Aloha!
Ajattelin, että voisi olla hyvä päivittää tilanne, jossa ihmispoikasten ja eläinpoikasen kanssa nykyisin elellään. Kun aloitin Login kirjoittamisen, olimme rouvan kanssa opiskelijaihmisiä, jotka loputtoman opiskelun lomassa tekivät myös runsaahkosti töitä ja hiukan vauvoja. Vauvojentekohommat ja kaikki, mitä siihen kuuluu, on aikaa sitten lopetettu tässä taloudessa, samoin kuin opiskelu, joten jäljellä on enää työ.
Sanalla sanoen, olemme keskiluokkaistuneet. Meillä on 1,7 eli pyöristettynä kaksi lasta, omakotitalo, kaksi motorisoitua ajoneuvoa ja se saakelin kultainen noutaja, joka onkin kakkainen noutaja – muutenkin kuin väriltään – mutta siitä myöhemmin lisää. Rouva on virassa oleva, todella kaunis, älykäs ja hauska naishenkilö, mutta auttamatta viisi vuotta vanhempi kuin viisi vuotta sitten. Siis todella vanha on jo. Itse olen lähes yhtä vanha, mutten sentään läheskään yhtä vanha. En myöskään ole todella kaunis, älykäs enkä hauska. En ole naishenkilökään, vaikka minulla on täysi oikeus identifioitua sellaiseksi. Varsinkin kun aiemmassa Logissa kerroin hukanneeni identiteettini ruohikkoon. Minäkin harmikseni olen työllistynyt omalle alalleni, mutta nykytodellisuudelle ominaisesti olen pätkätyöläinen, joten vielä on toivoa, että voin jäädä kotiäidiksi – tai siis kotihenkilöksi – ja elää aviovaimoni – tai siis aviohenkilöni – palkalla.
Taisin myös jokunen vuosi sitten kirjoitella siitä, että vanhempi poikasista oli aloittelemassa jalkapalloharrastusta, mikä nostaa hymynkareen suupieleeni. Nimittäin juuri tänään, samaisena päivänä, kun tätä kirjoittelen, kävin kentän reunalla katselemassa viimeisen pelin valmentajan ominaisuudessa, sillä ilmoitin jääväni eläkkeelle jalkapallovalmentajan uraltani. Pojjaan jalkapalloharrastuksen aloittamisesta seurasi kaksi vuotta jalkapalloharrastusta hänelle ja lähes viisi vuotta junnufutisvalmentamisharrastamista minulle. Sekin hyvin keskiluokkaista puuhaa. Bourgeois on päivän sana. Se kuvaa nykytilannettani parhaiten.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2019
sunnuntai 28. heinäkuuta 2019
Kapteenin Logi 0092
Hei, ei kukaan!
Jouduin Kapteeni Ahabin jahtaaman valkoisen valaan nielaisemaksi kuin Raamatun Joona ikään ja näin ollen minun täytyi pitämän pieni tauko kirjoittelussani. Valaan vatsassa nähkääs on paskahko wifi. Valkoisen vauvan syntymästä tulee muutaman viikon päästä kuluneeksi kymmenen vuotta, mikä tuntuu käsittämättömältä. Myös valkoisen vauvan pienempi versio on kaukana vauvasta. Se puhuu ja kävelee, mutta pääasiassa inttää vastaan ja riitelee. Syksyllä se aloittaa eskarin.
Pojat... Ai niin. Kulttuuri ehti muuttua radikaalisti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Ihmishenkilöt, jotka saavat itse määritellä kuulumisensa mihin sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen hyvänsä ja joita siitä huolimatta rakkaan aviovaimoni (joka ei ole vieläkään lähtenyt kävelemään) kanssa kutsumme pojiksi, ovat kaikin puolin hyvinvoivia, ihania keskiluokkaisen pullamössöistettyjä ja lellittyjä penikoita, joiden ainoa vastus ja vaikeus maailmassa olen minä.
Olen itsepäinen, lapsellinen ja kohtalaisen tiukka. Minulla on lyhyt pinna. Ominaisuuteni siis ovat omiaan luomaan koflikteja etenkin kohta kuusivuotiaan kanssa, koska kuusivuotiaat ovat itsepäisiä, lapsellisia ja heillä on lyhyt pinna. Myöskään pian kymmenvuotias ei selviä minusta aivan kuivin jaloin, sillä hänessä näkyvät välillä ihanat esiteinihtävät piirteet, joiden kanssa typerä härkäpäisyyteni ottaa yhteen. Tiivistettynä: pojat... henkilöt ovat normaaleja pienehköjä ihmishenkilöitä, ja minä olen tinkaava idiootti. Koska kuitenkin koen maailman turhista turhautumisistani käsin, myös kirjoitan niistä käsin.
Ai niin, kesän alussa teimme sillä tavalla fiksusti, että ostimme ruskean labradorinnoutajan. Kutsumme sitä Pissukseksi, koska se pissaa. Paljon.
Jouduin Kapteeni Ahabin jahtaaman valkoisen valaan nielaisemaksi kuin Raamatun Joona ikään ja näin ollen minun täytyi pitämän pieni tauko kirjoittelussani. Valaan vatsassa nähkääs on paskahko wifi. Valkoisen vauvan syntymästä tulee muutaman viikon päästä kuluneeksi kymmenen vuotta, mikä tuntuu käsittämättömältä. Myös valkoisen vauvan pienempi versio on kaukana vauvasta. Se puhuu ja kävelee, mutta pääasiassa inttää vastaan ja riitelee. Syksyllä se aloittaa eskarin.
Pojat... Ai niin. Kulttuuri ehti muuttua radikaalisti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Ihmishenkilöt, jotka saavat itse määritellä kuulumisensa mihin sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen hyvänsä ja joita siitä huolimatta rakkaan aviovaimoni (joka ei ole vieläkään lähtenyt kävelemään) kanssa kutsumme pojiksi, ovat kaikin puolin hyvinvoivia, ihania keskiluokkaisen pullamössöistettyjä ja lellittyjä penikoita, joiden ainoa vastus ja vaikeus maailmassa olen minä.
Olen itsepäinen, lapsellinen ja kohtalaisen tiukka. Minulla on lyhyt pinna. Ominaisuuteni siis ovat omiaan luomaan koflikteja etenkin kohta kuusivuotiaan kanssa, koska kuusivuotiaat ovat itsepäisiä, lapsellisia ja heillä on lyhyt pinna. Myöskään pian kymmenvuotias ei selviä minusta aivan kuivin jaloin, sillä hänessä näkyvät välillä ihanat esiteinihtävät piirteet, joiden kanssa typerä härkäpäisyyteni ottaa yhteen. Tiivistettynä: pojat... henkilöt ovat normaaleja pienehköjä ihmishenkilöitä, ja minä olen tinkaava idiootti. Koska kuitenkin koen maailman turhista turhautumisistani käsin, myös kirjoitan niistä käsin.
Ai niin, kesän alussa teimme sillä tavalla fiksusti, että ostimme ruskean labradorinnoutajan. Kutsumme sitä Pissukseksi, koska se pissaa. Paljon.
torstai 30. lokakuuta 2014
Kapteenin Logi 0091
Vuodatin lapsiin liittyvää ihanuutta välillä feistuubiin ja ajattelin julkaista saman tässäkin formaatissa. Taustatietona kerrottakoon, että muutimme ja jäin koti-isäilemään.
Koti-isänä korvessa, 2. päivä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat katkenneet. Olen tarkistavinani jääkaapin käyttöohjeita netistä ja puikahdin tänne. Minut huomattaneen pian, joten poistun takaisin jynssäämään kalkkijäämiä etikalla tiskialtaista.
Koti-isänä korvessa, 3. päivä. Pesukone liitettiin tänään seinään ja se pääsi pesemään pyykkiä vuoden tauon jälkeen. Hyvin vaikutti toimivan eikä tulvakaan tullut, joten rakentamani arkki meni täysin hukkaan. Vapautin kaikki eläimet takaisin luontoon ja vahingossa myös kuopuksen, jonka hukkasin takapihan nurmikkoon. Nurmikko on ajettu tänä vuonna ainakin kerran. Kolme päivää on satanut vettä. Nurmikko on ajettu yhä vain sen kerran. Löysin lapsen ennen kuin hirvet tai mitkä ikinä lie täällä liikkuvat villieläimet veivät sen. Olo on voitokas. En ole vieläkään tilannut jätehuoltoa. Vaippavuori vaikuttaa uhkaavalta.
