Kapteenin Logi 0029

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vauva on erittäin huolimattomasti suunniteltu eliö. Yksi pienokaisen pääasiallisia kommunikointikeinoja on itku. Se on sinänsä tehokas tapa hälyttää vanhemmat tekemään haluttuja asioita kuten ruokkimaan, vaihtamaan vaippa ja siirtymään yöpuulle. Mielestäni itkun tarkoitus viestittää vaikkapa nälästä vesittyy siinä vaiheessa, kun ruokintayritys pojan mielestä lähinnä häiritsee hyvää nälkäitkua. Sama epäkohta toistuu usein nukkumaan laitettaessa. Väsymys itkettää niin maan pirusti, mutta eihän sitä nukkumaan voi laittaa kesken korkeadesibelisen palosireeniharjoituksen.

Ihme otus, vetaisi juuri pyyhkeen naamansa päälle ja kun se käytiin ottamassa pois sain osakseni täyslaidallisen kiihkeää pärinän täyteistä valitusta. Joka tapauksessa poika alkaa olla jo paljon mielenkiintoisempi tapaus. Ero entisen passiivisen vauvailun ja nykyvauvailun välillä on huomattava. Nassikka jutustelee, tietysti päristelee, naureskelee ja kärttyilee. Mielestäni paras ominaisuus on kutiaminen. Harrastamme kutituspainia joka toimii siten, että minun kutittaessa poikaa leuallani kyljistä ja vatsasta, hän repii minua vahvalla otteella korvista, huulista, silmistä ja leuan alta. Eikä leukani alla edes pitäisi olla mitään ylimääräistä. Pojalla on kaiken lisäksi uskomattoman vahva ote. Pari kertaa minua on revitty korvasta sellaisella voimalla että vedet valuvat silmistä. Tai sitten itkeskelen muistellessani omaa lapsuuttani ja niitä iki-ihania korvapuusteja.

Kapteenin Logi 0028

Parisen viikkoa sitten ainoa kommunikointikeino jota pojankoltiainen käytti oli huulien pärisyttäminen. Tämä sattui sopivasti juuri siihen saumaan kun aloimme syöttää jatkuvasti perämoottoria imitoivalle jälkikasvullemme sosemuotoista ruokaa korvikkeen lisäksi. Seurasi sotkua.

Onneksi poitsu mitä ilmeisimmin ihastui lusikkaan, joten hän avaa nätisti suunsa aina ruoka-annoksen lähestyessä. Porkkanasoseen maku saa nenän nyrpistymään, mutta lusikka on siitä huolimatta saatava suuhun heti kun mahdollista. Pärinää on nyt harjoitettu niin paljon, että Suomen Talentissa motoriikka-Miikan sijaan olisi varma voittaja ollut meidän perämoottori-Jori, jos vain olisi tullut osallistuneeksi.

Kapteenin Logi 0027

Olen toki jo kaukaisissa mietelmissäni tulevaisuudesta sivunnut sitä tapahtumaa, kun poika ensi kerran rakastuu. En vain arvannut rakastumisen tapahtuvan näin varhain. Enkä varsinkaan arvannut, että tämän palavan ensirakkauden kohde olisi pesukoneen vedenottoletku. Vauvaun hoitoalusta sijaitsee pesukoneen päällä, täten nykyajan Romeo ja Julia, vauva ja letku, kohtaavat päivittäin aina vaipan tai vaatteidenvaihdon yhteydessä.

Oli hauska huomata miten suhde alkoi sellaisella viattomalla flirttailulla. Ensin poitsu saattoi vienosti hymyillä letkulle, kääntäen katseensa nopeasti pois pelätessään letkun huomaavan hänet. Sitten poika uskalsi esittää jo leveämpää ja vapautuneempaa hymyään. Pikku hiljaa päästiin kokeileviin hipaisuihin. Nyt letkusta pidetään tiukasti kiinni, ja yleensä ollaan vihaisia kun sitä ei yllä pussaamaan.

Jos käy niin katastrofaalisesti, että letku jää käden ulottumattomiin, jälkikasvu aloittaa ihmeellisen samban tai rumban päästäkseen matomaisella sivuttaisliikkeellä rakkaansa luokse. Kai siinä jonkinlainen motoriikka sitten kehittyy, että ehkä se on ihan hyödyllistä. Mikä minua koko touhussa häiritsee on se, että poju on valinnut rakastetukseen tuollaisen vuotavan ja pölyisen pesukoneen taa menevän kapistuksen, joka on suunnilleen yhtä puhdas kuin tijuanalainen prostituoitu.

