Morjensta pöytään! Logipäivittely tahtoo taas tapahtua harvakseltaan. Pääsyyllinen on yhä minua vaivaava armoton laiskuus, josta yritän päästä eroon itseni ja yksikön ensimmäisen persoonan kesken suoritetulla hypnoterapialla. En ole vielä onnistunut hypnotisoimaan itseäni, mutta terapia osuus on hyvällä mallilla. Olen toki tehnyt duunia - kuten vulgaarit ihmiset työssäkäynnistä sanovat - jotta meillä olisi varaa niihin tuhansiin vaippapaketteihin ja pilttipurkkeihin, joita poika tuhoaa kunnioitettavalla vauhdilla niin mitättömän kokoiseksi eliöksi. Tätäkin kirjoittelutuokiota vietän yötöissä - "kahvitauolla". Vaippojenkulutusvauhtia muuten lisää lapsosen pirullisen ovela tapa sontia vaippaansa heti, kun edellinen on pissaisuuden vuoksi vaihdettu.
Puheen kehitys on edennyt aimoharppauksella eteenpäin naperon havaittua pystyvänsä lausumaan t:n lisäksi muitakin konsonantteja. M:n ja n:n tapailua on ilmassa, mutta ylivoimaisesti suosituimmaksi on noussut k. Entisen ättätän sijaan huoneissamme kaikuu railakas KAKKA!
Hampaiden tulo jatkuu kunnioitettavaa tahtia. Alaleukaan on puhjennut kolmas hammas ja ylös on odotettavissa pari lisää minä päivänä hyvänsä. Purukaluston kehittyminen lupaa huonoa kaikelle mikä mahtuu naperon suuhun, sillä sinne se myös päätyy.
Motoriikka puolella junnaamme yhä paikoillaan. Selkeästi jäntevämpi pikku kaveri on, mutta hän ei osoita vieläkään minkäänlaista halukkuutta olla mahallaan, saati että lähtisi kyseisestä asennosta liikkeelle. Pojan mahalleen kääntämistä seuraa hyvin lyhyen ajan sisällä pyörähdys selälleen.
Mutta ketä kiinnostaa motorinen kehitys kun käsissämme on vauvanero. Alle vuoden ikäinen poika ahmii tekstiä nopeammin kuin sitä ehtii hänen edestään kantaa. Tästä todisteina kakkendaaliin asti päätynyt pala mainoslehteä, ja pahvinen kirja laivoista, joka näyttää siltä kuin se olisi käynyt läpi kipakan sananvaihdon keskiaikaisen inkvisiittorin kanssa.
tiistai 20. huhtikuuta 2010
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Kapteenin Logi 0047
Elävien kuolleiden aamu. Poika pisti seuraavana aamuna paremmaksi ja päätti herätä viiden aikoihin. Tätä edelsi illalla tunnin suora huuto, joten nukkumaanmenokin viivästyi sen tunteroisen verran. Täten näytin aamulla viehättäviltä kuin kuka hyvänsä haudastaan juuri noussut Don Juan. Ulkoinen habitukseni vastasi varmasti sitä miltä aamu tuntuikin. Laahustin ympäriinsä silmäluomet otsaan teipattuina, ja kompastuttuani kolmannen kerran silmäpusseihini, napsautin ne korviin kiinni pyykkipojilla. Parin tunnin väsyttämisen jälkeen saalis oli valmis kelattavaksi, kuten minäkin. Kupsahdimme aamu-unosille odottamaan uiskenteluun lähtöä.
Nukkumaanlaitosta on tullut tämän jälkeen yhtä helvettiä. Penska on päättänyt regressoitua takaisin varhaisvauvuutensa pinnasänkyvihan päiviin. On yhdentekevää kuinka väsynyt lapsi on tai kuinka paljon silmät luppasevat, kun pojan käy asettamassa sänkyynsä on seurauksena puolesta tunnista tuntiin kestävä huuto.
Olin juuri kirjottamaisillani kuinka mukavaa seuraa poitsu on päivisin. Minut on jätetty seurustelemaan lapsosen kanssa kun emäntä häippäsi pöljille päiville. Poika on nyt huutanut 55 minuuttia suoraa huutoa ja tulin hengähtämään pariksi minuutiksi kirjoittelun ääreen. On se yleensä kiltisti.
PS. Naperolle tuli eilen kahdeksan kuukautta ikää mittariin. Aika kuluu siivillä.