Koti-isänä korvessa, 4. päivä. Arvatenkin tänään satoi vettä. Sisällä olo nassikoiden kanssa alkoi hiukan korpeamaan, joten olin kärttyinen. Vanhemman kanssa riideltiin. Sitten sovittiin. Selitin olevani hiukan turhautunut. Poika selitti ettei tiedä, mitä turhautunut tarkoittaa. Onneksi on enää ~ 250 päivää jäljellä. Koska satoi vettä, ruoho on yhä leikkaamatta. Tänään hukkasin sinne lompakon, kännykän, kotiavaimet, identiteettini ja auton. Vaimo tulee töistä, avaa oluen ja nostaa jalat sohvalle. Minä teen päivällistä ja jupisen. Positiivisena loppukaneettina huomautettakoon, että arkista oli hyötyä postilaatikolla käytäessä
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon. Päivitykseni katkesivat netin puutteen vuoksi. Netin puutetta ei juuri huomannut, sillä tietokoneen käyttöön on aikaa vain nimellisesti. Vanhempi lapsi on aloittanut kerhossa käynnin ja ensi viikolla mahdollisesti jalkapallon Hurray for vaihtelu. Nuorempi on aloittanut juttelemisen ja jaloissa roikkumisen. Tänään hän kertoi päivästään seuraavaa: jglbllblgblgblgblglbl öööö. Vanhempi versio tiedusteli minulta tänään, että onko tämä kaikki vain unta vai totta. Vastasin, että ainakin René Descartes:n mielestä jokseenkin totta. Cogito ergo sum.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+2. Olen flunssassa. Toissapäivänä pelastavan enkelin muodossa anoppi saapui helpottamassa arjen sujumista ja sain nukkua jopa kahdeksaan aamulla. Otin päikkäritkin jumaleissön sentään. Paljon kaipaamani lepo vesittyi Murphyn lain mukaisesti täysin, sillä viime yönä seniorilapsi pääti yhden jälkeen yöllä, että hänä ei nukuta. Vietin sitten pari onnentäyteistä tuntia istuen nojatuolissa odottaen, että yllättävästä univaikeudesta kärsivä jälkikasvuni alkaa jälleen väsyä. Loppujen lopuksi pääsin sänkyyn neljän aikoihin. Onneksi juniorilapsi herää aamuisin vasta noin kello 6.30, joten tehokasta uniaikaa oli jäljellä lähes loputtomasti. Tänään olen väsynyt.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+6. Nuorempi nassikoista on ryhtynyt sontimaan miehekkäästi, mikä tarkoittaa sitä, että scheisse tursuaa vaipasta sotkemaan pojan vaatteet. Tänään luvassa oli varsinainen Tshernobylin turahdus ja radiokakkiivista jätettä päätyi joka paikkaan. Fuck this shit ajattelin mielessäni ja ryhdyin sivelemään vanishin nestemäistä tahranpoistajaa juniorin vaatteisiin. Tulin sitten sivelleeksi vanishin nestemäistä tahranpoistajaa vähän joka paikkaan, koska en ole lainkaan kömpelö. Vietin riemukkaan kymmenminuuttisen poistaessani tahranpoistajaa erinäisiltä pinnoilta. Havahduin siihen mieltä ylentävään näkyyn, joka seuraa, kun lapsi on potkaissut perunajauhoa sisältävän lasipurkin lattialle. Onneksi oli pyykkikasa pehmentämässä laskua alla, niin ei tarvinut siivota kuin itse jauhoja. Sirpleina olen vain minä.
Koti-isänä korvessa, 2. päivä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat katkenneet. Olen tarkistavinani jääkaapin käyttöohjeita netistä ja puikahdin tänne. Minut huomattaneen pian, joten poistun takaisin jynssäämään kalkkijäämiä etikalla tiskialtaista.
Koti-isänä korvessa, 3. päivä. Pesukone liitettiin tänään seinään ja se pääsi pesemään pyykkiä vuoden tauon jälkeen. Hyvin vaikutti toimivan eikä tulvakaan tullut, joten rakentamani arkki meni täysin hukkaan. Vapautin kaikki eläimet takaisin luontoon ja vahingossa myös kuopuksen, jonka hukkasin takapihan nurmikkoon. Nurmikko on ajettu tänä vuonna ainakin kerran. Kolme päivää on satanut vettä. Nurmikko on ajettu yhä vain sen kerran. Löysin lapsen ennen kuin hirvet tai mitkä ikinä lie täällä liikkuvat villieläimet veivät sen. Olo on voitokas. En ole vieläkään tilannut jätehuoltoa. Vaippavuori vaikuttaa uhkaavalta.
Koti-isänä korvessa, 4. päivä. Arvatenkin tänään satoi vettä. Sisällä olo nassikoiden kanssa alkoi hiukan korpeamaan, joten olin kärttyinen. Vanhemman kanssa riideltiin. Sitten sovittiin. Selitin olevani hiukan turhautunut. Poika selitti ettei tiedä, mitä turhautunut tarkoittaa. Onneksi on enää ~ 250 päivää jäljellä. Koska satoi vettä, ruoho on yhä leikkaamatta. Tänään hukkasin sinne lompakon, kännykän, kotiavaimet, identiteettini ja auton. Vaimo tulee töistä, avaa oluen ja nostaa jalat sohvalle. Minä teen päivällistä ja jupisen. Positiivisena loppukaneettina huomautettakoon, että arkista oli hyötyä postilaatikolla käytäessä
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon. Päivitykseni katkesivat netin puutteen vuoksi. Netin puutetta ei juuri huomannut, sillä tietokoneen käyttöön on aikaa vain nimellisesti. Vanhempi lapsi on aloittanut kerhossa käynnin ja ensi viikolla mahdollisesti jalkapallon Hurray for vaihtelu. Nuorempi on aloittanut juttelemisen ja jaloissa roikkumisen. Tänään hän kertoi päivästään seuraavaa: jglbllblgblgblgblglbl öööö. Vanhempi versio tiedusteli minulta tänään, että onko tämä kaikki vain unta vai totta. Vastasin, että ainakin René Descartes:n mielestä jokseenkin totta. Cogito ergo sum.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+2. Olen flunssassa. Toissapäivänä pelastavan enkelin muodossa anoppi saapui helpottamassa arjen sujumista ja sain nukkua jopa kahdeksaan aamulla. Otin päikkäritkin jumaleissön sentään. Paljon kaipaamani lepo vesittyi Murphyn lain mukaisesti täysin, sillä viime yönä seniorilapsi pääti yhden jälkeen yöllä, että hänä ei nukuta. Vietin sitten pari onnentäyteistä tuntia istuen nojatuolissa odottaen, että yllättävästä univaikeudesta kärsivä jälkikasvuni alkaa jälleen väsyä. Loppujen lopuksi pääsin sänkyyn neljän aikoihin. Onneksi juniorilapsi herää aamuisin vasta noin kello 6.30, joten tehokasta uniaikaa oli jäljellä lähes loputtomasti. Tänään olen väsynyt.
Koti-isänä korvessa, päivä: tuntematon+6. Nuorempi nassikoista on ryhtynyt sontimaan miehekkäästi, mikä tarkoittaa sitä, että scheisse tursuaa vaipasta sotkemaan pojan vaatteet. Tänään luvassa oli varsinainen Tshernobylin turahdus ja radiokakkiivista jätettä päätyi joka paikkaan. Fuck this shit ajattelin mielessäni ja ryhdyin sivelemään vanishin nestemäistä tahranpoistajaa juniorin vaatteisiin. Tulin sitten sivelleeksi vanishin nestemäistä tahranpoistajaa vähän joka paikkaan, koska en ole lainkaan kömpelö. Vietin riemukkaan kymmenminuuttisen poistaessani tahranpoistajaa erinäisiltä pinnoilta. Havahduin siihen mieltä ylentävään näkyyn, joka seuraa, kun lapsi on potkaissut perunajauhoa sisältävän lasipurkin lattialle. Onneksi oli pyykkikasa pehmentämässä laskua alla, niin ei tarvinut siivota kuin itse jauhoja. Sirpleina olen vain minä.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Kapteenin Logi 0090
Hyvää kesää jokaiselle tähän Internetin kolkkaan eksyneelle. Tällä kertaa pitkään jatkuneeseen radiohiljaisuuteeni on jopa pätevä syy, jos laiskuus ei muka ole sellainen. Olen käyttänyt kaiken kirjoituksellisen energiani ja luovuuteni gradun tekemiseen. Hyvä minä.
Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.
Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:
A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)
A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)
B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)
C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)
Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.
Koska Logi on tunteidentuuletuskanavani, päädyin hetkeksi linjoille tuulettautumaan. Ulkona on toinen varsinaisen kesäinen päivä tälle vuodelle. Minä olen kuitenkin ollut lasteni panttivankina koko iltapäivän. Mikä ihme siinä on, että kun toinen vanhemmista poistuu alueelta, all hell breaks loose? Vanhempi alkoi jo päivällä voida huonosti, iltapäivään mennessä alkoi kuumeilu ja elävän kalenterini poistuttua poitsu oksensi. Samaan aikaan oksentamisen kanssa olen pattitilanteessa nuoremman kera. Kahdeksankuinen touhotin hampoo, joten syömisen sijaan hän valitsi tunnin huutamisen täyttä kurkkua. Ei syö. Ei juo. Jippii. Tungettuani supon lapsosen persauksiin, mitä muuten pidän todella mieltä ylentävänä toimintana, palosireeni vihdoin vaikeni.
Oksentanut viisivuotias onneksi voipui ja sammahti vuoteeseensa, ja supon päihdyttämän pahan hengen muututtua hyvähenkiseksi tuntuu siltä, että olen voiton puollella. Sain supon lisäksi upotettua penskaan iltapalaa ja nesteitä. Toisesta päästä tietysti. Seuraavia haasteita ovat:
A) Miten saan kuuden jälkeen kuukahtaneen ja seitsemän jälkeen heränneen poikasen nukahtamaan illalla?
(En varmaan mitenkään)
A2) Myös nuorempi nukkui päiväunensa tavallista pidempään, joten koska nuo mini-me:t laittavat nukkumaan?
(Joskus toiste)
B) Miten vältyn miltälie pörövirukselta?
(En varmaan mitenkään)
C) Koska pääsen nauttimaan kesäilmasta?
(En varmaan koskaan)
Juuri kun olin saanut muutaman minuutin rauhaa ja kirjoitettua tätä edeltävän tekstin, nuorempi turautti läjän sontaa. Se taisi olla kolmas satsi tälle päivälle. Näin kaikkia kiinnostavana kuriositeettina kerrottakoon seuraavaa. Alusta asti lukemaan vaivautuneet saattavat muistaa, että ensimmäinen versio oli varsin harvakakkainen. Tämä toinen on tuohon ekaan verrattuna varsinainen soosiruuta. Tämä osuvasti tiivistääkin illan fiilikset: Scheiße.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Uhkasin syödä nuoremman varpaat iltapalaksi, mihin vanhempi huusi:
Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!
Ei saa syyä toisten varpaita! Ne ei pysy pystyssä ja valluu elimet ulos!
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0089
Toinen pojista on surkea etsimään tavaroita. Okei, todennäköisesti molemmat pojat ovat surkeita etsimään tavaroita, sillä toinen ei edes osaa liikkua lukuun ottamatta yksittäisiä kyljelleen kierähdyksiä. Mutta sekin, joka liikkuu, on etsimisessä aivan toivoton ja löytämisessä vielä toivottomampi. Jos laitan täysin tyhjän huoneen lattialle tuolin, pallon ja elefantin, varustan lapsen valokuvalla elefantista, kartalla elefantin luo, annan hänelle kompassin ja suulliset ohjeet, osoitan elefanttia sormella ja sanon "tuossa se muuten sitten on", takuuvarmasti poika huutaa noin seitsemän sekunnin epäonnisen etsinnän jälkeen, ettei löydä sitä.
Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.
Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.
Kyvyttömyys joissakin asioissa hämmentää ja vastaavasti kyvykkyys toisissa. Vaikka penska olisi täysin kykenemätön löytämään heinää heinäsuovasta, hän pystyy muistamaan parin vuoden takaisia asioita, joista ei ole puhutta halaistua sanaa puoleentoista vuoteen. Hän muistaa yksittäisiä kerran kuulemiaan vaikeita sanoja ja niiden merkityksiä, mutta ei sitä, mitä on tehnyt tänään. Nassikka on onnistunut jo parisen sanaakin lukemaan omin avuin ja laskee yksinkertaisimpia yhteenlaskuja. Toisaalta, aina ei saa kalsareita pois jalasta, kun ne juuttuvat sukkiin. Kyllä ovat monipuolisia nuo lapsukaiset.
Nuorempi osaa itkeä ja nauraa. Lähinnä itkeä.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0088
Huomautettakoon heti alkuun, että omassa Landian tarinassani ei ollut koiraa.
Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.
Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.
Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.
Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.
Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!
Julkaisen tämän tekstin myöhemmin, joten tänään ei ole tänään. Mutta:
Tänään vaimo lähti viihteelle rellestään. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että hän lähti ystävättärineen pitämään pari tuntia vapaata lapsista ja tulee todennäköisesti ennen yhtätoista kotiin. Kuten olen aiemmin kironnut, on parinkin lasen huoltaminen yksistään suoraan saatanasta. Vanhemmalla oli jo aamusta asti ollut kiukkuinen päivä. En tiedä mistä johtui. Liekö siitä, että rakas mummunsa lähti tänään kotiin, huonosti nukutuista öistä (on nimittäin pakkasen myötä muuttunut pilkkuiseksi kuin jokin pilkukas eläin - vaikka leopardi - ja kutiavaksi kuin jokin, joka kutiaa herkästi - vaikka pikkusisko), ehkä planeetat olivat väärässä asennossa tai demoni vallannut lapsukaisen. Vaikeaa joka tapauksessa oli, ja sama jatkui illalla. Toinen puolestaan huutaa koko ajan, kun ei ole pystyasennossa kannettavana.
Joten... Lapsi numero 1 parkuu, kun en voi lukea kirjaa, koska lapsi numero 2 parkuu. Lapsi numero 2 parkuu, koska on olemassa. Tyynnyttelen lasta numero 2. Lapsen numero 2 tyynnyttely käy mahdottomaksi, koska lapsi numero 1 on ruokittava, siltä on pestävä hampaat, se on rasvattava, sille on luettava iltasatu ja on annettava hyvänyönsuukko lapsen numero 1 lisäksi unileluille numerot 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Not kidding! Koko edellisen toimituksen ajan lapsi numero 2 huutaa kuin palosireeni ja on myös erehdyttävästi paloauton värinen.
Kun lapsi numero 1 on yllättävän vähällä vastaanhangoittelulla saatu nukkumaan, alkaa projekti toisen nassikan parissa. Syötin lapselle velliä, mutta lapsi ei oikein saanut syötyä velliä, koska ei huudoltaan ehtinyt pysähtyä nielemään. Loppujen lopuksi teimme kompromissin ja sylissä ollessaan lapsi suostui keskeyttämään huudon aina nielaisun ajaksi. Loppuaika, eli lusikan liikuttelu, huudettiin yhä suoraa kurkkua. Vajaan kahden tunnin itku loppui lopulta tuttipulloon ja maitoon. Juopaisun jälkeen sain lapsen jopa pinnasänkyynsä olemaan jotakuinkin hiljaa. Siellä se nyt nyyhkyttää unen ja valveen rajamailla varttia myöhemmin, muttei sentään huuda.
Demonin... Siis lapsen pinnasänkyyn saaminen on jo itsessään pienimuotoinen ihme, siellä on suostuttu nukkumaan vain pariin otteeseen melko lyhyitä pätkiä. Veljesten alku on ollut nukkumistilanteen suhteen hyvin erilainen. Esikoinen ei ole nukkunut sängyssämme muistaakseni yötäkään, ja jos muistankin väärin niin korkeintaan yhden tai kaksi. Kuopus puolestaan ole muualla nukkunutkaan.
