Kapteenin Logi 0056

Oma tahto on yksi niitä ihmisolennon ominaisuuksia, joka valitettavasti näinkin pienellä taapertimella alkaa ilmentyä. Taaperoisen oma tahto on valitettava siksi, että taapero tahtoo kaiken. Kukat, verhot, kirjat, johdot, kännykät, kaukosäätimet, läppäri, hiiri, mitä ikinä kuka hyvänsä syö, mitä ikinä kuka hyvänsä ei syö, tai äiti, sen poika haluaa. Ainoa asia mikä pojalle ei kelpaa olen minä silloin kun äitinsä on näkyvissä. Omaa tahtoa seuraa myös kauan odotettu kyky kiukutella. Pojan kanssa puuhastelu on jatkuvaa ein hokemista. Sattuu vaan käymään niin, että ”ei” ei ole aina hyväksyttävä komento. Kun kielsin lastani jyrkällä eillä, jonka päälle heitin vielä vihaisen tuijotuksen, konttasi kiukkuinen mini-ihminen luokseni kuin idän pikajuna, ja läppäsi minua päähän. Nytkin tuo venkoilee ja vinkuilee, kun ei saa lähteä taivaltamaan ympäri kämppää sauvakävelysauva kädessään.

Muutakin älyllistä toimintaa pikkuisen kuutionmuotoisen pään sisällä alkaa tapahtua. Nassikka osaa liittää autot sun muut moottoroidut liikuntavälineet päristelyyn, jonkin asteista käsitteiden yhdistämistä on siis havaittavissa. Liekö johtuu kaikesta uuden oppimisesta, vaiko muusta pään sisällä tapahtuvasta, eli hampaiden puhkeamisesta, mutta joka tapauksessa poika on kiduttanut meitä muutaman yön putkeen olemalla nukkumatta. Monen hyvin nukutun kuukauden jälkeen järkyttävän pätkittäiset ja lyhyet yöunet ovat suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Epätasaisin välein kääpiödemoni aloittaa jumalattoman karjunnan, eikä välttämättä nukahda uudelleen niin millään.
”Enää seitsemäntoista vuotta” -mantran toistelu ei juuri lohduta.

Toisaalta pikkuinen osaa kyllä kompensoida öisen sekopäisyytensä päiväsaikaisella söpöilyllä. Hymynaamainen tepsuttelija on vastakohta Mr. Hydelle, joksi pikku Jekyll iltaisin muuttuu. Päivisinkin silloin, kun häneltä riistetään kaukosäädin. Tai jos äitinsä katoaa näkyvistä. Töissäkäyntini on ilmeisesti aiheuttanut sen, että seurani on täysin toisarvoista äitiin nähden, mikä lisää ennestään puolisoni suurempaa lapsenkasvatustaakkaa. Ehkä syksyllä jatkuva opiskelu vähentää paremman puoliskoni riskiä tulla täysin lapsi/mökki -höperöksi.

Kapteenin Logi 0055

Poika tuli, vuosi meni. Kesän aikana lapsi on kasvanut aivan älyttömästi. Jos nyt olen kartalla ja oikeassa osoitteessa, lapsosta ei enää sanota vauvaksi, vaan vuoden ikäinen on taapero. Ilmeisesti siksi, että taaperot taapertavat. Mutta mikä tuo kuolaava otus on sitten, kun se kävelee? Kävelö?

Vaikka poika muistuttaa ulkonäöllisesti erehdyttävän paljon kaukaasialaisia ikätovereitaan, saattaa versiomme hengelliseltä ominaisuuksiltaan olla ihan vain aasialainen. Nassikka nimittäin selostaa asioita minulle täysin tuntemattomalla kielellä, jonka sanastoon kuuluvat ilmaukset kuten thing, thang, tshiuu, touu, kung fu ja äittä.

Kuten odottaa saattoi, liikkuva lapsi on monin tavoin mielenkiintoisempi tapaus kuin aiempi epämobiili ja flegmaattinen itsensä. Vanhempien on pyrittävä jatkuvaan tarkkavaisuuteen, sillä lapsosen tuhovimma on jotakin hurrikaani Katrinan ja Sumatran tsunamin väliltä. Mikä ikinä on kiivettävissä, se kiivetään (tai kaadetaan), mikä ikinä on revittävissä, se revitään, mikä ikinä on syötävissä, se syödään, ja kaikki nuollaan, oli se nuoltavissa tai ei.