Kapteenin Logi 0026

Paneudutaan taas välillä huippumuodin maailmaan neljännen HattuVauvau -osion merkeissä. Päätimme pojan kanssa järjestää muotikuvaukset edellisen Logimerkinnän aihepiiriä mukaillen, ja suurina luonnonystävinä valitsimme päivän hatut eläinmaailman esimerkkejä hyväksi käyttäen.




Ensimmäisen otoksen nimi on "Utelias nalle". Kuvan tunnelma on hiukan hämyinen tai tummahko. Katse kiinnittyy mallin tiedonhaluiseen ja ehkä hiukan epäuskoiseen ilmeeseen. Kuvaa katsellessa voi haistaa katajanmarjojen tuoksun ja samaistua siihen tunteeseen, jonka karhunpoikanen ensimmäisenä keväänään talvipesästä ulos ryömittyään kokee.



Toinen taideteoksemme on "Yllättynyt albiinosaukko". Siinä hämmästynyt luontokappale tuijottaa suoraan kameraan. Kasvojen alaosan ilme kuvastaa kuitenkin harmonista rauhallisuutta ja tietoisuutta luonnollisen habitaatin turvallisuudesta, mikä luo jännittävän kontrastin silmien kuvastaman yllättyneisyyden kanssa.



"Lentoon lähtö" on taiteellisesti abstraktein kuvamme. Eläinlaji jää kuvassa tahallisesti monitulkintaiseksi, pyöreät korvat kuitenkin viittaavat selkeästi maaeläimeen. Siitä huolimatta otuksen kädet käyvät kuin siivet ikään, ja kuvan kohde selkästi pinnistää ja ponnistaa päästäkseen liikkeelle: Lentoon. Kuva herättää katselijassaan toivoa, ja pyrkii motivoimaan tietynlaiseen rajanylitykseen.



"Jäätä karhuamassa" on poliittinen kannannotto ilmastonmuutosta vastaan. Kuvassa tuuheaturkkinen jääkarhu on joutunut elinolosuhteidensa radikaalisti muututta jättämään pohjoisen napa-alueen sulavat jääkentät. Kuva herättää ajattelemaan kriittisesti länsimaista kerskakulutusta ja on muistutus päästöjen aiheuttamista katastrofeista maapallolla.

Kapteenin Logi 0025

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/royhtailevat_lampaat_kiinnostavat_tutkijoita_1209673.html

Koskahan sitä ryhdytään jalostamaan vähäpäästöistä ihmistä. Meillä ainakin poika röyhtäisee miehekkäästi ruoan päälle silloin kun ei puklaa. Ja toisesta päästää tulee myös valtava määrä metaanipäästöjä.

Ovatko kaikki vauvat pierurajoitteisia? Aihe ei ole tullut puheeksi niiden harvojen tuoreiden vanhempien kanssa joita tunnen. Pierurajoitteisuudella tarkoitan, että vauvalta ei onnistu kevyt nojaaminen vasemmalle pakaralle ja pakoputken oikeanlaiseen toimintaan johtava rentoutuminen. Sen sijaan, kuten viimeyönä sain jälleen todistaa, ilmavaivainen vauva ryhtyy nostelemaan jalkojaan niin ylös kuin vain mahdollista ja tömäyttää ne sitten takaisin alas. Liike suoritetaan äärimmäisen voimakkaasti, nopeasti ja toistuvasti. Tämä luo vaikutelman lentoon lähdössä olevasta mutta selkeästi lentokyvyttömästä ja näin ollen hyvin hämmentyneestä komodon varaanista.

Ne jotka katsovat luontodokkareita, tietävät että komodon varaanit erittävät aivan järkyttäviä määriä sylkeä, ja itse asiassa tappavat saaliinsa erittämällä siihen pureman yhteydessä niin voimakkaita bakteereita sisältävää kuolaa, että saalis paettuaan kuolee verenmyrkytykseen. Päätellen siitä kuolamäärästä jonka ipana tuottaa samalla kun se tarmokkaasti puree uhriaan pelottavan terävillä ikenillään, poitsu luulee olevansa edellämainittu eläin.

Nyt kun kerran eläinmaailmaan upposin, en voi olla huomaamatta että kyseisenlainen pieruhytkyntä muistuttaa samanlaista toimintaa, jota hylkeenmetsästyksen yhteydessä liian matalalle uineet miekkavalaat joutuvat suorittamaan päästäkseen takaisin syvempään veteen. Ehkä kyse ei olekkaan ilmavaivoista, vaan jonkinlaisesta uimiseen tähtäävästä yöjoogasta.