Kuinkas ollakaan, lapsi.... Siis demoni heräsi nyt puolen tunnin ikiunen jälkeen, hörppäsi hiukan maitoa ja jatkaa huutamista siitä, mihin viimeksi jäi. Käsittääkseni olemme kohdassa AAAAAAÄÄÄÄOU!!!
perjantai 17. tammikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Sattuipa kerran loppusyksystä niin, että olimme pojan kanssa matkalla leikkikentälle. Koska lastani on harhautettava, jotta hän ei tajua kävelevänsä omin voimin yli kahdensadan metrin pituista matkaa, joudun joskus kävelymatkoilla kertomaan tarinoita. Tämän erään kerran kerroin poitsulle Landian tarinan, jossa oli - yllätys yllätys - lohikäärme. Ja ritarikin. Tiedän, että kumpikin lukijani tärisee jännityksestä ja mielessään vaatii saada tietää lisää Landian tarinastani. Mutta en kerro sitä, vaan leikkaanliimaan tähän ylöskirjoittamani version samasta tarinasta, jonka napero halusi itse jälkeenpäin kertoa minulle takaisin.
Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.
Tämä on jo viides bloggaus(?) tai mikälie blogitus, ehkä ihan vaan kirjoitus, tänä vuonna. Ottaen huomioon, että vuonna 2012 vastaava luku oli kokonaisuudessaan neljä, voinkin pitää loppuvuoden vapaata.
LANDIAN TARINA
Landiassa asui maanviljelijä ja Landiassa myös oli linna,
joka oli kuninkaan ja kuningattaren linna. Linnan vieressä oli synkkä metsä,
jossa asui ilkeä velho nimeltään Werner-velho. Werner-velho halusi valtakunnan
itselleen hallintaan.
Kuninkaalla oli koira.
Werner velho oli taikonut lohikäärmeen
semmoisella juonella. Lohikäärme oli niin suuri, että se ei mahtunut linnaan ja
se melkein söi kaikki linnan eläimet ja asukkaat.
Kuninkaan koira lähetti
ritareita, jotka olivat tosi urheita ja voimakkaita. Ensin ritarit menivät
lohikäärmeen vatsaan ja ottivat kaikki eläimet pois ja antoivat ihmisille.
Sitten tapahtui niin, että kuninkaan koira lähetti yhden
urhean ritarin, joka keksi sellaisen juonen, että heinästä rakennettu ritari
oli oikea ritari. Se huuteli lohikäärmeelle julmennuksia. Lohikäärme tuli ja
näki ritarin heinistä rakentaman itsensä. Oikea ritari piileskeli luolan
katolla.
Ritari löi miekallansa lohikäärmettä korvan taakse, jossa oli
lohikäärmeen heikoin paikka.
Sen pituinen se.
torstai 16. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0087
Havahduin siihen, että tämä on jumantsuikka kuudes erillinen vuosi, kun kirjoittelen Logiin. Huh! Jos olet lukenut houreitani jo siitä vuodesta nolla, niin mieti kuinka vanha olet nyt. Parempi alkaa rustata sitä testamenttia...
Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.
Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.
Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.
Jälkimmäinen versio on hiukan pläski. On se nyt "vanhemmiten" jo pikkuisen solakoitunut, mutta seitsemän kaulan väheneminen viideksi ei ole mielestäni aivan päätähuimaavaa edistystä. En nyt halua lähteä kritisoimaan ylipainoa vaan leukoja. On aivan ymmärrettävää, että pieni vauva kerää vararavintoa rasvan muodossa tulevan kylmän talven varalle. Eihän vauva voinut tietää, ettei talvi olisi kylmä vaan lähinnä märkä, ja varastoitu rasva täten hyödytöntä.
Viiden kaulan ongelma on se, että kaulapoimut hautuvat. On äärimmäisen hankalaa pitää jatkuvasti hautuvia kaulapoimuja puhtaina ja kuivina. Vauvan pään joutuu vaivalloisesti ja kohteelle epämukavasti nostamaan leuasta ylöspäin, jotta pääsee pyyhkimään punaisena helottavaa kaulaa puhtaaksi ja sitten levittelemään pottujauhoja ympäri vauvaa sen pyristellessä vastaan niin, että pian huone on valkoisen pölypilven peitossa, lapsi huutaa hukassa pilven keskellä ja isi turhautuu.
Vanhempi kahden lapsen laumastani on myös aiheuttanut turhautumista leuoillaan. Tarkemmin sanottuna sillä, mitä leukojensa välistä päästää. Leukojen välistä lauottujen epäasiallisuuksien lisäksi hän osaa todella taitavasti rikastuttaa vanhempiensa elämää läpsimällä meitä ja etenkin potkimalla seiniä tai kaappeja. Nyt tilanne on hiukan rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa takaperin meillä elettiin jatkuvassa post traumaattisessa stressissä , kun nelivuotias teini osoitti mieltään joka päivä parisenkymmentä kertaa. Analysoimme käytöksen johtuvan joko siitä, että pikkuveljen muassaan tuoma huomion saamisen lasku oli yllättävä ja dramaattinen, tai siitä, että nelivuotias on nelivuotias.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Lapsi puhuu!
Käväsin avaruusfanin kanssa iltasella ulkona. Tähtikirkkaan illan helmi oli hieno täysikuu, jonka yli pilvet lipuivat vauhdikkaasti usvan kaltaisena verhona. Näkymän havaitessaan lapseni huokaisi:
"Mie en ole ikinä nähny mittään nuin upeaa!"
"Mie en ole ikinä nähny mittään nuin upeaa!"
tiistai 14. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0086
Esikoinen on obsessiivisen kiinnostunut avaruudesta. Damn! Humanistihippinä avaruusfysiikka ei välttämättä ole kaikkein vahvinta osaamistaluettani. Tulin iltapäivällä "opiskelemasta" ja aukaistuani oven minua tervehdittiin kysymällä:
- Räjähtävätkö kaikki tähdet?
- Voiko syntyä uusia tähtiä?
Muita lähes päivittäin toistuvia kysymyksiä ovat:
- Voinko mie nähdä tähdenlennon?
- Iskeytyykö maahan meteoriitti?
- Voiko maahan lentää asteroidi?
- Onko mustia-aukkoja meiän lähellä?
- Saanko mie kattoa internetistä kraaterin kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä planeettojen kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä kuun kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä satelliittien kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä avaruussukkulan kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä asteroidien kuvia?
Itse en vaan jaksa tarkistaa wikipediasta kaikkia faktoja, jotta voisin joka kerta antaa oikean vastauksen, joten joudun usein myöntämään tietämättömyyteni. Minä. Joka tiedän kaikesta kaiken. Nöyryyttävää on lapsellisen elämä.
Nuorempi puolestaan kiljuu. Kiljuu, syö ja nukkuu huonosti. Naureskelee toki jo, pötkäle on nelikuinen ja eilisen neuvolakäynnin mukaan painaa yli kahdeksan seläntappavaa kiloa. Taas odotellaan innolla sitä istumisen alkamista, kävelyn oppimista ja kotoa pois muuttoa.
Mieleenpainuvin kokemus nuoremman hoitamisessa on jo aikoja sitten sattunut hyökkäys, jonka kohteeksi jouduin. Hyökkääjänä oli vauva, aseena torpedokakka. Ovela vauva oli asetettu pesukoneen päällä sijaitsevalle hoitotasolleen vaipanvaihtoa varten, kun se kokeneen sukellusvenease-ekspertin tarkkuudella ampui minua torpedokakalla sotkien hoitoalustan, pesukoneen, lattian ja housuni. Sillä hetkellä tunsin itseni hiukan häväistyksi, mutta en voinut hetkeen lopettaa nauramista.
- Räjähtävätkö kaikki tähdet?
- Voiko syntyä uusia tähtiä?
Muita lähes päivittäin toistuvia kysymyksiä ovat:
- Voinko mie nähdä tähdenlennon?
- Iskeytyykö maahan meteoriitti?
- Voiko maahan lentää asteroidi?