Nukkumaanlaitosta on tullut tämän jälkeen yhtä helvettiä. Penska on päättänyt regressoitua takaisin varhaisvauvuutensa pinnasänkyvihan päiviin. On yhdentekevää kuinka väsynyt lapsi on tai kuinka paljon silmät luppasevat, kun pojan käy asettamassa sänkyynsä on seurauksena puolesta tunnista tuntiin kestävä huuto.
Olin juuri kirjottamaisillani kuinka mukavaa seuraa poitsu on päivisin. Minut on jätetty seurustelemaan lapsosen kanssa kun emäntä häippäsi pöljille päiville. Poika on nyt huutanut 55 minuuttia suoraa huutoa ja tulin hengähtämään pariksi minuutiksi kirjoittelun ääreen. On se yleensä kiltisti.
PS. Naperolle tuli eilen kahdeksan kuukautta ikää mittariin. Aika kuluu siivillä.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Kapteenin Logi 0046
Väsyttää niin maan jumalattomasti. Kersa keksi kukkua hereillä aamu kuudesta asti. Nukkumisen suhteen on muutenkin ilmennyt uusi ongelma. Vaikka pojan periaatteessa voi jättää yksin koko yöksi pinnasänkyyn, ei se käytännössä ole mahdollista. Aina silloin tällöin alkaa kitinä ja pinnojen potkiminen, ja lapsi löytyy vuoteestaan poikittain jossain ihme solmussa, peitto huitsin nevadaan syrjäytettynä. Kun napero on aukaistu solmustaan ja suoristettu ergonomisempaan nukkuma-asentoon peitto päälleen asetettuna, alkaa hidas mutta varma matka takaisin kohti joogamaista notkistelua ja muita ihmeasentoja. Tätä episodia sitten toistellaan jokusen kerran yössä. Olen harkinnut lapsen vuokraamista Cirque du Soleille uskomattomaksi käärmevauvaksi. Lapsi osaa myös muita hämmästyttäviä sirkustemppuja, hän kykenee esimerkiksi kupsahtamaan istuma-asennosta ylävartalo tikkusuorana kyljelleen siten, että pää kopsahtaa sata prosenttisella varmuudella lattiaan.
Istuma- ja kopsahtelukykyinen, mutta muuten hyvin pitkälti liikuntakyvytön lapsi on päiväsaikaankin käsittämätön energiasyöppö. Kuin hörökorvainen musta aukko se imee vanhemmistaan kaikki voimat vaatimalla osakseen lähes jakamatonta huomiota koko hereilläoloaikansa. Koska minkäänlaiset makuuasennot eivät lapsemme mielestä sovellu kelvollisiksi olemassa olemisen tavoiksi, on hänen saatava istua, aina ja iänkaikkisesti. Niinpä pojan yksinjättämistä seuraa närkästyneen huudon ohella yleensä myös dramaattinen kaatuminen ohimo edellä lattiaan. Tämä kellahtelu muuten kaivaa isästä esiin ilmiömäisen urheilijan, jonka vauvankaappaamisrefleksi on salamaa nopeampi. Monta kertaa olen ennättänyt lattian ja pojan pään väliin ihmeteltävän kaukaa kellahtamisen jo alettua tapahtua. Välillä tunnen itseni Max Payneksi, syöksyessäni pelastamaan jälkikasvuni kognitiivisia taitoja, ajan hidastuessa valonnopeutta lähentelevän vauhtini vuoksi.
Istuma- ja kopsahtelukykyinen, mutta muuten hyvin pitkälti liikuntakyvytön lapsi on päiväsaikaankin käsittämätön energiasyöppö. Kuin hörökorvainen musta aukko se imee vanhemmistaan kaikki voimat vaatimalla osakseen lähes jakamatonta huomiota koko hereilläoloaikansa. Koska minkäänlaiset makuuasennot eivät lapsemme mielestä sovellu kelvollisiksi olemassa olemisen tavoiksi, on hänen saatava istua, aina ja iänkaikkisesti. Niinpä pojan yksinjättämistä seuraa närkästyneen huudon ohella yleensä myös dramaattinen kaatuminen ohimo edellä lattiaan. Tämä kellahtelu muuten kaivaa isästä esiin ilmiömäisen urheilijan, jonka vauvankaappaamisrefleksi on salamaa nopeampi. Monta kertaa olen ennättänyt lattian ja pojan pään väliin ihmeteltävän kaukaa kellahtamisen jo alettua tapahtua. Välillä tunnen itseni Max Payneksi, syöksyessäni pelastamaan jälkikasvuni kognitiivisia taitoja, ajan hidastuessa valonnopeutta lähentelevän vauhtini vuoksi.
