta sipulivauvamarinadilta, minkä seurauksena laitoin pojan yhden hyssyttelyn jälkeen epähuomiossa uuniin nukkumaan. "Onneksi" seuraavaan huutokohtaukseen ei kulunut muutamaa minuuttia kauempaa.

Viime viikolla juniori täytti puoli vuotta. Päivän kunniaksi poika sai suorittaa muutamia asioita ensimmäistä kertaa elämässään. Vauvauinnissa sukellettiin. Tai ainakin upotettiin lapsiraukka kokonaan veden alle. En tiedä täyttyivätkö sukeltamisen kriteerit, enkä sitä toimiiko pojan sukellusrefleksi vielä normaalisti, kun aika hätäisesti hänet pinnan alle pakotin. Ensi kerralla otan selvää, että onko tapauksemme sukellus, vaiko vain jumalattoman iso vesihörppy.

Samaisena päivänä kävimme myös ensimmäistä kertaa pulkalla ulkona. Poika ei osaa vielä täysipainoisesti istua, joten pulkan selkänojasta huolimatta siinä oleskelu näytti ergonomiselta painajaiselta. Selvisimme kuitenkin kauppaan ja takaisin ilman näkyviä tai kuuluvia vahinkoja jälkikasvun selkärangalle.

Lisäksi yritimme muutta hihansyöjäkasvimme lihansyöjäkasviksi tarjoamalla hänelle ensimmäistä kertaa lihapitoista pilttiä. Kaikista uutuuksista tämä oli mielestäni menestyksekkäin, huolimatta siitä että syöttötuolissa syöttäminen on osoittautunut paljon sitterissä syöttämistä sottaisemmaksi. Oletan tämän johtuvan siitä, etten millään meinaa saada jalkojani mahtumaan kirottuun kapistukseen.