- Onko mustia-aukkoja meiän lähellä?
- Saanko mie kattoa internetistä kraaterin kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä planeettojen kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä kuun kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä satelliittien kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä avaruussukkulan kuvia?
- Saanko mie kattoa internetistä asteroidien kuvia?
Itse en vaan jaksa tarkistaa wikipediasta kaikkia faktoja, jotta voisin joka kerta antaa oikean vastauksen, joten joudun usein myöntämään tietämättömyyteni. Minä. Joka tiedän kaikesta kaiken. Nöyryyttävää on lapsellisen elämä.
Nuorempi puolestaan kiljuu. Kiljuu, syö ja nukkuu huonosti. Naureskelee toki jo, pötkäle on nelikuinen ja eilisen neuvolakäynnin mukaan painaa yli kahdeksan seläntappavaa kiloa. Taas odotellaan innolla sitä istumisen alkamista, kävelyn oppimista ja kotoa pois muuttoa.
Mieleenpainuvin kokemus nuoremman hoitamisessa on jo aikoja sitten sattunut hyökkäys, jonka kohteeksi jouduin. Hyökkääjänä oli vauva, aseena torpedokakka. Ovela vauva oli asetettu pesukoneen päällä sijaitsevalle hoitotasolleen vaipanvaihtoa varten, kun se kokeneen sukellusvenease-ekspertin tarkkuudella ampui minua torpedokakalla sotkien hoitoalustan, pesukoneen, lattian ja housuni. Sillä hetkellä tunsin itseni hiukan häväistyksi, mutta en voinut hetkeen lopettaa nauramista.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Kapteenin Logi 0085
Uskaltaakohan tässä nokkaansa tänne pistää, kun heti comebackin jälkeen on viettänyt kuukausikaupalla hiljaiseloa. Täytyy myöntää, toisen lapsukaisen seuraaminen ei ole niin ainutlaatuista, että tuntisin tarvetta jakaa kaikki kohellukset uudestaan. Ja jokseenkin vähemmän se v(al)ituttaa, kun tietää joka tapauksessa, mitä on luvassa. Tuo neljävuotias puolestaan v(al)ituttaa välillä ihan hemmetisti, sillä se on neljävuotias. Ja poissa kotoa vain 9 tuntia viikossa pikkukoulussa.
Tunnustan heti käyttelyssä, että minun ei pitäisi puhua halaistua sanaa väsymyksestä. Kakkosversio on sen luontoinen tissi-iilimato, että vaimoraukka ei yleensä nuku kello yhden jälkeen yli tunnin pätkiä öisin. Joten häntä väsyttää. Toki itsekin silloin tällöin heräilen, mutta jos meidät laitetaan väsymyksen suhteen samalle vertailuasteikolle, taidan olla korkeintaan vain eisataprosenttisenpirteä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen väsynyt. Noh... Nelivuotiaan kanssa väsyneenä oleminen sujuu näin. Hallitus ja kakkosversio makailevat makkarissa. Ummistan silmäni sohvalla ja olen nukahtamaisillani.
- Iti... Iti... Iti... Miktet tie vattaa?
- Mmmmmh.
- Iti, onko Det Ttaritta (Death Star) semmotia pikku aluktia (aluksia)?
- On. Anna iskä leppää nyt vähän.
Minuutti
- Iti... Iti... Iti... Tämä ilmpallo voit olla Det Ttar ja tämä Hilppuri (Silppuri) voit olla Daart Veider (Darth Vader).
- Mmmmmmh.
- Miktet tie tano mittään.
- Isiä väsyttää.
- Kato tätä Det Ttaaria.
- Anna iskä nyt vähän aikaa leppää tässä.
- Mitket tie kato tätä Det Ttaaria?
- Iskää väsyttää.
- Kato!
- Mmmmhh...
- Kato!
- Mmmhhhjooo, hieno on.
- EI KU KATO!
- Joo isi näki, hieno on.
Puoli minuuttia
- Iti... Iti... Iti... Iti lue mulle tätä kirjaa.
- Mene vaikka rakentamaan legoista sille Death Starille aluksia, jooko. Antaisit nyt (PLIIIS PLIIIS PLIIIS PLIIIS EDES VÄHÄN AIKAA ELÄMÄN TÄHDEN!!!) iskän ihan pikkusen aikaa levätä tässä.
- Joo mie menen rakentaan leegoitta niitä aluktia. Ne on kaikki hamanlaitia, plä, plä, plä, plä...
3,8 sekuntia
- Iti... Iti... Iti.. Iti tämä on tämmönen alut ja tuo on tuommonen alut ja tämä ja tuo alut on erilaitia.
Ja. Niin. Edelleen. En sitten levännyt. Hetkeäkään. Kuten tavallista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia harhakuvitelmia, että näin isolla ikäerolla tehdyt mukulat hoituisivat samalla painolla. Mutta eipä sitä kovin tarkkaan tiedostanut, että kun jälkimmäinen aiheuttaa väsymystä, ensimmäinen pitää tiukasti huolen siitä, että väsymys pysyy yllä ja jatkuu. Vaimo sanoisi tähän, että lopeta se vineeminen (kts. suomi-teini sanakirja), mulla ne todelliset ongelmat on.
Tunnustan heti käyttelyssä, että minun ei pitäisi puhua halaistua sanaa väsymyksestä. Kakkosversio on sen luontoinen tissi-iilimato, että vaimoraukka ei yleensä nuku kello yhden jälkeen yli tunnin pätkiä öisin. Joten häntä väsyttää. Toki itsekin silloin tällöin heräilen, mutta jos meidät laitetaan väsymyksen suhteen samalle vertailuasteikolle, taidan olla korkeintaan vain eisataprosenttisenpirteä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen väsynyt. Noh... Nelivuotiaan kanssa väsyneenä oleminen sujuu näin. Hallitus ja kakkosversio makailevat makkarissa. Ummistan silmäni sohvalla ja olen nukahtamaisillani.
- Iti... Iti... Iti... Miktet tie vattaa?
- Mmmmmh.
- Iti, onko Det Ttaritta (Death Star) semmotia pikku aluktia (aluksia)?
- On. Anna iskä leppää nyt vähän.
Minuutti
- Iti... Iti... Iti... Tämä ilmpallo voit olla Det Ttar ja tämä Hilppuri (Silppuri) voit olla Daart Veider (Darth Vader).
- Mmmmmmh.
- Miktet tie tano mittään.
- Isiä väsyttää.
- Kato tätä Det Ttaaria.
- Anna iskä nyt vähän aikaa leppää tässä.
- Mitket tie kato tätä Det Ttaaria?
- Iskää väsyttää.
- Kato!
- Mmmmhh...
- Kato!
- Mmmhhhjooo, hieno on.
- EI KU KATO!
- Joo isi näki, hieno on.
Puoli minuuttia
- Iti... Iti... Iti... Iti lue mulle tätä kirjaa.
- Mene vaikka rakentamaan legoista sille Death Starille aluksia, jooko. Antaisit nyt (PLIIIS PLIIIS PLIIIS PLIIIS EDES VÄHÄN AIKAA ELÄMÄN TÄHDEN!!!) iskän ihan pikkusen aikaa levätä tässä.
- Joo mie menen rakentaan leegoitta niitä aluktia. Ne on kaikki hamanlaitia, plä, plä, plä, plä...
3,8 sekuntia
- Iti... Iti... Iti.. Iti tämä on tämmönen alut ja tuo on tuommonen alut ja tämä ja tuo alut on erilaitia.
Ja. Niin. Edelleen. En sitten levännyt. Hetkeäkään. Kuten tavallista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia harhakuvitelmia, että näin isolla ikäerolla tehdyt mukulat hoituisivat samalla painolla. Mutta eipä sitä kovin tarkkaan tiedostanut, että kun jälkimmäinen aiheuttaa väsymystä, ensimmäinen pitää tiukasti huolen siitä, että väsymys pysyy yllä ja jatkuu. Vaimo sanoisi tähän, että lopeta se vineeminen (kts. suomi-teini sanakirja), mulla ne todelliset ongelmat on.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Lapsi puhuu!
Poika olkoon nyt hetken aikaa nimeltään "Kerttu", niin voin lainata häntä suoraan.