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Kapteenin Logi 0045
Vauvauiskentelu on jäänyt valitettavan vähiin kuluneiden viikkojen aikana. Ne harvat työvuorot joita köyhälle opiskelijalle on tarjolla, tuntuvat sijoittuvan harmittavan usein siten, ettemme ehdi uimaan. Viime lauantai jäi puolestaan väliin kun Kapteeni sai perjantaina töissä määrittelemättömäksi jääneen merisairauskohtauksen ja rahdattiin ambulanssilla poliklinikalle. Kuten sanottua syy jäi määrittelemättömäksi, ja koska omituista huumorintajua ei laskettu sairaudeksi, sain terveen paperit. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että ei vain ensimmäinen vaan myös toinen minua hakemaan lähetetty ambulanssi ajoi harhaan ja juuttui kiinni johonkin liukkaaseen mäkeen.
Koska uimahallireissuja jäi väliin, päätimme käyttää poikasta ensimmäistä kertaa kotisaunassa. Uimahallissa olemme poitsun kanssa saunoneet jo useampaan otteeseen, ja aina on ollut kivaa. No kotona ei ollut. Lapsi oli etukäteen sen verran väsynyt, että pelkkä suihkun ääni aiheutti lievää pakokauhua. Suihkuttelu oli täten todella hauskaa huutavan, liukkaan ja kiemurtelevan vastahankaisen kanssa. Pyrin suihkusta nopeasti saunaan, missä mukula tuntuikin hiukan rauhoittuvan. Löylynheiton aiheuttama suhahdus oli hermokimpulle ipanalle kuitenkin liikaa. Suhahdusta seurasi paniikinomainen huuto, itkua ja niiden kahden hampaan kiristystä, jotan pojan alaleuasta löytyvät. Toisen heiton jälkeen lapsonen päätti, että nyt saa riittää, ja kusaisi reidelleni.
Niinpä niin... Luovutin lapsen äidilleen ja vietin hetken heitellen vettä lauteille ja saunan lattialle. Toisin kuin poikani, tein sen kirjaimellisesti.
Koska uimahallireissuja jäi väliin, päätimme käyttää poikasta ensimmäistä kertaa kotisaunassa. Uimahallissa olemme poitsun kanssa saunoneet jo useampaan otteeseen, ja aina on ollut kivaa. No kotona ei ollut. Lapsi oli etukäteen sen verran väsynyt, että pelkkä suihkun ääni aiheutti lievää pakokauhua. Suihkuttelu oli täten todella hauskaa huutavan, liukkaan ja kiemurtelevan vastahankaisen kanssa. Pyrin suihkusta nopeasti saunaan, missä mukula tuntuikin hiukan rauhoittuvan. Löylynheiton aiheuttama suhahdus oli hermokimpulle ipanalle kuitenkin liikaa. Suhahdusta seurasi paniikinomainen huuto, itkua ja niiden kahden hampaan kiristystä, jotan pojan alaleuasta löytyvät. Toisen heiton jälkeen lapsonen päätti, että nyt saa riittää, ja kusaisi reidelleni.
Niinpä niin... Luovutin lapsen äidilleen ja vietin hetken heitellen vettä lauteille ja saunan lattialle. Toisin kuin poikani, tein sen kirjaimellisesti.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Kapteenin Logi 0044
Viikko sitten aloitimme pojalle unikoulun. Yöheräilyn olimme saaneet vähennettyä jo melko minimiin pelkästään harventamalla yösyöttöjä ja pienentämällä öisten ateroiden määrää. Jäljelle jäi kuitenkin pari turhanpäiväistä heräämistä per yö, sekä yksi pakollinen syöttö; siispä unikoulu. Maanantain ja tiistain välisenä yönä ryhdyimme soveltamaan metodeja käytäntöön. Karkeasti jaoteltuna selaamamme vauvankäyttöoppaat antoivat kolme vaihtoehtoa.