Kaikkien lastenkasvatuskirjojen ja tutkimusten neuvojen mukaisesti annamme pikkulapsen katsoa televisiota. Naperon ylivoimaisia suosikkeja ovat mainokset ja säätiedotukset, muulla ei ole niin väliä. Jotkut jalot kasvatusperiaatteet tulee heitettyä romukoppaan kohtalaisen vauhdikkaasti.
Rassukka pelkää parhaillaan Röllipeikkoa.

Loppukevennys:
Miksi Röllin vene upposi?
Siltä puuttui tilipitappi.

Kapteenin Logi 0054

Mukula on pian vuoden ikäinen. Vaikka ryömintä onnistuu edellä kuvaillulla tavalla heikohkosti ja konttaus ei ollenkaan, niin kävelyhalut ovat kovat. Pitkin päivää pojan pitää saada tallustaa ympäri kämppää käsistä talutettuna. Vanhempiensa selkäkivusta välittämättä maaninen lapsi painaa eteenpäin nopeatahtista preussilaista paraatimarssia, ilman sen suurempia tasapainollisia taipumuksia, tai muuta päämäärää kuin marssi itse.

Poitsu on osoittanut olevansa syvässä yhteydessä feminiiniseen puoleensa ja kehittänyt eksponentiaalisesti pahenevan fetissin kenkiin ja laukkuihin. Tässä hän tulee enemmän äitiinsä kuin minuun. Itselläni ei ole yhtään laukkua ja suorastaan ylpeilen sillä kuinka harvoin ostan kenkiä. Yksi niistä stereotyypeistä nais- ja miessukupuolen välillä, joita tuleva sukupolvi rikkoo jo nyt nuollessaan intohimoisesti äitinsä kellovarttiavailleneljä-kenkien pohjia.


Olen havainnut lapsen saannin määrittäneen rooliani ihmisenä hiukan uusiksi. Tämä ilmenee estrogeenihuuruisina samaistumistaipumuksina tragiikan elementtejä ja pieniä lapsia sekoittaviin uutisiin. Ennen kohautin vastaaville uutisille harteitani, miettimättä sen kummempia kuin että paskempi homma. Niin se vaan perspektiivi muuttuu. Samaan syssyyn on omituista huomata kuinka jonkun muun napa tulee absoluuttisesti omaa tärkeämmäksi. Ennen nimittäin olin syvästi kiintynyt omaan napaani, vein sitä lomille, ja iltaisin paijasin sitä ja puhuin sille mukavia. Ostin navalleni lahjoja, vaatteita ja kalliita hajuvesiä. Sittemmin olen kuitenkin havahtunut, ja hoksannut että naapurin pesukarhulla on myös erittäin hyvä napa. Yritin puhua naapurin pesukarhun napaa muuttamaan luoksemme asumaan, mutta se ei suostunut, vedoten yleiseen pesukarhuuteen, karhupesueeseen, sekä pesuveden karheuteen.

Kapteenin Logi 0053

Niin se aika vain karkaa käsistä, jaloista, ovista ja ikkunoista. Edellisen Logimerkinnän jälkeen olen viettänyt viikon valtion sponsoroimalla kesäleirillä ahkerasti telttaillen ja hyttysiä hätistellen, sekä tehnyt töitä. Hoitovastuu pojasta siirtyy yhä enemmän äitinsä harteille, kun minun täytyy peripatrarkiaaliseen tapaan ottaa vastuu leivän kantamisesta pöytään. Valitettavasti leipä ei pysy kauaa pöydällä, sillä poika tiputtaa sen lattialle.

Nassikka lähti viimein joten kuten liikkeellekin. Tyypilliseen tapaansa poika ei kuitenkaan älyä tehdä asioita helpoimmalla mahdollisella tavalla, vaan modifioi käyttäytymistään siten, että asioiden suorittaminen on joko vaikeaa tai ainakin vaikean näköistä. Vaimo kuvaili jälkikasvumme lahjakkaasti suorittamaa ryömimistä hyvin osuvasti. Lapsukainen näyttää alaraajoihinsa haavoittuneelta elokuvasotilaalta, joka epätoivon vimmassa pyrkii etenemään pelkästään käsillään itseään liikuttaen. Toiminta herättää sekä säälin, että huvituksen tunteita.