Jo jonkin aikaa nelivuotias oli ollut ihmeellisessä kilpikonna-asennossa polvillaan seinän vieressä pää ja kädet lattiaa vasten, kun kysyin häneltä:
- Mitä sie teet?
- Mie olen seinä. Kerttu ei ole täällä. Teillä ei ennää ole Kerttua.
Myöhemmistä selvityksistä kävi ilmi, että hän harrasti jonkin sortin vakoilua. WTF?
Jo jonkin aikaa nelivuotias oli ollut ihmeellisessä kilpikonna-asennossa polvillaan seinän vieressä pää ja kädet lattiaa vasten, kun kysyin häneltä:
- Mitä sie teet?
- Mie olen seinä. Kerttu ei ole täällä. Teillä ei ennää ole Kerttua.
Myöhemmistä selvityksistä kävi ilmi, että hän harrasti jonkin sortin vakoilua. WTF?
maanantai 21. lokakuuta 2013
Kapteenin Logi 0084
Miksi ongelmilla on tapana kasautua niille huonommille hetkille? Ipanoiden äiti poistui asunnosta vajaaksi pariksi tunniksi. Suhteellisen pian tuoreempi tulokas alkoi huutaa tissiä.Yritin tarjota tissiä, mutta minun eivät kelvanneet. En kerennyt olla loukkaantunut kovinkaan kauaa rintavarustukseni hyljeksimisestä, sillä lähes saman tien kun sain nuorukaisen hiljaiseksi, vanhempi veljeksistä oli kerennyt hylätä ruokalappunsa. Ilmeisesti päättelykyvyn Sherlock Holmesini oli tullut siihen tulokseen, että ruokalappu on kaikista tarpeettomin silloin, kun alla on vitivalkoinen puhdas paita ja ruokana tomaattista spagettikastiketta. Yritin verbaalisesti saada lapseni luopumaan punavalkoisesta paidastaan, jotta se saataisiin laitettua pyykkiin. Tämä ei tietenkään herralle kelvannut. Nyt vanhempi lapsista alkoi huutaa. Nuorempi, joka oli vasta saatu rauhoitettua, heräsi tähän huutoon. Sain esikoisen rauhoiteltua ja luopumaan paidastaan. Hiljensin myös sen lyhyemmän.
Paidastaluopuja sai lopulta syötyä (mikä on jo pieni ihme sinäsnsä - tästä myöhemmin toiste) ja päätti mennä pissalle. Poika on vastikään löytänyt seisaaltaan pissaamisen uskomattoman ulottuvuuden - tuon sukupuolia jyrkästi jakavan taidon, johon vain miehet pystyvät sottaamatta. Vai pystyvätkö? Napero tähtäsi pöntön sijasta suoraan nurkkaan ja tietysti hätääntyi ja uhkasi alkaa itkeä. Hätääntyminen ei kuitenkaan saanut häntä korjaamaan tähtäystä, vaan hätääntyneenä nassikka jatkoi hätäistä pissaamista nurkkaan. Tässä vaiheessa olin hiukan hätää kärsimässä. Sain hätäpissaajan rauhoitettua ilman, että hän sai kohtausta epäonnistuneen sihtauksen tiimoilta. Kuitenkin luutuillessani kusilammikkoa pöntön ympäriltä päätti pienempi herätä taas kerran. Nukkuminen on tunnetusti idiooteille ja vauvat eivät tarvi unta.
Viime aikoina on virinnyt keskustelu subjektiivisen päivähoito-oikeuden tarpeellisuudesta. On se jumalauta tarpeellinen, jos on yli 1,2 lasta ja jompi kumpi vanhemmista töissä tai poissa. Miten te ihmiset selviätte näiden touhottajien kanssa. Neljänkymmenen minuutin sisään olin vaientanut huutavia lapsia neljästi, yrittänyt hoitaa ruokkimiset ja nukuttamiset yhtä aikaa, ja kontannut polvillani pissassa. Jos olisin yksinäinen koti-isi työpäivisin, vähintään polttaisin ketjussa ja näyttäisin samalta kuin Nick Nolte pidätyskuvassaan. Tsiisus.
Tvipperissä @KapteeniAhab
Paidastaluopuja sai lopulta syötyä (mikä on jo pieni ihme sinäsnsä - tästä myöhemmin toiste) ja päätti mennä pissalle. Poika on vastikään löytänyt seisaaltaan pissaamisen uskomattoman ulottuvuuden - tuon sukupuolia jyrkästi jakavan taidon, johon vain miehet pystyvät sottaamatta. Vai pystyvätkö? Napero tähtäsi pöntön sijasta suoraan nurkkaan ja tietysti hätääntyi ja uhkasi alkaa itkeä. Hätääntyminen ei kuitenkaan saanut häntä korjaamaan tähtäystä, vaan hätääntyneenä nassikka jatkoi hätäistä pissaamista nurkkaan. Tässä vaiheessa olin hiukan hätää kärsimässä. Sain hätäpissaajan rauhoitettua ilman, että hän sai kohtausta epäonnistuneen sihtauksen tiimoilta. Kuitenkin luutuillessani kusilammikkoa pöntön ympäriltä päätti pienempi herätä taas kerran. Nukkuminen on tunnetusti idiooteille ja vauvat eivät tarvi unta.
Viime aikoina on virinnyt keskustelu subjektiivisen päivähoito-oikeuden tarpeellisuudesta. On se jumalauta tarpeellinen, jos on yli 1,2 lasta ja jompi kumpi vanhemmista töissä tai poissa. Miten te ihmiset selviätte näiden touhottajien kanssa. Neljänkymmenen minuutin sisään olin vaientanut huutavia lapsia neljästi, yrittänyt hoitaa ruokkimiset ja nukuttamiset yhtä aikaa, ja kontannut polvillani pissassa. Jos olisin yksinäinen koti-isi työpäivisin, vähintään polttaisin ketjussa ja näyttäisin samalta kuin Nick Nolte pidätyskuvassaan. Tsiisus.
Tvipperissä @KapteeniAhab
lauantai 19. lokakuuta 2013
Lapsi puhuu!
S-kirjain alkaa pikkuhiljaa löytyä. Edistystä elämään. Pitäsi varmaan kulkea jonkinlainen muistivihko takataskussa, koska valtava määrä upeita kommentteja aina unohtuu.
Äsken mummulan keittiössä, kun muut katselimme hiukan hymähdellen pojan ja hänen enonsa muovailuvahailua, poitsu ymmärsi heti tilanteen ja totesi enostaan: "Se on nyt mulla käytetävissä".
Joskus tuo ihmeipana antautuu hyvin romanttisen tunnelman valtaan. Ajellessamme kohti kummipoikani syntymäpäiviä tuo väitti keskellä kohtuullisen tavanomaista asutusaluetta, ettei ole koskaan nähnyt mitään näin kaunista. Toki oikealla puolellamme oli suomalaiseen sielunmaisemaan sopiva pelto, mutta sekin oli jo pantu talviteloille - vilja korjattu ja multa myllätty. Kaunista indeed.
Äsken mummulan keittiössä, kun muut katselimme hiukan hymähdellen pojan ja hänen enonsa muovailuvahailua, poitsu ymmärsi heti tilanteen ja totesi enostaan: "Se on nyt mulla käytetävissä".
Joskus tuo ihmeipana antautuu hyvin romanttisen tunnelman valtaan. Ajellessamme kohti kummipoikani syntymäpäiviä tuo väitti keskellä kohtuullisen tavanomaista asutusaluetta, ettei ole koskaan nähnyt mitään näin kaunista. Toki oikealla puolellamme oli suomalaiseen sielunmaisemaan sopiva pelto, mutta sekin oli jo pantu talviteloille - vilja korjattu ja multa myllätty. Kaunista indeed.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Kapteenin Logi 0083
Ykkösversio oli laulanut pikkukoulussa "Autolla ajetaan varo varo vasti" -laulua heti seuraavana päivänä, kun olin kirjoittanut s-rajoittuneisuuden ihanuudesta. Kuulemma oli päässyt vetämään oikein soolona. "Huoraa tietä, huoraa tietä..."