Ensimmäinen, tassuhoidoksi kutsuttu, ehdotti, että huutava vauva käydään hiljentämässä läsnäolon rauhoittavalla vaikutuksella pitelemällä kättä lapsen takapuolen tai selän päällä. Heti osoittautui, että kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen oli mahdotonta, sillä napero viihtyy mahallaan yhtä hyvin kuin allekirjoittanut Stockmanin Hulluilla päivillä. Toinen hankaluus oli se, että rauhoittava läsnäolo ja kädellä lääppiminen kolmin- jopa nelinkertaisti jo huutavan vauvan raivon.
Toinen vaihtoehto oli seuraavanlainen. Ensimmäisenä yönä kun vauva alkaa huutaa, odota viisi minuuttia ja käy rauhoittamassa se. Seuraavan huudon kohdalla kymmenen minuuttia, ja sitä seuraavan 15 ja niin edelleen. Seuraavana yönä aloitetaan kymmenestä minuutista, ja sitä seuraavana 15:sta. You get the point. Tämän hoitotavan implisiittinen virhearvio oli, että vauvan saa ylipäätään rauhoitettua. Kuten tassuhuitelun kohdalla, poika vain raivostui kahta kauheammin kun häntä yritti rauhoittaa. Lasta ei saa kuitenkaan nostella pedistään pois, ettei koko homman tarkoitus vesity, joten meillä oli pingasängyssä täyttä kurkkua ulvova koululainen, jolle ei vaikuttanut tulevan uni.
Päädyimme soveltamaan tätä kakkosvaihtoehtoa sekaisin kolmannen kanssa, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Illalla vauva pistetään nukkumaan. Aamulla se haetaan pois. Kävimme kakkosvaihtoehdon mukaisin väliajoin kääntämässä jälkikasvua kyljelleen ja lyömässä tuttia suuhun, mutta rauhoittelemaan ei jääty. Kevyen parin kolmen tunnin huudon jälkeen poitsu vihdoin rauhoittui, ja nukkui samoin tein seuraavat kolme yötä juurikaan heräilemättä. En pysty ymmärtämään miten on mahdollista, että homman tarkoitus meni lapselle perille yhden yön yrittämisellä. Odottelemmekin vaimon kanssa pelokkaina, että liian helppo alku kostautuu jollain parin viikon demonisella valvomisella johon ei auta mikään.
Ensimmäinen, tassuhoidoksi kutsuttu, ehdotti, että huutava vauva käydään hiljentämässä läsnäolon rauhoittavalla vaikutuksella pitelemällä kättä lapsen takapuolen tai selän päällä. Heti osoittautui, että kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen oli mahdotonta, sillä napero viihtyy mahallaan yhtä hyvin kuin allekirjoittanut Stockmanin Hulluilla päivillä. Toinen hankaluus oli se, että rauhoittava läsnäolo ja kädellä lääppiminen kolmin- jopa nelinkertaisti jo huutavan vauvan raivon.
Toinen vaihtoehto oli seuraavanlainen. Ensimmäisenä yönä kun vauva alkaa huutaa, odota viisi minuuttia ja käy rauhoittamassa se. Seuraavan huudon kohdalla kymmenen minuuttia, ja sitä seuraavan 15 ja niin edelleen. Seuraavana yönä aloitetaan kymmenestä minuutista, ja sitä seuraavana 15:sta. You get the point. Tämän hoitotavan implisiittinen virhearvio oli, että vauvan saa ylipäätään rauhoitettua. Kuten tassuhuitelun kohdalla, poika vain raivostui kahta kauheammin kun häntä yritti rauhoittaa. Lasta ei saa kuitenkaan nostella pedistään pois, ettei koko homman tarkoitus vesity, joten meillä oli pingasängyssä täyttä kurkkua ulvova koululainen, jolle ei vaikuttanut tulevan uni.
Päädyimme soveltamaan tätä kakkosvaihtoehtoa sekaisin kolmannen kanssa, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Illalla vauva pistetään nukkumaan. Aamulla se haetaan pois. Kävimme kakkosvaihtoehdon mukaisin väliajoin kääntämässä jälkikasvua kyljelleen ja lyömässä tuttia suuhun, mutta rauhoittelemaan ei jääty. Kevyen parin kolmen tunnin huudon jälkeen poitsu vihdoin rauhoittui, ja nukkui samoin tein seuraavat kolme yötä juurikaan heräilemättä. En pysty ymmärtämään miten on mahdollista, että homman tarkoitus meni lapselle perille yhden yön yrittämisellä. Odottelemmekin vaimon kanssa pelokkaina, että liian helppo alku kostautuu jollain parin viikon demonisella valvomisella johon ei auta mikään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)