Olen hylännyt ajatuksen, että lapsi suostuisi jossakin välissä luopumaan itsetuhoisesta käytöksestään. Mitä isommaksi poitsu kasvaa, sitä hienostuneempia ja vaarallisempia tapoja hän keksii itseään vahingoittaakseen. Kiipeäminen olohuoneen pöytää ja TV-tasoa vasten on suosittu harraste, sillä kummassakin on hyvin terävät kulmat ja erinomainen mahdollisuus kaatua naama edellä kyseisten huonekalujen reunoihin. Muuta ylen ihanaa toimintaa on muovipussien käsittely, kengänpohjien nuoleminen, sekä lentoon pyrähtäminen korkeista paikosta kuten hoitotaso, syli, sohva tms. Koska vaahtosammutin ei ymmärrä puhetta, selittämäni kansanviisaudet kuuseen kurkottamisesta ja kertomani tarut antiikin mytologiasta Ikaroksineen ja vahasiipineen kaikuvat kuuroille korville. Syöttötuolissa istuessa pojan on aivan pakko yrittää potkia pöydästä vauhtia, että koko hökötys saataisiin sitä myöten kumoon. Kaiken kaikkiaan lapsi on siis muuttunut hyvin helppohoitoiseksi ja hänet voi huoletta jättää vahtimaan itseään päiväkausiksi.

Lopuksi pohdittavaa Murphyn lakia sivuavasta elämän tosiasiasta. Miksi, oi miksi, lapsi kusaisee seitsemän miljoonan euron karvalankamatolle juuri siinä välissä kun häneltä otetaan vaippa pois, ja vaipan poisottaja on hakemassa uutta vaippaa? On aivan sama onko läsnä viisi vai 15 minuuttia ennen kuin lähtee hakemaan vaippaa, puolialaston lapsi ottaa ja laskee alleen saman tien kun hoitohenkilökunta poistuu näkyvistä. Olen alkanut epäillä tapahtumain tahattomuutta...

Kapteenin Logi 0052

Ensimmäisestä kunnon sairastelusta taidetaan olla selvitty. Kuume nousi parina päivänä 39:ään asteeseen, mutta saatiin kiltisti laskettua lääkitsemällä. Ruoka- ja juomahalu olivat poitsulla välillä todella alamaissa. Kun tuttipullo sisältöineen ei millään tahtonut kelvata, pyrin nesteytämään nuorukaista lääkeruiskun kautta annetulla vedellä. Päätään ja käsiään heiluttavan, ja suutaan tiukasti supussa pitävän lapsosen pakkojuottaminen osoittautui kohtalaisen haasteelliseksi, joten puolipäivää kotimme toimitti vesipuiston virkaa. Tämä toiminta päättyi onnellisesti siten, että yhden ruokailun jälkeen, kun olin hetken aikaa sihtaillut ruiskulla maitoa lapsen suuhun (ja ympäri keittiötä) nassikka oksensi noin 386 litraa itsensä ja sitterin päälle.

Palataan vauvauinnin ihmeelliseen maailmaan sen verran, että ennen hiukan ongelmainen sukeltelukin on alkanut luonnistua. Siis pojalta. Itsehän olen verrattavissa vähintään karibialaisiin helmensukeltajiin, sillä pystyn sukeltamaan ainakin kahteen metriin silmät auki, ja pidättämään hengitystäni yli 30 sekuntia. YLI 30! Vauvasukeltamisen vaikeus meni selkeästi vanhempien piikkiin, sillä konsultoituamme vetäjää, tajusimme että sukeltelussa huomiomme oli kiinnittynyt lähes yksinomaan omaan tekemiseemme ja pojan valmistaminen, rohkaisu ja kehuminen sukeltamisen yhteydessä olivat jääneet vaille huomiota.

Nassikan taitorepertuaariin on ilmestynyt uusi varsin ärsyttävä ominaisuus: hampaiden narskuttelu. Siitä äänestä tulee sellainen selkäpiitä karmiva tunne, kun lapsukainen pyrkii murentamaan jo valmiiksi vaillinaista purukalustoaan olemattomiin. Narskuttelun vaatima ilme on toisaalta näkemisen arvoinen. Alaleuka pitkällä narskutteleva mutruhuuli on maailman suloisin otus.