Pikainen paluu tuoreemman tapauksen ensimmäisiin elinhetkiin. Veljensä pääsi aikanaan viettämään vuorokauden solariumissa bilirupiiniarvojen kohoamisen vuoksi. Tämä puolestaan päättyi pariksi tunniksi happikaappiin, koska ilmeisesti pienkokaisen elimistö ei täysin pysynyt nopean elinympäristön muutoksen matkassa. Siinä sitä sitten jännättiin jonkin aikaa, että osaako tuo pysyä hengissä ihan itsekseen. Ei sillä mitään varsinaista hätää ollut missään vaiheessa, mutta tottahan se hiukan vatsanpohjaa kouri, kun happisaturaatio ei ihan heti ollutkaan parhaalla mahdollisella tasolla.
Ensimmäisen neuvolakäynnin seurauksena poitsu joutui vielä käymään nipsauttamassa kielijänteensä. Onneksi tämä huomattiin. Olisi ollut illistely tulevaisuudessa aivan liian hankalaa.
Esikoinen on puolestaan pysynyt fyysisesti terveenä. Hänelle on kuitenkin kehkeytynyt hyvin vakava ja pitkään jatkunut keppiobsessio. Kaikki vastaan tulevat risut ja oksat täytyy poimia mukaan ja käyttää niitä erinäisinä taisteluvälineinä. Vihollisiksi kelpaavat puut, pensaat ja minä. Tämän seurauksena olen saanut pari kohtuu mojovaa iskua näpeilleni, mutta toistaiseksi suuremmilta vahingoilta on vältytty.
Kymmenen vuoden sisään alkaa sitten se heppiobsessio, joka ei ilmeisesti pääty koskaan.
Tvipperissä @KapteeniAhab
Pikainen paluu tuoreemman tapauksen ensimmäisiin elinhetkiin. Veljensä pääsi aikanaan viettämään vuorokauden solariumissa bilirupiiniarvojen kohoamisen vuoksi. Tämä puolestaan päättyi pariksi tunniksi happikaappiin, koska ilmeisesti pienkokaisen elimistö ei täysin pysynyt nopean elinympäristön muutoksen matkassa. Siinä sitä sitten jännättiin jonkin aikaa, että osaako tuo pysyä hengissä ihan itsekseen. Ei sillä mitään varsinaista hätää ollut missään vaiheessa, mutta tottahan se hiukan vatsanpohjaa kouri, kun happisaturaatio ei ihan heti ollutkaan parhaalla mahdollisella tasolla.
Ensimmäisen neuvolakäynnin seurauksena poitsu joutui vielä käymään nipsauttamassa kielijänteensä. Onneksi tämä huomattiin. Olisi ollut illistely tulevaisuudessa aivan liian hankalaa.
Esikoinen on puolestaan pysynyt fyysisesti terveenä. Hänelle on kuitenkin kehkeytynyt hyvin vakava ja pitkään jatkunut keppiobsessio. Kaikki vastaan tulevat risut ja oksat täytyy poimia mukaan ja käyttää niitä erinäisinä taisteluvälineinä. Vihollisiksi kelpaavat puut, pensaat ja minä. Tämän seurauksena olen saanut pari kohtuu mojovaa iskua näpeilleni, mutta toistaiseksi suuremmilta vahingoilta on vältytty.
Kymmenen vuoden sisään alkaa sitten se heppiobsessio, joka ei ilmeisesti pääty koskaan.
Tvipperissä @KapteeniAhab
tiistai 1. lokakuuta 2013
Lapsi puhuu!
Että mä nautin ton ykkösversion ässäviasta. Sanojen alussa oleva s lausutaan h:na. Kaikki suoraan menevät jutut ovat äärimmäisen huvittavia nelivuotiaan suusta.
- "He mennee huoraan hinne kujalle".
Mitä siihen voi muuta vastata, ku että kujilla sitä vissin monesti huorataan...
No voi vastata muutakin. Ei ole pakko tehdä kuten minä.
Tvipperissä @KapteeniAhab
- "He mennee huoraan hinne kujalle".
Mitä siihen voi muuta vastata, ku että kujilla sitä vissin monesti huorataan...
No voi vastata muutakin. Ei ole pakko tehdä kuten minä.
Tvipperissä @KapteeniAhab
Kapteenin Logi 0082
Jälkimmäisestä jälkikasvusta kirjoittaessa tulee varmasti toistaneeksi itseään oikein urakalla. Vauvoilla kun ei tahdo olla kovin toisistaan poikkeavia taitoja kuten yllätyksellinen jonglööraus. Lähinnä ne syövät, sontivat ja ovat nukkumatta öisin. Moni vauvaan liittyvä asia ei myöskään hämmästytä ja kummastuta pientä kulkijaa eli minua, koska tämä on jo kertaalleen nähty. Se on sinänsä sääli, sillä ensimmäisen version ihmeellisyydessä oli paljon pureskeltavaa ja sulateltavaa. En syönyt ensimmäisen vauvan ihmeellisyyttä, nuo ovat kielikuvia. Mahdottoman nätti tapaus tämä kyllä on. Vauvantekoaikoihin olin viikot loppuperheestä eri paikkakunnalla työ- ja opiskelurumban seurauksena, joten yritin vaivihkaa kysellä vaimolta, että onko meillä käynyt päiväkahvilla joitain komeita putkimiehiä tai pitsalähettejä. Ei myöntänyt. Ehkä poika tulee sitten ulkonäöllisesti enemmän äitiinsä.
Pikkukakkonen vaikuttaa näin alkututustumisen perusteella pikkuykköstä hiukan rauhallisemmalta. Hänestä ei esimerkiksi lähde öisin samanlaisia lievää massamurhaa muistuttavia ääniä. Kuopus ei myöskään toistaiseksi ole ainakaan kovin tarmokkaasti yrittänyt suorittaa itsensä silpomista tai rituaali-itsemurhaa. Mitä nyt pariin otteeseen yrittänyt pompauttaa itsensä sylistä lattialle. Tähän mennessä napero on suostunut olemaan öisin enimmälti valvomatta, mutta vauva kai aavisti, että aion mainita asian ja päätti juuri nyt vaihtaa hiukan rytmiä. Kello on noin puoli kaksi yöllä, ja tuossa tuo nikottelee lattialla. Onneksi näyttää olevan sammumaisillaan. Täytyy vissin alkaa rajoittaa sen alkoholinkäyttöä.
Jouduin lyömään nassikalle tutin suuhun. Kolmisen viikkoa on pärjätty lähes täysin ilman, mutta lapsen juotua kahdeksansataatuhatta milliä maitoa, aloin epäillä, että touhussa on jonkin näköisiä lohtulipsutuksen piirteitä. Homma alkoi olla taas tragikoomista, kun penska vinkuu tuttipulloa, minä tarjoan tuttipulloa, penska tukehtuu maitoon, maitoa on pitkin Jabba the Babyn vähintään seitsemää leukaa, minä otan tuttipullon pois, penska vinkuu tuttipulloa, minä tarjoan tuttipulloa, penska tukehtuu maitoon, you get the picture.
Tvipperissä @KapteeniAhab
PS. Huudahtakaa vaikka kommentti, jos törmäätte kirotusviheisiin. Ovat ärsyttäviä, mutta en jaksa oikolukea omaa tekstiä.
Pikkukakkonen vaikuttaa näin alkututustumisen perusteella pikkuykköstä hiukan rauhallisemmalta. Hänestä ei esimerkiksi lähde öisin samanlaisia lievää massamurhaa muistuttavia ääniä. Kuopus ei myöskään toistaiseksi ole ainakaan kovin tarmokkaasti yrittänyt suorittaa itsensä silpomista tai rituaali-itsemurhaa. Mitä nyt pariin otteeseen yrittänyt pompauttaa itsensä sylistä lattialle. Tähän mennessä napero on suostunut olemaan öisin enimmälti valvomatta, mutta vauva kai aavisti, että aion mainita asian ja päätti juuri nyt vaihtaa hiukan rytmiä. Kello on noin puoli kaksi yöllä, ja tuossa tuo nikottelee lattialla. Onneksi näyttää olevan sammumaisillaan. Täytyy vissin alkaa rajoittaa sen alkoholinkäyttöä.
Jouduin lyömään nassikalle tutin suuhun. Kolmisen viikkoa on pärjätty lähes täysin ilman, mutta lapsen juotua kahdeksansataatuhatta milliä maitoa, aloin epäillä, että touhussa on jonkin näköisiä lohtulipsutuksen piirteitä. Homma alkoi olla taas tragikoomista, kun penska vinkuu tuttipulloa, minä tarjoan tuttipulloa, penska tukehtuu maitoon, maitoa on pitkin Jabba the Babyn vähintään seitsemää leukaa, minä otan tuttipullon pois, penska vinkuu tuttipulloa, minä tarjoan tuttipulloa, penska tukehtuu maitoon, you get the picture.
Tvipperissä @KapteeniAhab
PS. Huudahtakaa vaikka kommentti, jos törmäätte kirotusviheisiin. Ovat ärsyttäviä, mutta en jaksa oikolukea omaa tekstiä.
maanantai 30. syyskuuta 2013
Lapsi puhuu!
Vein aamulla vanhemman version pikkukouluun (eli päiväkotimaiseen lapsensäilytystilaan). Matkalla poika tapansa mukaisesti pälätti taukoamatta niitä näitä. Ollessamme lähes perillä, hän selosti ilmeisesti jonkin supersankarin uskomattomia seikkailuja seuraavasti: "Hitten he joutuu tekkeen gradun ja hyppään aidan yli ja ajjaan auton tuommoteen laatikkoon." Parasta antia tässä oli ehdottomasti gradun tekemisen ja aidan yli hyppäämisen vaikeus rinnasteisina esteinä supersankarin etenemiselle.
Ajattelin ehdottaa seuraavassa tapaamisessa gradun ohjaajalle, että demonstroisin alan osaamiseni monikymmensivuisen liuskanivaskan kirjoittamisen sijaan juoksemalla 110 metrin aidat. Juoksemisella tarkoitan tässä tietysti hidasta lyllertämistä ja säälittävää kompurointia, mutta veikkaan että pääsisin kuitenkin perille. Ehkä se ois ykkönen sitten.
Liityin jo nyt tvipperiin tjsp. ja ajattelin sinnekin piipata, kun olen päivitellyt Logia. Jos siis sosialisoit kyseiseen median piirissä, niin @KapteeniAhab.
Ajattelin ehdottaa seuraavassa tapaamisessa gradun ohjaajalle, että demonstroisin alan osaamiseni monikymmensivuisen liuskanivaskan kirjoittamisen sijaan juoksemalla 110 metrin aidat. Juoksemisella tarkoitan tässä tietysti hidasta lyllertämistä ja säälittävää kompurointia, mutta veikkaan että pääsisin kuitenkin perille. Ehkä se ois ykkönen sitten.
Liityin jo nyt tvipperiin tjsp. ja ajattelin sinnekin piipata, kun olen päivitellyt Logia. Jos siis sosialisoit kyseiseen median piirissä, niin @KapteeniAhab.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Kapteenin Logi 0081
Heips!
Selitän pitkääkin pidemmän radiohiljaisuuteni sillä, että poitsu ei ole ollut valkoinen tai minkään muunkaan värinen vauva enää pitkään aikaan. Hän on jo neljävuotias valtava roikale, joka elättää itsensä omalla työllään eikä aiheuta enää ollenkaan vaivaa eikä päänvaivaa vanhemmilleen.
Itsekään en ole enää parikymppinen, kuten profiilini väittää, vaan kypsään ikään ehtinyt kuivahtanut kurppa. Hauskuutta tekstistäni on tästä lähtien siis turha hakea, sillä meillä vanhuksilla ei tunnetusti ole huumorintajua. Olen kypsä ja vastuullinen. Vanha ja viisas. Pörheä ja ymmyrkäinen.
Rikon pitkään kestäneen hiljaisuuteni siitä syystä, että toistan itseäni. Tarkoitan siis geneettisen perimäni replikoimista, sillä edellisen lisäksi menimme pitkän välin jälkeen valmistamaan version nro 2. Ensimmäisessä versiossa ei ole mitään vikaa, mutta ajattelin, että on hauskempi kuvitella kaksi hämmästynyttä naamaa lukemassa testamenttiani heidän havaitessaan, että olen käyttänyt koko omaisuuteni skottilaisiin viskeihin.
Kuten varhaisista logikirjoituksistani voi käydä toteamassa, esikoisen syntymä oli varsin vikkelä tapaus. Silloin kätilö oli ehtinyt laskea veden johonkin valtavaan kylpyammeeseen, johon ei kuitenkaan ehditty synnytyksen käynnistyttyä. Tällä kertaa kätilö ehti ehdottaa vaimolle suihkussa käymistä, ja sitten mentiin. Synnytys kesti joitain minuutteja. Ehdimme kokonaisuudessaan olla sisällä sairaalassa puolisentoista tuntia, kunnes pötkö oli sylissäni. Itse ehdotin synnytyksen jälkeen, että tehdään vielä yksi ja yritetään sillä kertaa ehtiä pesemään kädet. Toinen poikahan sieltä tuli. Oletan, että vanha legenda tyttöjä tekevien suurista rakastajan kyvyistä pitää yhä paikkansa.
Autuaasti olin unohtanut kakkavaippojen ja yösyöttöjen täyttämän pumpulinpehmeän ihanuuden. Katsotaanpa josko jaksaisin päivitellä kokemuksiani toiskertaisena isänä olemisesta. Olisihan se ainakin uuden tulokkaan kannalta reilua, että hänenkin olemisestaan löytyy kolmen vuoden ajalta purnausta.
Selitän pitkääkin pidemmän radiohiljaisuuteni sillä, että poitsu ei ole ollut valkoinen tai minkään muunkaan värinen vauva enää pitkään aikaan. Hän on jo neljävuotias valtava roikale, joka elättää itsensä omalla työllään eikä aiheuta enää ollenkaan vaivaa eikä päänvaivaa vanhemmilleen.
Itsekään en ole enää parikymppinen, kuten profiilini väittää, vaan kypsään ikään ehtinyt kuivahtanut kurppa. Hauskuutta tekstistäni on tästä lähtien siis turha hakea, sillä meillä vanhuksilla ei tunnetusti ole huumorintajua. Olen kypsä ja vastuullinen. Vanha ja viisas. Pörheä ja ymmyrkäinen.
Rikon pitkään kestäneen hiljaisuuteni siitä syystä, että toistan itseäni. Tarkoitan siis geneettisen perimäni replikoimista, sillä edellisen lisäksi menimme pitkän välin jälkeen valmistamaan version nro 2. Ensimmäisessä versiossa ei ole mitään vikaa, mutta ajattelin, että on hauskempi kuvitella kaksi hämmästynyttä naamaa lukemassa testamenttiani heidän havaitessaan, että olen käyttänyt koko omaisuuteni skottilaisiin viskeihin.
Kuten varhaisista logikirjoituksistani voi käydä toteamassa, esikoisen syntymä oli varsin vikkelä tapaus. Silloin kätilö oli ehtinyt laskea veden johonkin valtavaan kylpyammeeseen, johon ei kuitenkaan ehditty synnytyksen käynnistyttyä. Tällä kertaa kätilö ehti ehdottaa vaimolle suihkussa käymistä, ja sitten mentiin. Synnytys kesti joitain minuutteja. Ehdimme kokonaisuudessaan olla sisällä sairaalassa puolisentoista tuntia, kunnes pötkö oli sylissäni. Itse ehdotin synnytyksen jälkeen, että tehdään vielä yksi ja yritetään sillä kertaa ehtiä pesemään kädet. Toinen poikahan sieltä tuli. Oletan, että vanha legenda tyttöjä tekevien suurista rakastajan kyvyistä pitää yhä paikkansa.
Autuaasti olin unohtanut kakkavaippojen ja yösyöttöjen täyttämän pumpulinpehmeän ihanuuden. Katsotaanpa josko jaksaisin päivitellä kokemuksiani toiskertaisena isänä olemisesta. Olisihan se ainakin uuden tulokkaan kannalta reilua, että hänenkin olemisestaan löytyy kolmen vuoden ajalta purnausta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)